Talvella Colorado Avalanchen jättänyt Mikko Rantanen venyi uskomattomaan suoritukseen uudessa seurassaan Dallas Starsissa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, jossa texasilaiset löivät denveriläisnipun voitoin 4-3. Rantanen iski ratkaisevassa ottelussa hattutempun ja yhden syöttöpisteen auttaen joukkueensa 4-2 voittoon.
Rantanen oli ilmiliekeissä ottelusarjan kolmessa viimeisessä ottelussa, joissa hän teki yhteensä 11 tehopistettä (5+6). Yhteensä pinnoja kertyi seitsemässä ottelussa 12 (5+7), jolla hän jakaa pudotuspelien pistepörssin kärkipaikkaa.
Ottelusarjan jälkeen yleisenä puheenaiheena on ollut se, että Colorado teki virheen kaupatessaan Rantasen muualle. Suomalaistähden nykyinen sopimus päättyy tähän kauteen, joten Colorado halusi pelata varman päälle ja saada hyökkääjästä suuren vastineen.
Avalanchessa ei kuitenkaan tiedetty sitä, että joukkue joutuisi kohtaamaan Rantasen playoffien ensimmäisellä kierroksella. Seura nimittäin kauppasi tähtensä toiseen konferenssiin Carolina Hurricanesiin, mutta koska Rantanen ja hurrikaaniseura eivät päässeet sopuun jatkopahvista, laiturin matka jatkui Dallasiin.