Mikko Rantanen oli isossa roolissa, kun Dallas Stars ja Minnesota Wild kohtasivat torstain kierroksella pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelusarjan ennakkonäytöksessä.
Rantanen alusti ottelun avausmaalin ja tasoitti päätöserän alkuminuuteilla tilanteeksi 4-4. Starsin voiton ratkaisi lopulta Jason Robertson 5-4 maalillaan, johon esityön teki ottelussa kaksi syöttöpistettä kirjauttanut Esa Lindell.
Robertson ennakoi, että tulevissa pudotuspeleissä nähdään torstain kaltaista fyysistä peliä, jossa taklaukset viedään loppuun asti ja kroppa uhrataan kovan taklauksen kohteeksi pelitilanteen niin vaatiessa. Omasta maalistaan hän totesi, että niin loistavasta syötöstä oli helppo tehdä maali.
– Tämä oli todennäköisesti yksi kauden tunnepitoisimmista otteluista näin myöhään runkosarjan lopulla. Pelaamme heitä vastaan puolentoista viikon kuluttua playoffeissa. Otamme ilman muuta tästä ottelusta opiksemme ja teemme tarvittavaa hienosäätöä ollaksemme valmiina, Robertson tuumi.
Stars (47-20-12, 106 pistettä) pysyi voitollaan Central-divisioonan kakkosena ja on lujasti kiinni havittelemassaan kotiedussa Läntisen konferenssin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, jossa vastaan asettuu divisioonan tämän hetken kolmonen Wild (45-22-12, 102 pistettä).
Stars ja Wild on ensimmäinen varmistunut ottelupari tämän kauden pudotuspeleissä, ja kyse on enää siitä, kumpi joukkueista hankkii itselleen kotiedun jäljellä olevissa kolmessa runkosarjaottelussa. Joukkueet ovat olleet vuorotellen Central-divisioonan kakkos- ja kolmossijalla marraskuun loppupuolelta lähtien, ja helmi-maaliskuun taitteen jälkeen divisioonan marssijärjestys on pysynyt samana: Colorado Avalanche, Stars ja Wild.






















