TopGoalies714

NHL:ssä vietetään parhaillaan ansaittuja kesälomaviikkoja pudotuspelien, palkintogaalan ja varaustilaisuuden jälkeen. Heinäkuun aikana luomme katsauksen kunkin pelipaikan tämän hetken parhaisiin pelaajiin.

Tänään vuorossa ovat kymmenen parasta maalivahtia.

Linus Ullmark, Boston Bruins

Bruins esitti historiallisen vahvan runkosarjan, ja yksi ehdottomista menestystekijöistä oli loistavasti torjunut Ullmark. Ulottuva ruotsalaistorjuja nousi toisella Boston-kaudellaan kirkkaaseen valokeilaan ja pokkasi kauden päätteeksi Vezina Trophyn NHL:n parhaana maalivahtina.

Ullmark oli ykkösmaalivahtien kärkinimi runkosarjan kaikissa tärkeimmissä tilastoissa: hän voitti 40 ottelua sekä saavutti päästettyjen maalien keskiarvon 1,89 ja torjuntaprosentin 93,8. Edes Bruinsin pudotuspelipettymys ei nakerra Ullmarkin asemaa.

STL-BOS: Ullmarkilta huipputorjunta rankkarivoitossa

Ilja Sorokin, New York Islanders

Islandersin kausi ei ollut kovinkaan loistokas, mutta Sorokinia heikommalla maalivahdilla olisi tuskin tullut paikkaa pudotuspeleihin. Hän oli yksi liigan ahkerimmista torjujista (62 ottelua) sekä nollapelien kärkinimi (kuusi).

Sorokin, 27, on saapunut parhaisiin pelivuosiinsa. Vaikka ykkösmaalivahtikausia on takana vasta kaksi, Long Islandilla löytyy luottoa. Kesällä Islanders kiinnitti Sorokinin maksimimittaiseen eli kahdeksanvuotiseen jatkosopimukseen.

NYI-TOR: Sorokin ryöstää Gustafssonin mailallaan

Connor Hellebuyck, Winnipeg Jets

Siinä missä Ullmark ja Sorokin ovat verrattain tuoreita nimiä NHL:n maalivahtikärjessä, Hellebuyck on kuulunut varmimpiin kiekonpysäyttäjiin jo pidemmän aikaa. Hellebuyck juhli Vezina Trophyn voittoa vuonna 2020.

Päättyneellä kaudella Hellebuyck starttasi enemmän otteluita (64) kuin kukaan muu NHL-maalivahti ja kokosi muutenkin mallikkaat tilastomerkinnät. Hellebuyck on yksi tämän hetken kiintoisimmista veskareista myös siksi, että hänellä alkaa viimeinen sopimusvuosi, ja siirto toisaalle on hyvin mahdollinen.

MIN-WPG: Hellebuyck ehtii mailoineen kiekon tielle

Juuse Saros, Nashville Predators

Parhaiden jääkiekkomaalivahtien listaa on vaikea kuvitella ilman suomalaisnimeä. Saros kasvoi Nashvillessa Pekka Rinteen kakkosena ja nousi vielä Rinteen uran aikana huippuluokkaiseksi ykköstorjujaksi. Saros on yltänyt kerran Vezina Trophy -finalistiksi, ja lisää kunniaa lienee tulossa ensi vuonna.

Saros on 180-senttisenä poikkeus nykymaalivahdeissa. Monet veräjänvartijat ovat parikymmentä senttiä pidempiä, mutta harva haastaa suomalaista torjuntatekniikassa ja liikkeen nopeudessa. Ensi kaudella suomalaisrintamalla jännitetään lisäksi Joonas Korpisalon (Ottawa Senators) ja Ukko-Pekka Luukkosen (Buffalo Sabres) mahdollista nousua NHL-eliittiin.

CGY-NSH: Saros torjuu tärkeän voiton Nashvillelle

Jake Oettinger, Dallas Stars

Päättyneellä kaudella vain Sorokin ylsi suurempaan nollapelimäärään kuin viisi kertaa pömpelinsä koskemattomana pitänyt Oettinger. Lisäksi hän keräsi kolmanneksi eniten voittoja (37) ja neljänneksi eniten startteja (61).

Oettinger on vasta 24-vuotias, joten hän on NHL:n maalivahtieliitin nuorin. Stars on kokoamassa voittavaa joukkuetta ensi kaudeksi, ja projektissa Oettinger näyttelee tärkeää roolia. Yhdysvaltalaisveskarin on hyvä operoida Miro Heiskasen ja Esa Lindellin kaltaisten huippupuolustajien taustalla.

