Niilopekka Muhosen heinäkuu lähti vauhdikkaasti käyntiin, kun suomalaispuolustaja allekirjoitti Dallas Starsin kanssa uransa ensimmäisen NHL-sopimuksen. Kontrahdilla on kolme vuotta mittaa. Viime kaudella WHL-joukkue Medicine Hat Tigersissä jääkiekkoillut Muhonen, 19, ehti vierailemaan vielä Starsin nuorten pelaajien kehitysleirillä ennen paluuta kotimaisemiin Kuopioon.
Positiivisesti yllätetty Muhonen teki viime kaudella Tigers–paidassa 60 runkosarjaottelussa yhteensä 17 tehopistettä (4+13). Playoff-kokemusta tuli myös runsaasti, sillä Medicine Hat juhli kevään päätteeksi WHL:n mestaruutta.
– Tulokassopimus tuli isona yllätyksenä, en osannut odottaa sitä. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin aika mieluisa yllätys, Muhonen kertoi Starsin kehitysleirillä.
Lisää aiheesta: Muhonen teki Starsin kanssa ensimmäisen NHL-sopimuksensa
NHL-seurojen kehitysleirit ovat niitä harvoja hetkiä, joina organisaatioiden tulevaisuuden toivot nähdään kaukalossa samaan aikaan. Intensiivisen leirin on tarkoitus myös motivoida nuoria pelaajia, jotka ovat vasta uriensa alussa. Muhonen on nauttinut olostaan Starsin leirillä.
– Tämä on lyhyt leiri, mutta yritän ottaa kaiken mahdollisen tiedon ja kokemuksen vastaan. Täällä on mukana paljon kokeneita tekijöitä, joilla riittää jaettavaa meille nuorille pelaajille, Muhonen avasi.
Pitkien harjoituspäivien jälkeen suomalaislupauksella on selvä ajatus siitä, mihin osa-alueisiin hän haluaa erityisesti keskittyä kesäharjoittelussa.
– Haluan kehittää luistelunopeuttani ja voimatasojani, Muhonen tiivisti.
Kuopion KalPasta maailmalle ponnistanut lähes kaksimetrinen Muhonen siirtyi viime kaudeksi Pohjois-Amerikkaan, jossa odottivat uudet haasteet. Alkuhuuman jälkeen oma pelirytmi löytyi mukavasti, ja kokonaisuudessaan kausi Tigers-paidassa sujui odotusten mukaisesti.
– Kapeaan kaukaloon ja vauhdikkaaseen peliin tottuminen otti oman aikansa. Kun sain juonesta kiinni, niin tilanne helpotti aika nopeasti. Täällä pitää olla koko ajan valmiina ratkaisuihin, suomalaislupaus arvioi.
Tigersin kokoonpanosta löytyi viime kaudella yksi koko jääkiekkomaailman puhutuimmista pelaajista. Gavin McKenna, 17, on monien asiantuntijoiden mukaan selkeä suosikki ensi kesän NHL Draftin ykkösvaraukseksi. Muhosen mukaan superlupaus on erikoisyksilö, jonka kehittymistä on ollut mielenkiintoista seurata lähietäisyydeltä.
– Gavin on huikea yksilö, jonka pelaamista on ollut mahtava seurata vierestä. Meillä oli kasassa todella hyvä joukkue, joka auttoi samalla myös omaa kehitystäni, Muhonen kommentoi.
Teksasin auringon alta löytyi tuttuja kasvoja, koska suomalaishyökkääjä Emil Hemming otti niin ikään osaa tähtipaitojen kehitysleirille. Samassa varaustilaisuudessa Muhosen kanssa valittu Hemming allekirjoitti ensimmäisen NHL-sopimuksensa jo viime kesänä. Kaksikko on tutustunut toisiinsa viime vuosina maajoukkuetehtävissä.
– Olen pelannut hänen kanssaan ajoittain viime vuosien aikana. Emil on loistava kaveri ja erittäin hyvä pelaaja. Häntä pitää puolustaa lähietäisyydeltä erittäin tarkan laukauksen takia, Muhonen kertoi.