Anaheim Ducksin Kanadan-kiertue päättyi sunnuntaina voittoon Montreal Canadiensista maalein 4-3. Ankkalauma kärsi Ontariossa tappiot Ottawa Senatorsille ja Toronto Maple Leafsille, mutta orastava tappioputki jäi kahden ottelun mittaiseksi.
Sunnuntaina Ducksin pelipaitaan sonnustautui ensimmäistä kertaa kokenut puolustaja John Carlson, jonka kalifornialaisseura hankki pelaajasiirtojen takarajalla Washington Capitalsista reilu viikko sitten. Hän on kärsinyt alavartalovammasta, eikä siksi kyennyt tekemään debyyttiään uudessa seurassaan aiemmin.
Vieraskiertueen päätösottelussa hän kuitenkin pelasi uransa ensimmäisen ottelun jonkin muun seuran kuin Capitalsin riveissä. Tehopisteitä ei tarttunut tilille välittömästi, mutta veteraanipuolustaja urakoi takalinjoilla sekuntia vaille 23 minuuttia. Plus-miinustilastoon kirjattiin yksi positiivinen merkintä.
- Hän oli työjuhta, joka pelasi loistavan pelin. Olen todella vakuuttunut. Hän tuli mukaan täysin uuteen systeemiin ja joukkueeseen, mutta näytti siltä, että hän olisi pelannut meillä koko uransa. Hän pelasi itsevarmasti, rauhallisesti ja tunnisti tilanteita. Pelaamisellaan hän auttoi monia nuorempia pelaajia jokaisessa vaihdossa. En voi riittävästi ylistää sitä, mitä näimme häneltä tänään, Ducksin päävalmentaja Joel Quenneville kehui debytoinutta konkaria.
Voitto oli tämän kalenterivuoden puolella kovassa vireessä olleelle Anaheimille tärkeä sarjataulukon kannalta, sillä sen myötä joukkue nousi takaisin Pacific-divisioonan kärkipaikalle ohi Vegas Golden Knightsin. Ducksin pudotuspelipaikka alkaa olla jo selvä, mutta edellisen kerran kaudella 2017-18 playoffeissa nähdyltä Anaheimilta olisi kova temppu voittaa oma divisioona.
- Tämä on iso hetki kaudessa. Kun katsoo tulevaan, kohtaamme lähinnä sellaisia joukkueita, jotka hakevat parempia asetelmia sarjataulukossa. Tämäkään ottelu ei poikkea siitä, Carlson sanoi ennen sunnuntain kamppailua.
Hyökkäyssuuntaan pelin ratkoi vieraiden ykkösketju, joka saatiin uudelleen kasaan, kun hyökkääjä Troy Terry palasi sunnuntaina sairastuvalta kokoonpanoon. Hän on ollut suurimman osan alkuvuodesta sivussa ylävartalovamman vuoksi, mutta yhdeksän väliin jääneen ottelun jälkeen hän oli jälleen pelikuntoinen.
Ykkösketjun kaikki kolme pelaajaa viettivät pörssipäivää. Vieraiden kaksi ensimmäistä maalia iskenyt Leo Carlsson kirjautti tehot 2+1, paluun tehnyt Terry tehot 1+2 ja kokemusta ketjuun tuova Chris Kreider tehot 0+2.




















