Canadiensin viimeinen kunnian jakso

NHL-historian menestyneimmällä seuralla Montreal Canadiensilla on ollut kolme dynastiajaksoa, joista viimeisin nähtiin 1970-luvun lopussa. Montreal juhli neljää peräkkäistä Stanley Cup -mestaruutta 1976-79.

Noissa 1970-luvun lopun mestarijoukkueissa pelasi peräti yhdeksän tulevaa jääkiekon kunniagallerian eli Hockey Hall of Famen jäsentä. Kirkkaimpana tähtenä loisti tuon ajan NHL:n paras hyökkääjä Guy Lafleur.

Hall of Fameen päätyivät Lafleurin lisäksi maalivahti Ken Dryden, puolustajat Larry Robinson, Guy Lapointe ja Serge Savard sekä hyökkääjät Steve Shutt, Jacques Lemaire, Yvan Cournoyer ja Bob Gainey. Joukkueessa oli uskomattoman taitomäärän lisäksi myös yhtenäisyyttä: peräti 15 pelaajaa oli mukana voittamassa kaikkia neljää mestaruutta.

Joukkueesta löytyi paljon mestaruuskokemusta jo aikaisemmilta vuosilta. Cournoyer, Lemaire ja Savard olivat juhlineet jo 1960-luvulla. Gaineya lukuun ottamatta kaikki muutkin avainpelaajat olivat nostaneet pokaalia viimeistään 1973.

Myös päävalmentaja Scotty Bowman ja GM Sam Pollock ovat Hockey Hall of Famen jäseniä. Bowman luotsasi Montrealin viiteen mestaruuteen ennen kuin vaihtoi maisemaa 1979. Hän käskytti myöhemmin Pittsburgh Penguinsin (1992) ja Detroit Red Wingsin (1997, 1998, 2002) Stanley Cup -mestaruuksiin. Pollock jätti Canadiensin 1978 voitettuaan GM:nä yhdeksän mestaruutta.

Montreal katkaisi vuonna 1976 Philadelphia Flyersin kahden mestaruuden putken. 1970-luvun puolivälin Flyers oli tunnettu kovista otteistaan. Oli uuden aikakauden vuoro.

- Tämä ei ole voitto vain Canadiensille, tämä on voitto jääkiekolle. Toivottavasti tämä pelottelun ja väkivallan jakso, joka vahingoittaa kansallislajiamme, on tulossa päätökseen. Nuoriso on nyt nähnyt, että joukkue voi pelata jännittävää ja lumoavaa jääkiekkoa ja käyttäytyä silti kuin herrasmiehet, Savard julisti tuolloin Hockey Hall of Famen verkkosivujen mukaan.

Lafleur keräsi 1970-luvulla mestaruuksien lisäksi hurjan määrän henkilökohtaista kunniaa. Hänet valittiin NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi toimittajien äänestyksessä kahdesti (Hart Trophy 1977-78) ja pelaajien äänestyksessä kolmesti (Lester B. Pearson Award 1976-78). NHL:n pistepörssin Lafleur vei nimiinsä kolme kertaa (1976-78) ja maalipörssin kerran (1978). Lisäksi hän oli NHL:n ykköstähdistön oikea laitahyökkääjä kuusi kertaa peräkkäin (1975-80).

- Meillä oli paljon hyviä pelaajia, mutta Lafleur oli tärkein, koska hänellä oli kyky ottaa peli haltuunsa, Savard kuvasi laiturilegendan merkitystä Total Hockey -kirjassa.

Lafleur aiheutti aikanaan kohua "varastamalla" Stanley Cup -pokaalin 1979. Tuolloin pysti ei lähtenyt nykyiseen tapaan pelaajien mukaan kiertämään ympäri maailmaa - tai edes Kanadaa.

Pokaali oli Canadiensin PR-mies Claude Moutonin auton takakontissa. Lafleur käytti tilaisuuden hyväkseen muiden istuessa baarissa juhlimassa.