MIN-DAL, 4. ottelu: Oettinger torjuu läpiajon

Andrei Vasilevskiy, Tampa Bay Lightning

Lightning harppasi Stanley Cup -finaaliin kolmissa perättäisissä playoffeissa, aina ykkösmaalivahtinaan Vasilevski. Kokonaisuutena vahvin kausi oli kuitenkin finaaliputkea edeltänyt sesonki 2018-19, jonka päätteeksi Vasilevski palkittiin Vezina Trophylla.

Vasilevski aloitti NHL:ssä kaudella 2014-15. Kyseisestä kaudesta lähtien hän on maalivahtien ylivoimainen pudotuspeliykkönen niin ottelumäärässä (110) kuin voitoissa (65). Tampa Baylla on alla tavallista vaisumpi kausi, mikä vaikutti myös Vasilevskiin. Hän täyttää kesällä 29 vuotta, joten potentiaalisia huippuvuosia on vielä rutkasti jäljellä.

TBL-COL: Vasilevski torjuu Compherin maalintekoaikeet

Igor Shestjorkin, New York Rangers

Manhattan-legenda Henrik Lundqvistin seuraaja Shestjorkin nousi sensaatioksi kaudella 2021-22. Voittomäärä (53 ottelua, 36 voittoa), päästettyjen maalien keskiarvo (2,07) ja torjuntaprosentti (93,5) olivat sitä luokkaa, että häntä oli paha sivuuttaa Vezina Trophya jaettaessa.

Päättynyt kausi ei ollut Shestjorkinilta likimainkaan yhtä loistokas, eikä hänkään kyennyt estämään playoff-pettymyksen syntymistä ensimmäisellä kierroksella paikallisvastustaja New Jersey Devilsiä vastaan. Tulevalla kaudella sekä Shestjorkinilla että Rangersilla on kosolti todistettavaa.

WSH-NYR: Shestjorkin venyy hienoon torjuntaan

Marc-Andre Fleury, Minnesota Wild

Fleury, joka täyttää marraskuussa 39 vuotta, oli viime kauden vanhin ykkösmaalivahti. Ikä, melko persoonallinen pelityyli ja keskimääräistä epävarmempi mailalla pelaaminen rasittavat, mutta quebeciläissyntyinen veskari nauttii edelleen valtavaa arvostusta.

Kolme Stanley Cup -mestaruutta, yksi Vezina Trophy ja yksi William M. Jennings Trophy puhuvat puolestaan, mutta pystyykö Fleury vielä tulevallakin kaudella hilaamaan itsensä NHL-torjujien huippuluokkaan? Mies on itsekin puhunut avoimesti uransa lopettamisesta. Jos tuleva kausi on hänen viimeisensä, näyttöhaluja riittää taatusti.

MTL-MIN: Fleury pysäyttää rangaistuslaukauksen

Stuart Skinner, Edmonton Oilers

Oettingerin ohella vahvin nuoremman polven maalivahti. Skinner, 24, kaappasi Oilersissa ykköskassarin tehtävät kokeneemman Jack Campbellin nenän edestä ja oli kauden selvästi merkittävin tulokasmaalivahti NHL:ssä.

Menneen kauden esitys oli kokonaisuutena kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta hyväraaminen ja määrätietoinen urheilija saattaa olla matkalla kohti suuria vuosia. Kohtuuhintaisia sopimuskausia on vielä kolme jäljellä, joten onnistuessaan Skinner olisi Edmontonille myös erittäin kustannustehokas vaihtoehto.

CBJ-BUF: Skinner tasoittaa suoraan tarjoilusta

Adin Hill, Vegas Golden Knights

Hill laati kaudella 2022-23 fantastisen tarinan. San Jose Sharks kauppasi ylijäämämaalivahdiksi arvioimansa pelaajan Vegasiin, jossa hän aloitti kauden kolmosvaihtoehtona. Logan Thompsonin ja Laurent Brossoit'n jouduttua sivuun Hill otti tehtävänsä täydellisesti haltuun ja nousi yhdeksi mestarijoukkue Golden Knightsin sankareista.

Nyt Hillin suuri missio on osoittaa, ettei hän ole vain tähdenlento. Ainakin Vegasin seurajohto uskoo häneen, sillä ensi kaudella Hill alkaa nostaa uuteen kaksivuotiseen sopimukseen kirjattua 4,9 miljoonan dollarin vuosipalkkaa.

hill-061523