Kaksikko on totuttu näkemään jäällä yhdessä Coloradon ykkösketjussa, jonka toisella laidalla hyökkää tavallisesti Landeskog. Kun molemmat laiturit tipahtivat kokoonpanosta peräjälkeen, MacKinnonin harteille lisättiin yhä enemmän tulosvastuuta. Sen lastin hän kuitenkin kantoi esimerkillisesti ja teki marraskuun aikana enemmän pisteitä kuin yhtenäkään aiempana kuukautena NHL-uransa aikana.
Lauantaina ykkösketjun toisen laitahyökkääjän paikka meni Donskoille, joka ainakin otti siitä kaiken irti. Yhteensä neljä maalia, seitsemän maalisyöttöä ja kymmenen laukausta maalia kohti olivat myrskyvaroitus Coloradon uudelta kärkivitjalta.
- Mikko on loistava ja saa kaikki muut näyttämään paremmalta. Hän on vielä niin nuorikin ja varmasti parantaa yhä, MacKinnon jatkoi.
Kolmas erä säikäytti kotiyleisöä
Jokunen katsoja Pepsi Centerissä ja kotikatsomoissa varmasti huolestui, kun kolmannessa erässä numeroa 96 ei enää näkynyt. Juuri 16 ottelusta sivussa ollut Rantanen ei pelannut päätöserässä enää minuuttiakaan tai antanut voiton jälkeen lausuntoja medialle.
Päävalmentaja Jared Bednar kuitenkin kiiruhti rauhoittelemaan tilannetta.
- Mikko on kunnossa. Hän väänsi jalkaansa vähän pari kertaa ja alkoi väsyä, joten en nähnyt syytä laittaa häntä kentälle enää kolmanteen erään 7-2 johdossa. Jatkossa hän on kuitenkin taas valmis pelaamaan, Bednar sanoi.
Valmiilta Rantanen todella näytti. Hänelle riitti puolikaskin ottelu hurjien tehojen iskemiseen. Hän on pelannut tällä kaudella vasta kymmenen ottelua mutta kerännyt niissä tililleen 16 tehopistettä. Nyt kun ikävä loukkaantuminen on selätetty, suomalainen on valmis taas näyttämään, minkä tason taikurista onkaan kyse.