fi roundup col edm

Stanley Cupin pudotuspelikevät jatkui sunnuntaina neljän ottelun voimin. Läntisessä konferenssissakin on nyt saatu selville yksi jatkoonmenijä.

Los Angeles Kings - Colorado Avalanche 1-5, voitot 0-4

Ottelusarjan aiemmat kohtaamiset olivat hyvin tasaisia, mutta sunnuntaina Kings mureni kotiyleisönsä silmien edessä. Avalanche menee jatkoon suoraan neljässä ottelussa.

Kingsin Brian Dumoulinille tuomittiin ensimmäisessä erässä kahden minuutin rangaistus, kun hän oli estänyt Artturi Lehkosta. Avalanchen ylivoimapeli on yskinyt playoffeissa. Nyt tulosta kuitenkin syntyi, ja Nathan MacKinnon ampui joukkueensa ensimmäisen ylivoimaosuman. Nazem Kadri ja Gabriel Landeskog toimivat syöttäjinä.

TYÖN ILOA

Lehkonen elementissään Avalanchen vakuuttavassa ottelusarjassa

Avalanche hallitsi avauserää, mutta toisessa asetelmat tasoittuivat. Vierasjoukkue karkasi silti kahden maalin johtoon. Cale Makar antoi osuvan työnäytteen. Tehopuolustaja sai kiekon hyökkäyssiniviivalla, nousi oikeaa laitaa ja ampui pikkumustan maalivahti Anton Forsbergin ulottumattomiin.

Puolustuksesta löytyi Kingsillekin onnistuja. Kokenut Joel Edmundson sai oivan syötön Adrian Kempeltä ja yllätti rannevedollaan maalivahti Scott Wedgewoodin.

Kolmannessa erässä puolustaja Sam Malinskin nopea avaussyöttö yllätti Kingsin, ja Lehkonen pääsi laukomaan. Wedgewood torjui, mutta Nicolas Roy pyyhälsi paikalle ja iski paluukiekon verkon perukoille.

Ajassa 46.01 tilanne oli jo 4-1 Devon Toewsin onnistuttua Coloradolle. Ykköstähdeksi valittu MacKinnon sinetöi loppulukemat tyhjiin.

Joel Armia ei ollut sunnuntaina Kingsin pelaavassa kokoonpanossa. Joukkuetoveri Samuel Helenius sai peliaikaa runsaat seitsemän minuuttia ja rangaistuksia 12 minuuttia.

Kingsin kapteeni Anze Kopitarin NHL-ura on tuloksen myötä ohi. Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja ilmoitti jo hyvissä ajoin, että tämä kausi on hänen viimeisensä.

LAK-COL, 4. ottelu: Kopitar jättää jäähyväiset Kingsille

Avalanche saa odottaa seuraavaa vastustajaansa vielä jonkin aikaa, sillä Dallas Stars ja Minnesota Wild pelaavat tasaista ottelusarjaa. Voitot ovat 2-2.

Anaheim Ducks - Edmonton Oilers 4-3 jatkoajan jälkeen, voitot 3-1

Ducks sai kotihallissaan ottelusarjan katkolle. Oilers kaatui Ryan Poehlingin jatkoaikamaalin myötä tuloksella 4-3.

Ensimmäisen erän avauspuolikas oli suotuisa Oilersille. Kasperi Kapanen vei Edmontonin johtoon vain 38 sekunnin kohdalla ehdittyään ensimmäisenä irtokiekkoon maalin edustalla. Playoff-maali oli Kapaselle jo kevään neljäs.

Verkko heilui maalivahti Lukas Dostalin selän takana toistamiseen ajassa 6.32. Evan Bouchard antoi ylivoimalla hyvän syötön Ryan Nugent-Hopkinsille, jonka terävä laukaus painui takanurkkaan.

Ducksin ylivoima jylläsi loistavasti toisessa erässä. Cutter Gauthier kavensi räväkällä laukauksella, jolle pudotuspelikevään ensimmäisen ottelunsa pelannut maalivahti Tristan Jarry ei voinut mitään.

Mikael Granlund viimeisteli Anaheimin vakuuttavan ylivoimakuvion toisen erän toiseksi viimeisellä minuutilla. Tarkkaa kutia edelsi Leo Carlssonin ja John Carlsonin esityö.

Maalinteko jatkui kolmannessa erässä, jälleen ylivoimalla. Oilersin supertähdet Connor McDavid ja Leon Draisaitl pelasivat kiekon Bouchardille, joka latasi vieraat johtoon. Jatkoille oli kuitenkin mentävä, koska Jeffrey Viel taisteli Ducksille tasoituksen ajassa 53.31.

Jatkoaika ehti vanheta kaksi minuuttia ja 29 sekuntia. Ducks-hyökkääjä Poehling sutaisi kiekon kohti Oilersin maalia, ja peliväline kimposi puolustaja Darnell Nursen kautta niukasti maaliviivan yli. Osuman syntyminen tarkistettiin vielä videolta.

Ottelusarja siirtyy Edmontoniin. Viides ja mahdollisesti ratkaiseva kamppailu pelataan tiistaina.

