Tiistaisin niputamme yhteen AHL:ssä, CHL:ssä (OHL, WHL, QMJHL) ja NCAA:ssa kiekkoilevien NHL:ään varattujen suomalaispelaajien suoritukset menneeltä viikolta.
Mikael Pyyhtiän Cleveland Monsters varmisti paikkansa farmiliiga AHL:n pudotuspeleissä perjantaina. Yhtä tärkeää oli se, että Cleveland onnistui samalla katkaisemaan pahalta näyttäneen tappioputkensa.
Viisi edellistä otteluaan hävinnyt Cleveland sinetöi paikkansa Calder Cup -pudotuspeleissä kukistettuaan Milwaukee Admiralsin kotonaan 6-3. Pyyhtiä piti seuraavana päivänä huolen siitä, ettei voitto jäänyt yksinäiseksi ilonaiheeksi. Cleveland löi Milwaukeen uudestaan kotonaan lauantaina lukemin 6-5. Admirals oli ensimmäisellä tauolla edellä 3-2, mutta Pyyhtiä teki toisessa erässä kaksi peräkkäistä maalia eikä Monsters enää luopunut johtoasemastaan.
– Saimme siihen lähes viikon vapaata (ennen perjantain ottelua). Nollasimme tilanteen ja otimme askeleen taaksepäin. Nyt aiomme jättää sen (tappioputken) taaksemme, Pyyhtiä sanoi lauantain kamppailun jälkeen.
Lauantain ottelu oli varsin kaksijakoinen. Clevelandin peli lähti tosissaan kulkemaan vasta Pyyhtiän maalien aikaan.






