- Kyllä, me varastimme auton. Oikeastaan me vain lainasimme sitä, mutta Moutonin piti ilmoittaa se varastetuksi, koska Stanley Cup oli takakontissa, pokaalin kotiinsa vienyt Lafleur naureskeli USA Todayn toimittaja Kevin Allenin kirjoittamassa kirjassa.

Tuohon aikaan ei ollut tavatonta, että NHL-pelaajat polttivat savukkeita. Lafleur oli tarinoiden mukaan ketjupolttaja uransa loppuun saakka.

- Hän poltti hotellihuoneessa, mutta aina kylppärissä. Sanoin hänelle, että ei hänen tarvitse tehdä sitä. Kunnioitin häntä niin. Hän olisi voinut tehdä, mitä haluaa. Mutta hän tupakoi silti kylpyhuoneessa, nykyinen Colorado Avalanchen GM Joe Sakic muisteli Sports Illustrated -lehdelle vuonna 2012.

Sakic pelasi ensimmäisiä vuosiaan NHL:ssa Quebec Nordiquesissa samaaan aikaan kuin Lafleur viimeisiään (1989-91).

Jos Lafleur oli suurin tähti, niin Dryden oli kakkonen. Myös Dryden keräsi tililleen henkilökohtaisia ansioita. Hän sai urallaan NHL:n parhaalle maalivahdille jaettavan Vezina Trophyn viisi kertaa ja paikan NHL:n ykköstähdistöstä myös viidesti.

Nykyään Vezina Trophyn voittajasta äänestävät NHL-seurojen GM:t. Drydenin aikoina palkinto annettiin automaattisesti runkosarjassa vähiten maaleja päästäneen joukkueen maalivahdille/maalivahdeille.

- Aina kun kävi niin hyvä tuuri, että Montrealille sattui huono ilta, niin Dryden pysäytti meidät joka tapauksessa. Dynastian rakentaminen edellyttää vahvaa maalivahtipeliä, Canadiensin arkkivihollisen Boston Bruinsin pitkäaikainen GM Harry Sinden kertoi Total Hockey -kirjassa.

Puolustusta johti "Big Three" eli Robinson, Lapointe ja Savard. Kolmikon tasoa kuvastaa se, että he muodostivat historian ensimmäisessä Kanada-cupissa vuonna 1976 puolet Kanadan puolustuskalustosta. Kaikki kolme puolustajaa jättivät jälkensä NHL-historiaan, mutta Robinson on jälkikäteen arvioituna heistä se merkittävin.

- Hän oli se harvinainen pelaaja, jonka vaikutus peliin oli paljon suurempi kuin mikään tilasto tai tietty suoritus. Kun hän tuli jäälle, niin pelin luonne tuntui muuttuvan, Dryden kirjoitti kirjassaan "The Game".

- Kovista otteistaan tunnetut Flyers ja Bruins kohtelivat häntä pelonsekaisella ja lähes nololla kunnioituksella. Kun hän oli jäällä, niin he näyttivät jopa hylkäävän pelityylinsä ja sen myötä kaiken toivon voitosta, Dryden jatkoi.

Pollock ja Bowman johtivat omissa rooleissaan tuota Kanadan maajoukkuetta Kanada-cupissa 1976. Canadiens-pelaajista ryhmässä luistelivat puolustuskolmikon lisäksi Lafleur, Shutt, Gainey ja Pete Mahovlich. Drydenia ei nähty turnauksessa loukkaantumisen takia.

Montreal kukisti 1976 Stanley Cup -finaaleissa Philadelphian suoraan voitoin 4-0. Flyers oli juhlinut kahta edellistä mestaruutta, mutta ei onnistunut pysäyttämään Canadiensia vaikka finaalisarjan kaikki ottelut olivat tiukkoja.

Vuotta myöhemmin Montreal hoiteli Bostonin niin ikään suoraan 4-0. Kevään 1978 päätteeksi finaalissa olivat jälleen samat joukkueet. Bruins onnistui voittamaan kahdesti kotonaan, mutta Canadiens eteni mestariksi voitoin 4-2.

