091825 heiskanen tolvanen split

Dallas Stars on ollut monta vuotta lähellä, mutta silti kivuliaan kaukana Stanley Cup -mestaruudesta. Alkavalla kaudellakin texasilaiset ovat kärkipään ehdokkaita, kun listataan todennäköisimpiä joukkueita nostamaan pokaalia. Tarjolla on kaiken lisäksi harvinainen tupla, sillä vain muutamaa kuukautta aikaisemmin joku saa kaulaansa olympiakultamitalin Milano-Cortinan kisoissa.

Kumpi sitten lopulta on vaikeampi voitettava? Suomalaispelaajien keskuudessa se herätti jonkin verran pohdiskelua.

– Uskon, että Stanley Cupista tulee vaikeampi. Pelejä on enemmän. Olympialaiset tulevat toisaalta vain muutaman vuoden välein. Molemmat ovat haastavia, Dallasin suomalaispuolustaja Miro Heiskanen sanoi NHL-pelaajien Euroopan-mediakiertueella Milanossa.

Heiskanen, 26, on suomalaisten NHL-aktiivien joukossa harvinaisuus. Hän nimittäin pääsi kokemaan olympialaiset jo vuonna 2018 pelatessaan viimeistä kauttaan Euroopassa. Silloin kisat järjestettiin Etelä-Korean Pyeongchangissa, mutta Suomi jäi ilman mitalia.

Sen jälkeen Heiskanen on jahdannut Stanley Cup -unelmaa. Hänen seitsemästä NHL-kaudestaan kuusi on päättynyt pudotuspelirupeamaan, ja useimmiten Starsin keväät ovat olleet pitkiä. Läntisen konferenssin finaaleja on väännetty peräti neljä kertaa, ja vuonna 2020 Stars paineli Stanley Cup -finaaleihin saakka.

Katso Miro Heiskasen hienoimmat ratkaisut runkosarjasta

Starsissa, jos jossain, alkaa siis olla ymmärrystä siitä, miten vaikea voitettava jääkiekon himoituin malja todella on.

– Stanley Cup edellyttää niin montaa voitettua peliä. Vaikeaahan niitä on vertailla, koska kyse on niin erilaisista turnauksista, Dallasin keskushyökkääjä Roope Hintz sanoi.

Hintz on 28-vuotiaaksi mennessä ollut harvinainen näky koko Leijonissa. Hän oli mukana helmikuun hehkutetussa 4 Nations Face-Off -turnauksessa, mutta sitä edelliset maaottelut olivat viimeiseltä Suomessa pelatulta kaudelta 2016-17. Nuorten maailmanmestaria ei ole koskaan nähty miesten MM-kisoissa tai olympiakaukaloissa.

Tulevana talvena siihen voi hyvinkin tulla muutos. Miesten jääkiekon olympiaturnaus pelataan Milanossa 11.–22. helmikuuta. Suomi pelaa B-lohkossa ja saa seuraa Ruotsista, Slovakiasta sekä Italiasta. Leijonien joukkueeseen nimettiin kesällä kuusi ensimmäistä pelaajaa: Starsin Heiskanen, Esa Lindell ja Mikko Rantanen, Florida Panthersin Aleksander Barkov, Nashville Predatorsin Juuse Saros sekä Carolina Hurricanesin Sebastian Aho.

Sarosta voi olla hankala syrjäyttää Suomen ykkösmaalivahtina, mutta Ukko-Pekka Luukkosen pyrkimyksenä on ainakin yrittää. Buffalo Sabresin maalivahti pelasi viime kaudella 55 ottelua, enemmän kuin koskaan, ja oli mukana Leijonien joukkueessa helmikuussa.

BUF-EDM: Luukkonen torjuu Sabresin kuuden ottelun tappioputken poikki

Sabresin oma varaus vuodelta 2017 ei ole vielä päässyt debytoimaan NHL:n pudotuspeleissä.

– Stanley Cup on mielestäni aina vaikein voitettava. Pelejä on niin paljon ja pudotuspelit ovat pitkät, Luukkonen totesi.

Hänkin on alle 20-vuotiaiden maailmanmestari. Vuodesta 2021 alkaen vain Pohjois-Amerikassa pelannutta Luukkostakaan ei ole päästy näkemään miesten maajoukkueessa 4 Nations Face-Off -turnauksen varamiesroolia lukuun ottamatta.

– Ainakin omassa lapsuudessa sitä halusi eniten voittaa joko Suomen mestaruuden tai maailmanmestaruuden. Ne tulivat televisiosta, ja niitä katsottiin aina. MM-kisat ovat aina suomalaisen urheilukalenterin huippuhetkiä. Olympialaisten mittakaavaa ja merkitystä ei silloin niin pienenä oikein edes sisäistänyt, Luukkonen sanoi.

Heiskasen lisäksi olympialaisista voi kertoa omakätisiä kokemuksia Eeli Tolvanen. Seattle Krakenin laitahyökkääjä oli vuoden 2018 olympiaturnauksen ilmiö tehdessään 18-vuotiaana viidessä ottelussa yhdeksän pistettä. Tänä vuonna Tolvanen nähtiin 23 maalin NHL-kauden perään myös MM-kisoissa. Jälki oli jälleen vakuuttavaa, sillä helmikuun turnauksesta puuttunut Tolvanen tykitti kahdeksassa ottelussaan seitsemän maalia.

– Olympialaisia ei järjestetä kuin neljän vuoden välein. Tilaisuuksia tulee varmaan siis vähemmän, sanoi Tolvanen, jonka veikkaus jääkiekkofinaalin voittomaalin tekijäksi oli Aho.

– Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, nauttisin siitä varmasti vähän enemmän. Oli se silti hauska kokemus. Tavallaan olin kuitenkin vähän liian nuori, ja silloin asioita otti ehkä itsestäänselvyytenä. Pääsin mukaan, ja jossain määrin se tuntui kuin yhdeltä turnaukselta muiden joukossa, vaikka eihän se sellainen ollut, Tolvanen kertasi.

section-title-related-items