Kun listalla mennään noin alas, on vaikea veikata, missä vaiheessa pelaaja varataan tai varataanko lainkaan. Varsinkin kärkikierrosten jälkeen jokaisen NHL-seuran omat listat voivat erota hyvinkin paljon toisistaan. Ainakin Pienimieni saa jatkaa tästä eteenpäin hymy korvissa, sillä hän ratkaisi viime lauantaina Kärpille U18 SM-sarjan mestaruuden.
- Olihan se aika hieno fiilis. En ole ikinä tehnyt noin tärkeää maalia, Pieniniemi riemuitsi Jääkiekkoliiton verkkosivuilla.
Kärppien mestarijoukkueen takalinjoilla luutivat myös Janne Peltonen ja Niklas Seppänen, jotka kuuluvat ikäluokan mahdollisiin NHL-varauksiin. Muita suomalaispakkeja ovat muun muassa Arttu Kärki, Elmeri Laakso, Jimi Junkkari ja Kalle Kangas.
Ykköskierroksen puolustajista osa ei onnistunut luomaan NHL-uraa itselleen tai ei ole vielä pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa taalajäillä. Nykypakeista Esa Lindell (3. kierros), Jani Hakanpää (4.) ja Niko Mikkola (5.) ovat osoittaneet, että varausnumerolla ei ole aina väliä.
Suomi on palaamassa puolustajien osalta ykköskierrokselle ensi vuonna. Aron Kiviharju lukeutuu koko tulevan ikäluokan parhaisiin lupauksiin. Kesään 2024 on silti vielä matkaa ja Rädyn tilanteen muistaen mitään ei kannata pitää liian varmana.
Viimeisimmät ensimmäisellä kierroksella varatut sinivalkoiset maalivahdit ovat Tuukka Rask (2005) ja Riku Helenius (2006). Ensin mainittu teki mahtavan NHL-uran, jälkimmäinen esiintyi yhdessä NHL-ottelussa. Maalivahteja toki varataan nykymaailmassa harvemmin ensimmäisellä kierroksella, elleivät he sitten ole aivan huippulupauksia.
Nykyisistä suomalaisista NHL-maalivahdeista Ukko-Pekka Luukkonen on toisen ja Joonas Korpisalo kolmannen kierroksen varaus. Juuse Saros, Ville Husso ja Kaapo Kähkönen napattiin neljännellä kierroksella.
Tämän ikäluokan lupaavin suomalaisveskari on Noa Vali. Se ei tarkoita, että hän olisi ensimmäinen sinivalkoinen maalivahti, jonka nimi huudetaan Nashvillessä. Tyrkyllä ovat myös "yli-ikäiset" Juho Jatkola ja Jani Lampinen.
Toivoa ei myöskään ole menetetty ilman varausta, sillä tämän hetken NHL-vahdeista Antti Raantaa ja Kevin Lankista ei koskaan varattu taalaliigaan.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
Viimeiset näyttöpaikat
NHL Draft lyhennettiin seitsemän kierroksen mittaiseksi vuonna 2005. Se jälkeen parhaat suomalaiset varausikäluokat ovat pelaajamäärällä mitattuna olleet 2017 (23 pelaajaa) ja 2019 (22). Heikoimmillaan on oltu vuosina 2007 (4), 2008 (7) ja 2010 (7). Vuosi sitten NHL:ään varattiin 14 suomalaista.
Tämän vuoden pelaajamäärää on mahdoton veikata, mutta kokonaisuutena ikäluokkaa ei pidetä suomalaisittain erityisen vahvana. Usein juuri ne kärkipään nimet jäävät mieleen, joten yksikin ensimmäisen kierroksen varaus jättäisi paremman jälkimaun.
Kun mennään vuosissa taaksepäin, tiedettiin etukäteen varmuudella, että Kemell, Anton Lundell, Kaapo Kakko, Jesperi Kotkaniemi, Heiskanen, Laine, Jesse Puljujärvi ja Juolevi menisivät ensimmäisellä kierroksella. Tällä kertaa varmaa tapausta ei ole.
NHL Draftiin on aikaa vajaa kolme kuukautta. Rapakon takana pelataan vielä pitkään junioriliigojen pudotuspelejä, Euroopassa kaudet ovat jo päättymässä. Osa ikäluokasta voi antaa näyttöjä vielä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.
Kanadalaishyökkääjä Connor Bedard varataan kesän NHL Draftissa ykkösenä ja kolme seuraavakin nimeä ovat suhteellisen selviä. Muuten asetelmat voivat saada vielä muutoksia. Toivottavasti myös suomalaiset ovat parantaneet kauden jälkipuoliskolla osakkeitaan, jotta ikäluokka nostaisi asemiaan tiettyihin edeltäjiin verrattuna.
- Kauden viimeiselle ranking-listalle tulee joitakin merkittäviä muutoksia puolivälin listaan verrattuna, mikä johtuu suoraan monien pelaajien kehittymisestä. On ollut vaikuttavaa seurata näiden lupausten jatkuvaa kasvua ja kehitystä kauden 2022-23 aikana, Central Scoutingin johtoportaaseen kuuluva Dan Marr totesi.