Vuonna 1979 Montreal hävisi Stanley Cup -finaalisarjan ensimmäisen ottelun New York Rangersille, mutta voitti sitten neljä kamppailua peräkkäin ja vei mestaruuden 4-1. Dynastia tuli virallisesti päätökseen keväällä 1980, kun Minnesota North Stars tiputti Canadiensin pudotuspelien toisen kierroksen jännitysnäytelmässä voitoin 4-3.

Tuosta vuoden 1980 joukkueesta puuttui jo muutama legenda. Bowman oli siirtynyt Buffalo Sabresin penkin taakse. Dryden, Lemaire ja Cournoyer lopettivat NHL-pelaajauransa kevään 1979 mestaruuteen.

Montreal oli noina vuosina todella vahva myös runkosarjassa. Canadiens rikkoi kaudella 1975-76 entisen NHL-ennätyksen voittamalla 58 ottelua. Seuraavalla kaudella Canadiens paransi omaa ennätystään nappaamalla 60 voittoa.

Tuolloin NHL:n runkosarjassa pelattiin 80 kierrosta. NHL:ssä oli noina vuosina 18 seuraa ennen kuin määrä tippui yhdellä 1978, kun Cleveland Barons yhdistyi Minnesota North Starsiin.

Lafleur palkittiin Conn Smythe Trophylla pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana 1977. Muut playoffien MVP-pystit menivät Robinsonille (1978) ja Gaineylle (1979).

Vuonna 1976 Conn Smythe annettiin Stanley Cup -finaaleissa hävinneen joukkueen pelaajalle, Philadelphian hyökkääjä Reggie Leachille. Hän iski tuolloin yhden kevään playoff-ennätykseksi 19 osumaa. Samaan on pystynyt myöhemmin vain Edmonton Oilersin Jari Kurri, joka teki 19 maalia vuonna 1985.

Hyökkäyskaluston kakkostähti Lafleurin jälkeen oli Shutt, joka voitti kaudella 1976-77 NHL:n maalikuninkuuden 60 osumallaan. Se säilyi NHL:n vasempien laitahyökkääjien ennätyksenä ennen kuin Luc Robitaille teki 63 maalia kaudella 1992-93. Nykyinen ennätys 65 osumaa on Aleksandr Ovetshkinin nimissä.

Lafleurin ja Shuttin välissä pelasi ensin Mahovlich, joka jätti Montrealin joulukuussa 1977. Sitten Lafleurin ja Shuttin sentteriksi tuli Lemaire, joka teki vuonna 1977 Stanley Cup -voittomaalin jatkoajalla.

- Lemaire oli loistava pelaaja, mutta hän ajatteli aina ensin puolustamista. Muistan kerran, kun minä ja Steve Shutt olimme tehneet 50 maalia, ja hänellä taisi olla 41 tai 42 maalia. Ajattelimme, että olisi hauskaa, jos kaikki ketjun jäsenet tekisivät 50 maalia. Meillä oli noin 10 ottelua jäljellä, ja syöttelimme koko ajan hänelle. Hän taisi ampua tahallaan ohi, Lafleur muisteli kieli poskessa muutama vuosi sitten.

Tärkeisiin hyökkääjiin lukeutui myös Gainey, josta tuli ehkä NHL-historian arvostetuin puolustava hyökkääjä. Selke Trophy -palkintoa ei ollut olemassa vielä Gaineyn aloittaessa NHL-uransa, mutta hän nappasi pystin sen neljänä ensimmäisenä vuonna 1978-81.

Gainey sai kunniaa myös yllättävältä taholta. Usein toistetun tarinan mukaan Neuvostoliiton punakoneen legendaarinen valmentaja Viktor Tihonov sanoi Gaineyn olleen tuon ajan maailman paras "all around -pelaaja".

Mestarijoukkueiden kapteenina toimi pienikokoinen laituri Cournoyer, joka oli jo uransa ehtoopuolella. Hän ei pelannut lainkaan vuosien 1977 ja 1979 pudotuspeleissä selkävamman takia. Cournoyer voitti pelaajana yhteensä 10 Stanley Cupia.

