FI Rookie 1122

Pidämme sinut ajan tasalla tulokaspelaajien suorituksista kaudella 2022-23. Tällä viikolla katsomme, ketkä keltanokkakenttäpelaajat ovat saaneet valmentajiltaan eniten vastuuta eri tilanteissa.

Ei ole yllätys, että Buffalo Sabresin Owen Power johtaa tulokkaiden jääaikatilastoa. Odotettua on myös se, että puolustajat hallitsevat kyseistä listaa. Yllätyksenä voi sen sijaan pitää sitä, kuinka ylivoimainen kesän 2021 NHL Draftissa ensimmäisenä pelaajana valittu Power on ollut tilastossa.
Power on pelannut keskimäärin 23.45 ottelua kohden. Se on lähes kolme minuuttia enemmän kuin tulokastilaston kakkosella. Sabresin päävalmentaja Don Granato ei ole pelännyt komentaa tänään tiistaina 20 vuotta täyttänyttä nuorukaista jatkuvasti askiin.

Granato_Sabres
  • Power on hitonmoinen pelaaja, tosi taitava poika. Ympäristö ja asetelma eivät vaikuttaneet häneen lainkaan, enkä voi sanoa samaa jokaisesta pelaajastamme. Hänen esityksensä ja keskittymisensä oli mahtavaa, Granato kehui aikaisemmin tässä kuussa Tampa Bay Lightningin hallissa pelatun ottelun jälkeen.
    Power on kellottanut tässä kuussa pari kertaa liki puolen tunnin peliajat (28.14 ja 29.35), eikä mittelöissä menty edes jatkoajalle. Toki vastuun kasvamiseen ovat vaikuttaneet loukkaantumiset Buffalon takalinjoilla.
    - Minulle on ollut hyvä pelata noita isoja minuutteja ja saada rentoutta peliin. Tietenkään se ei ole ihanteellista loukkaantuneille pelaajille eikä joukkueelle, mutta tämä on hyvä tilaisuus minulle, Power sanoi.
    Lisää aiheesta: [Tulokkaiden määrissä suurta vaihtelua\]
    Kolme yli 20 minuutin miestä
    Ottawa Senatorsin Jake Sanderson (20.48) ja Montreal Canadinesin Kaiden Guhle (20.39) ovat Powerin ohella ainoat tulokaspelaajat, jotka ovat saaneet keskimäärin yli 20 minuuttia jääaikaa. Neljäntenä tilastossa oleva Montrealin Jordan Harris ja Guhle ovat ottaneet isot roolit Canadiensin takalinjoilla.
    Nils Lundkvist on saanut luottoa Dallas Starsin puolustuskalustossa. Entinen ykköskierroksen varaus siirtyi Dallasiin syyskuussa, kun tie tuntui olevan tukossa New York Rangersissa.
    - Tuo poika on ollut järkähtämätön siitä lähtien kun hankimme hänet. Hänen lahjansa hyökkäyspelissä huomaa, mutta olen pitänyt siitä, miten hän on puolustanut. Hän ei ole häkeltynyt eikä häntä ole jyrätty voimalla juuri missään tilanteessa, Starsin päävalmentaja Peter DeBoer kehui.
    Listan kärkikastiin lukeutuvat myös Ottawan Jacob Bernard-Docker sekä Columbus Blue Jacketsin Marcus Björk, Nick Blankenburg ja Jake Christiansen, mutta heillä kaikilla on vasta alle 10 ottelua tilillään. Blankenburg on kärsinyt loukkaantumisista. Björk ja Christiansen nostettiin Blue Jacketsin NHL-vahvuuteen muiden pelaajien loukkaantumisten takia.
    Suomalaishyökkääjät saaneet hyvin vastuuta
    Hyökkääjien jääaikaykkönen on Philadelphia Flyersin Noah Cates (17.41), jota harva olisi varmaan veikannut tähän asemaan ennen kauden alkua. Kakkosena tulee sen sijaan odotettu nimi, Seattle Krakenin Matty Beniers (17.30), joka oli monien papereissa suosikki tämän sesongin parhaaksi tulokaspelaajaksi.
    - Matty pelaa jääkiekkoa oikealla tavalla. Se tulee häneltä luonnostaan. On oikea tapa ja vähemmän oikea tapa tulla NHL-pukukoppiin. Matty tietää, että joukkueen osana oleminen pitää ansaita, sitä ei anneta, Seattlen kykyjenetsinnän johtoportaaseen kuuluva entinen NHL-hyökkääjä Robert Kron kuvaili.
    Hyökkääjistä paljon vastuuta ovat saaneet myös Winnipeg Jetsin Cole Perfetti, Ottawan Shane Pinto, Arizona Coyotesin Matias Maccelli, Dallasin Wyatt Johnston ja Buffalon JJ Peterka. Ja kärkisijoilta löytyy myös Nashville Predatorsin Juuso Pärssinen (16.40), jolla on tosin tilillään vasta viisi ottelua.

