NHL-kauteen 2025-26 valmistavat harjoitusottelut käynnistyvät 20. syyskuuta. Luomme katsauksen jokaiseen joukkueeseen ennen kuin kiekko putoaa jäähän. Tänään vuorossa on New York Islanders.
New York Islanders valitsi tänä kesänä organisaatiolleen uuden suunnan. Mathieu Darche nimettiin seuran uudeksi GM:ksi toukokuun lopussa, kun täytettäväksi jäivät kokeneen Lou Lamoriellon saappaat. Darchella on taustallaan yli kuuden vuoden pesti Tampa Bay Lightningin organisaatiossa muun muassa kaksi peräkkäistä Stanley Cupia ja kolmet peräkkäiset finaalit sisältäneellä jaksolla.
Uuden seurapomon kylkiäiseksi sopi mainiosti onni NHL Draftin varausvuorojen arvonnassa. Islanders lähti arvontaan 3,5 prosentin todennäköisyydellä voittaa ensimmäinen varausvuoro, mutta onnetar oli saarelaisten puolella. Näin Islanders sai varata ensimmäisenä ensimmäisen kerran sitten vuoden 2009, jolloin joukkue nappasi hyökkääjä John Tavaresin.
Uudeksi soihdunkantajaksi valikoitui Matthew Schaefer, Ontarion junioriliigassa pelannut puolustaja. Hän täytti 18 vuotta vasta viime viikolla, mutta pyrkii välittömästi ottamaan johtavan roolin Islandersin alakerrasta. Se on ainakin selkeä tavoite, mutta kolmas kausi Erie Ottersin joukkueessakaan ei ole mahdoton vaihtoehto. Kaikki ratkeaa syksyn aikana.