ANA-EDM, 4. ottelu: Poehling ratkaisee Ducksille voiton jatkoajalla

Boston Bruins - Buffalo Sabres 1-6, voitot 1-3

Sabres ei antanut kotijoukkueelle mitään mahdollisuuksia ja voitti neljännen ottelun maalein 6-1. Ottelusarja on siis katkolla seuraavassa kohtaamisessa.

Bruins oli tehnyt avausmaalin kaikissa kolmessa ensimmäisessä ottelussa, mutta nyt sävellaji oli aivan toinen. Sabres dominoi ensimmäistä erää täydellisesti ja iski peräti neljä täysosumaa.

Buffalo rokotti isäntien virheestä ensimmäisen kerran ajassa 4.17. Bruins epäonnistui hyökkäyksen käynnistämisessä, ja tiukasti karvannut Alex Tuch pelasi kiekon Peyton Krebsille. Krebs iski sarjan toisen maalinsa.

BOS-BUF: Krebs täräyttää avausmaalin ylähyllylle

Bostonin saatua rangaistuksen väärästä vaihdosta Buffalo pääsi pelaamaan ylivoimaa. Kaksi sekuntia jäähyn umpeutumisen jälkeen Josh Doan ohjasi tilanteeksi 2-0. Ennen kymmenen minuutin täyttymistä Bruins epäonnistui taas omalla alueella, ja Zach Benson rankaisi.

Bruinsin päävalmentaja Marco Sturm määräsi joukkonsa aikalisälle. Piristystä ei silti kuulunut. Bowen Byram ampui ensimmäisen taukotuloksen 4-0 pakkiparinsa Owen Powerin sekä hyökkääjä Jack Quinnin syötöistä. Avauserän laukaukset kohti maalia menivät vieraiden hyväksi tyrmäävästi 19-5.

BOS-BUF: Byram kasvattaa Sabresin johdon jo neljään

TD Gardenissa nähtiin kaksisuuntaisempaa liikennettä toisessa erässä. Laukaukset kohti maalia menivät Bruinsin nimiin 9-4. Täysosumia ei nähty, vaikka molemmat joukkueet pääsivät yrittämään kertaalleen ylivoimallakin.

Isäntien hentokin liekki sammui kolmannessa erässä. Beck Malenstyn ajoi maalille ja ohjasi Jordan Greenwayn lähettämän kiekon verkkoihin. Vihdoin kuudennen maalin jälkeen – tekijänä Tuch – Bruinsin maalivahti Jeremy Swayman sai armon, ja veräjälle luisteli Joonas Korpisalo.

Maalivahti Alex Lyon, joka korvasi Ukko-Pekka Luukkosen toisen ottelun jälkeen Buffalon tolppien välissä, oli hyvin lähellä nollapeliä, sillä Sean Kuraly viimeisteli Bruinsin ainokaisen 40 sekuntia ennen loppua. Kaikkiaan 23 kertaa torjunut Lyon pokkasi silti matineaottelun ykköstähden kunnian. Korpisalolle ehti kertyä kuusi torjuntaa. 

Ottelusarjan viides ja mahdollisesti ratkaiseva kamppailu käydään Buffalossa tiistaina.

Montreal Canadiens - Tampa Bay Lightning 2-3, voitot 2-2

Lightning oli vahvempi Montrealissa pelatussa kuumatunnelmaisessa kamppailussa. Vierasjoukkue löi Canadiensin maalein 3-2 ja tasoitti voitot, joten ottelusarjassa vaaditaan vähintään kuusi koitosta.

Canadiens karkasi kahden maalin johtoon toisessa erässä. Zachary Bolduc teki tahtomaalin juuri ottelun puolivälin jälkeen. Ajassa 33.29 asialla oli armoitettu maalintekijä Cole Caufield, joka täydensi hienon ylivoimakuvion Nick Suzukin ja Lane Hutsonin syötöistä.

Ottelu sai tulikuuman käännekohdan, kun Lightningin Max Crozier taklasi Canadiensin Juraj Slafkovskya rajusti keskijäällä. Tunteet kuohuivat molemmissa leireissä. Paremmin tilanteen hallitsi Tampa Bay, joka sai erän viimeisellä minuutilla kavennuksen. Siitä vastasi Jake Guentzel.

Kooste: MTL-TBL 2-3

Montrealin Oliver Kapaselle tuomittiin kahden minuutin rangaistus korkeasta mailasta kolmannen erän avausminuutilla. Vieraat eivät tunteneet armoa, vaan tasoittivat puntit Brandon Hagelin tekemällä ylivoimaosumalla.

Hagel vastasi myös illan voittomaalista. Nikita Kutsherov ja J.J. Moser rakensivat tilaisuuden, ja ykköstähdeksi valittu Hagel oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Canadiensin viimeisten minuuttien kiihkeät tasoitusyritykset eivät kantaneet hedelmää.

Kapanen sai peliaikaa vain 7.32. Voittanut maalivahti, Lightningin Andrei Vasilevski, torjui 16 kertaa, Canadiensin Jakub Dobes 17 kertaa.

Ottelusarja siirtyy takaisin Tampa Bayn kotihalliin, ja seuraava otatus on keskiviikon ohjelmassa.

Aiheeseen liittyvä sisältö