Husson ohella Detroitin maalilla pelaa ensi kaudella Alex Nedeljkovic, jonka saldo oli viime kaudella 20-24-9. Torjuntaprosentti oli 90,1 ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,31.
- Saimme hänet (Husson) todella hyvään aikaan, ja uskon, että tämä on hyvä juttu meidän molemmille maalivahdeille. Olemme innoissamme tästä hankinnasta, sanoi Detroitin päävalmentaja Derek Lalonde.
Lalonde ei halunnut suoriltaan sanoa, kumpi maalivahdeista lähtee ensi kauteen ykkösvahdin viitta niskassaan.
- Olen ehdottomasti avoimin mielin. Tutustan vasta näihin jätkiin, hiljattain Detroitin peräsimeen palkattu Lalonde muistutti.
Blues pääsee käyttämään kaupassa saamansa varausvuoron tänään perjantaina, kun 2022 NHL Draftissa käydään kierrokset 2-7.