BUF-ARI: Maccellin syöttö kimpoaa pakin kautta sisään

Beniers (5+6=11) ja Maccelli (1+10=11) porskuttavat tulokkaiden pistepörssin kärjessä. Taitava Maccelli on saalistanut pisteistään seitsemän ylivoimalla, mutta se isot minuutit (15.02) on ansaittu kokonaisvaltaisella pelillä.
- Kyse on Maccellin taistelutahdosta ja sitoutumisesta puolustamiseen. Hän on ylpeä puolustuspelistään ja laukausten blokkaamisesta. Hän ei ole täydellinen - ei kukaan ole - mutta hän yrittää olla, ja minä arvostan sitä, Coyotesin päävalmentaja Andre Tourigny kiitteli.
Reilusti ylivoima-aikaa saava puolustaja
Pärssinen on saanut keltanokkahyökkääjistä eniten ylivoimavastuuta. Seuraavina tulevat Beniers, Anaheim Ducksin Mason McTavish, jota monet pitivät myös vahvana ehdokkaana vuoden tulokkaaksi. Hyökkääjistä yli kaksi minuuttia ylivoima-aikaa ovat saaneet myös Pinto, Arizonan Dylan Guenther, Cates, Maccelli ja Buffalon Jack Quinn.
Kaikista tulokkaista eniten ylivoimavastuuta on ottelua kohden kirjauttanut Minnesota Wildin puolustaja Calen Addison (3.57). Pakeista seuraavina tulevat Sanderson ja Power. Minnesota hankki Addisonin Pittsburgh Penguinsista helmikuussa 2020. Nyt se kauppa alkaa tuottaa satoa.
- Addison on niin fiksu. Hän saa tuotua kiekon omalta alueelta ja pystyy käynnistämään hyökkäyksiä. Kun hän tuli tänne, hän halusi tehdä joka tilanteesta näyttävän suorituksen, mikä on luonnollista siinä iässä. Mutta peliä pitää yksinkertaistaa. Hän on löytänyt hyvän tasapainon, Addisonia kahdella edellisellä kaudella farmissa valmentanut Tim Army kertoi The Athleticille.
Sanderson on alivoimatilaston kärkinimi. Yli 10 ottelua pelanneista tulokkaista joukkueensa alivoimarotaatioon ovat vahvasti murtautuneet myös Arizonan hyökkääjä Jack McBain, Cates ja Guhle. He ovat kaikki saaneet alivoima-aikaa yli kaksi minuuttia ottelua kohden.
Tähti on syttymässä
Jatkoajalla vastuun saaminen voi olla satunnaista. Ylimääräinen viisiminuuttinen saattaa päättyä nopeasti ja joukkueet pelaavat eri määriä jatkoaikoja. Tilaston kärjestä löytyy tuttuja vastuunkantajia: Guhle, Beniers, Blankenburg, Addison, Cates ja Pinto. Mutta mahtuu sinne myös Pittsburghin puolustaja Pierre-Olivier Joseph.

Nick Blankenburg

Catesin nimi löytyy tulokkaiden jokaisen jääaikatilaston kärkipaikoilta. Hän pääsi Flyersin päävalmentaja John Tortorellan hyviin kirjoihin heti syksyllä ja on korjannut sen jälkeen satoa.
- Tiedän, että olemme puhuneet paljon Noah Catesista, mutta hän on ansainnut sen. Hän oli paras pelaajamme harjoitusleirillä, Tortorella sanoi juuri runkosarjan kynnyksellä.
Yhtä asiaa Tortorella on kaivannut Catesilta lisää: tehoja. Sekä laidalla että keskikaistalla viihtyvä 23-vuotias yhdysvaltalainen on saalistanut 19 ottelussa 3+4=7 pistettä. Lukemat voisivat olla paremmat.
Myös Sanderson kantaa vastuuta joka tilanteessa.
- Tuo, miten Jake pelasi tänään, on vain pilkahdus siitä tulevaisuudesta, kun hän pelaa kaikkien vastustajien kärkiketjuja vastaan, Senatorsin päävalmentaja D.J. Smith näki aikaisemmin marraskuussa.
Entinen NHL-hyökkääjä ja nykyinen TSN-kanavan asiantuntija Dave Poulin on täysin ihastunut toisen polven jääkiekkoilijan peliin. Jaken isä Geoff Sanderson sylki aikanaan maaleja laitahyökkääjän tontiltaan NHL:ssä.
- Tässä on tähti syntymässä. Hän pystyy pyörittämään ylivoimapeliä, hänen sivuttaisliikkeensä on loistavaa ja hän luistelee kuin isänsä. Jake on fyysinen, fiksu ja kaikkea sitä, mitä mainostettiin. Hän on seuraava mahtava nuori puolustaja NHL:ssä, Poulin julisti NHL Network Radion haastattelussa.
Sanderson pitää jalat maassa, mutta vastuu ja valmentajien luottamus auttavat luonnollisesti kiihdyttämään kehittymistä.
- Olen kiitollinen peliajasta. Yritän käyttää sen hyväkseni, Sanderson totesi.