Montreal ehti vaihtaa jo päävalmentajaa. Ensimmäinen ottelu Claude Julienin alaisuudessa päättyi tappioon Winnipegille. Canadiensilla on edessään vielä viisi peliä ennen pelaajasiirtojen takarajaa.
Montreal vaikutti syksyn puolella vahvalta mestariehdokkaalta, mutta nyt tilanne on toinen. Julien näyttää kuitenkin jäävän GM Marc Bergevinin ainoaksi isoksi hankinnaksi ennen siirtotakarajaa. Bergevin ei aio uhrata seuran tulevaisuutta korjatakseen tämän kauden kurssia.
- En tule korjaamaan joukkuetta luopumalla nuoresta pelaajasta, kuten Mihail Sergatshevista. Yritän aina tehdä joukkueesta paremman, mutta jos hintana on nuori jätkä, joka voi auttaa meitä 10-15 vuoden ajan, niin en tee sitä. Älkää odottako sellaista kauppaa, Bergevin kertoi Sportsnetille viitaten viime kesän ykköskierroksen varaukseensa.
Bergevin myönsi olevansa valmis pienempiin kauppoihin. Muu muutos pitää tulla Julienin keitoksista ja joukkueen sisältä. Sairastuvalta ei ole tulossa apuja, sillä siellä ei ole ketään.
Ottawa voi viikonlopun jälkeen vain unelmoida tyhjästä sairastuvasta. Senators menetti sunnuntaina paitsi tilaisuuden nousta Atlantic-divisioonan kärkipaikalle, niin myös kolme hyökkääjää.
Ottawa menetti jo lauantaina hyökkääjä Bobby Ryanin, jonka oikean käden etusormi murtui voitto-ottelussa Toronto Maple Leafsia vastaan. Sunnuntaina vuorossa olivat Mark Stone, Mike Hoffman ja Tommy Wingels.
Jets-pakki Jacob Trouba niittasi rumasti Stonen, joka joutui jättämään kaukalon kolmannessa erässä. Trouban temppu menee NHL:n käsittelyyn, ja hän saanee tukkapöllyä. Hoffman jätti ottelun kesken ensimmäisessä ja Wingels kolmannessa erässä.
Ottawan päävalmentaja Guy Boucher ei paljastanut miestensä vammojen yksityiskohtia. Senators-luotsi ei kuitenkaan kuulostanut optimistiselta.