Kuluneen NHL-viikon parhaat suomalaissuoritukset

Valitsemme kauden 2023-24 aikana maanantaisin kolme suomalaistähteä, jotka ovat loistaneet NHL-kaukaloissa edellisellä viikolla. Viime viikon tähdistöön ylsivät Ukko-Pekka Luukkonen, Mikko Rantanen ja Anton Lundell.

YKKÖSTÄHTI - UKKO-PEKKA LUUKKONEN, MV, BUFFALO SABRES

BUF-CHI: Luukkonen pelaa toisen peräkkäisen nollapelinsä

Sabresilla oli viikon ohjelmassaan kolme kotiottelua, ja Luukkonen aloitti tolppien välissä niissä kaikissa. Kun San Jose Sharks vieraili maanantaina Buffalossa, suomalaisveskari torjui haiparven kaikki 28 laukausta ja johdatti Sabresin 3-0 voittoon. Samoin lukemin kaatui torstaina Chicago Blackhawks, kun Luukkonen pysäytti kiekon 19 kertaa ja piti jälleen maalinsa puhtaana. Lauantaina hänen nollataikansa vihdoin murtui, kun Tampa Bay Lightning haki pisteet Buffalosta lukemin 3-1. Mutta 13 torjuntaa kirjauttaneen Luukkosen taakse tehtiin maaleista vain kaksi, sillä viimeisen osumansa salamapaidat iskivät tyhjiin. Kaikkiaan 18 NHL-maalivahtia pelasi viime viikolla kolme ottelua, ja Luukkonen oli koko tuon joukon ykkönen sekä torjuntaprosentilla (96,8) että päästettyjen maalien ottelukohtaisella keskiarvolla (0,67) mitattuna. Luukkosen nollaputki kesti tarkalleen ottaen 164.09 minuuttia, eikä yksikään toinen NHL-veskari ole pystynyt pitämään maaliaan koskemattomana yhtä kauan tällä kaudella.
 
KAKKOSTÄHTI - MIKKO RANTANEN, OLH, COLORADO AVALANCHE

OTT-COL: Rantanen viettää kahden maalin iltaa

Rantanen takoi Avalanchen neljässä vierasottelussa yhteensä viisi (4+1) tehopinnaa ja oli taalaliigan suomalaisista viikon paras maalinsylkijä ja pistenikkari. Maanantaina Colorado kärsi 3-4 tappion Montreal Canadiensille, mutta Rantanen kirjautti syöttöpisteen. Tiistaina vastaan luisteli Ottawa Senators, ja suomalaistähti heilutti verkkoa kahdesti johdattaessaan Avalanchen 7-4 voittoon. Torstaina Rantanen jäi kiikareille, kun Boston Bruins otti 5-2 kotivoiton, mutta lauantaina hän iski jälleen kaksi osumaa, kun Avalanche kukisti Philadelphia Flyersin 7-4. Rantasen työmäärä oli tälläkin viikolla valtava, sillä hänen ottelukohtainen peliaikakeskiarvonsa 24.03 oli NHL:n suomalaispelaajista kirkkaasti korkein – yli kolmen ja puolen minuutin erolla seuraavaan. Hän laukoi viikon mittaan vastustajan maalia kohti kaikkiaan 10 kertaa ja upotti siis kutinsa pömpeliin huikealla 40 prosentin tehokkuudella. Plus-miinustilastossa Rantanen jäi kaksi pykälää positiivisen puolelle.
 
KOLMOSTÄHTI - ANTON LUNDELL, KH, FLORIDA PANTHERS

Lundell nousi tuuraamaan alavartalovammasta kärsivää Panthersin ykkössentteri Aleksander Barkovia ja hoiti oman tonttinsa mainiosti, vaikka joukkue keräsikin viikon kuudesta mahdollisesta sarjapisteestä mukaansa vain kaksi. Maanantaina Anaheim Ducksille kärsityssä 4-5 jatkoaikatappiossa Lundell ei päässyt pisteille, mutta keskiviikkona hän alusti yhden maalin, kun Detroit Red Wings otti Panthersista 3-2 jatkoaikavoiton. Kun Florida taipui Minnesota Wildille perjantaina viikon viimeisessä ottelussaan 4-6, suomalaissentteri keräsi tehot 1+1. Näin ollen Lundell kartutti tiliään viikon varrella kolmella (1+2) tehopisteellä, ja tappioista huolimatta hänen plus-miinuslukemansa +4 oli suomalaisten NHL-pelaajien joukossa jaetusti viikon paras. Panthers sai tasaviisikoin pelattaessa peräti 69,8 prosenttia laukausyrityksistä, kun Lundell oli jäällä. Huomionarvoista on myös se, että hänellä oli vähintään 25 aloitusta viikon mittaan ottaneista pelaajista koko liigan paras aloitusvoittoprosentti (84,0).

Aiheeseen liittyvä sisältö