Hyökkäyskalustoon kuului myös NHL:n "teräsmieheksi" ristitty Doug Jarvis, joka debytoi taalajäillä 1975-76 eikä ollut uransa aikana kertaakaan sivussa minkään edustamansa joukkueen kokoonpanosta. Hyvänä puolustavana hyökkääjänä tunnetun Jarvisin 964 peräkkäisen pelatun runkosarjaottelun ennätystä rikotaan tuskin koskaan.

Puolustuskalustoon liittyivät kesken mestaruusputken Brian Engblom ja Rod Langway, jotka lähetettiin 1980-luvun alussa samassa kaupassa Washington Capitalsiin. Vain viimeisessä mestaruudessa mukana olleesta Langwaysta tuli myöhemmin Hall of Famen jäsen.

Langway palkittiin Washingtonin vuosinaan kahdesti NHL:n parhaalle puolustajalle annettavalla Norris Trophylla. Häntä on kutsuttu viimeiseksi puhtaasti puolustavaksi puolustajaksi, joka on voittanut Norrisin.

Montrealin 1970-luvun lopun menestysjoukkueen jäsenistä monet ovat olleet pelaajauriensa jälkeen isoissa tehtävissä NHL:ssä. Heistä menestyneimpiä ovat olleet Gainey, Lemaire ja Robinson.

Gainey on toiminut sekä päävalmentajana että GM:nä Minnesota North Stars/Dallas Starsissa ja Montrealissa. Hän kokosi GM:nä Dallasin mestaruusjoukkueen 1999.

Robinson on käskyttänyt päävalmentajana New Jersey Devilsiä ja Los Angeles Kingsiä. Hän on ollut mukana New Jerseyn kaikissa kolmessa mestaruudessa, kerran päävalmentajana (2000) ja kahdesti apuvalmentajana (1995, 2003).

Lemaire toimi tuon New Jerseyn 1995 Stanley Cup -mestarijoukkueen päävalmentajana. Hän on luotsannut myös Montrealia ja Minnesota Wildia.

Lemairen ja Gaineyn lisäksi 1970-luvun lopun dynastiajoukkueen jäsenistä Montrealin päävalmentajana on toiminut hyökkääjä Mario Tremblay. Gaineyn ohella Canadiensin GM:n pestiä on pitänyt hallussaan Savard ja hyökkäjä Rejean Houle. Savardin alaisuudessa Montreal voitti viimeisimmät Stanley Cup -mestaruutensa 1986 ja 1993.

Myös Drydenilla on GM-kokemusta NHL:stä. Hän oli pari vuotta Canadiensin arkkivihollisen Toronto Maple Leafsin GM:nä 1990-luvun lopussa.

Montrealin aikaisemmat dynastiat olivat 1950-luvun lopussa, jolloin seura voitti ennätykselliset viisi peräkkäistä mestaruutta, ja 1960-luvulla, jolloin titteleitä tuli neljä viiden vuoden sisään.

Tuota menneiden vuosien mystiikkaa käytettiin hyväksi myös toistaiseksi viimeisen dynastian rakentamisessa.

- Ne kaikki kasvot seinillä. Se todella vaikuttaa. Ihmiset sanovat, että se on kornia, mutta ei se ole, kun olet itse siinä mukana. Siinä on kyse siitä, että olet Montreal Canadien. Siellä on pitkä voittamisen historia. Canadiens-legendat Maurice "Rocket" Richard, Toe Blake ja Jacques Laperriere kävivät tervehtimässä meitä jatkuvasti. Sillä oli merkitystä, Engblom kertoi tuossa edellä mainitussa Kevin Allenin kirjassa.

Montrealin 1970-luvun lopun joukkue käynnisti todellisen dynastiaputken. New York Islanders voitti neljä mestaruutta peräkkäin 1980-83 ja Edmonton Oilers viisi titteliä seitsemän vuoden sisään 1984-90.

Nykyisessä palkkakattoajan NHL:ssä tuollaisista dynastioista voidaan vain unelmoida.