Mathew Barzal Anthony Beauvillier

Uuden NHL-kauden alku merkitsi samalla alkua useitten teini-ikäisten pelaajien toiveille antaa mahdollisimman hyvä ensivaikutelma itsestään joukkueilleen.
Toronto Maple Leafsin keskushyökkääjä Auston Matthews ja Winnipeg Jetsin vasen laituri Patrik Laine, vuoden 2016 NHL Draftin kaksi kärkivarausta, olivat heidän joukossaan. Matthews teki neljä maalia NHL-debyytissään 12. lokakuuta, ja Laine teki ensimmäisen hattutemppunsa seitsemän päivää myöhemmin.

Mutta useat muut nuoret pelaajat yrittävät tehdä kokoonpanoa koskevat päätökset mahdollisimman hankaliksi seurojensa toimitusjohtajille ja valmentajille. Monet NHL:n parhaista nuorista pelaajista ovat näyttämässä suuntaa sille, miten jääkiekkoa tulisi pelata.
- Jos vertaat pelin nopeutta siihen, mitä näimme 15 tai 20 vuotta sitten, tai jopa niin kauas kuin minun ensimmäiseen vuoteeni NHL-selostajana vuonna 1980, se oli todella erilaista silloin, sanoi Emmy-palkittu NHL-selostaja Mike "Doc" Emrick. - Entisen Philadelphia Flyers-hyökkääjä Bill Barberin lopetettua peliuransa, me katsoimme yhdessä hänen vanhoja 1970-luvun pelejään, jotka oli kuvattu samanlaisista kamerakulmista kuin nykyiset ottelut. - Kun minä pelasin, se kaveri, joka osasi luistella erottui muista. Nyt se, joka ei osaa luistella, erottuu muista, sanoi Bill.
NHL:n työehtosopimuksen mukaan tulokassopimuksensa ensimmäistä vuotta pelaavan pelaajan peliesityksiä voidaan arvioida yhdeksän ottelun mittaisen koeajan verran. CHL:ssä (yhteisnimi Kanadan kolmemme kovimmalle A-juniorisarjalle, johon kuuluvat OHL, QMJHL sekä WHL) pelaava pelaaja voidaan palauttaa tämän juniorijoukkueeseen koska tahansa ennen kuin hän pelaa 10. NHL ottelunsa. Jos hän pelaa kymmenennen ottelun, pelaajan tulokassopimus astuu voimaan. Tällainen pelaaja ei voi pelata AHL:ssä, koska NHL:n ja CHL:n välinen sopimus kieltää 18- ja 19-vuotiaitten prospektipelaajien pelaamisen AHL:ssä.
Yliopistopelaajat ja Euroopasta varatut tulokassopimuksensa allekirjoittaneet pelaajat eivät voi pelata AHL:ssä.
Neljä muuta vuoden 2016 NHL Draftissä varattua pelaajaa Matthewsin ja Laineen lisäksi on yrittämässä vakituista paikkaa NHL-joukkueissaan tällä kaudella: Edmonton Oilersin oikea laituri Jesse Puljujärvi; Calgary Flamesin vasen laituri Matthew Tkachuk; Montreal Canadiensin puolustaja Mihail Sergatshev ja Arizona Coyotesin puolustaja Jakob Chychrun.
Myös joitakin vuoden 2015 NHL Draftin huippunimiä on yrittämässä vakituisen NHL-pelipaikan ottamista tällä kaudella yhdeksän ottelun koeajan jälkeen.
Tässä 12 tulokaspelaajaa, joitten odotetaan päättävän yhdeksän ottelun koeaikansa seuraavan viikon tai parin aikana, ja heidän mahdollisuuksiaan pitää paikka NHL:ssä koko kauden ajan.
Auston Matthews, sentteri, Toronto Maple Leafs
Ikä: 19
Varausvuosi: 2016 (1.)
2016-17: 7 ottelua, 6-4-10; keskimääräinen peliaika per ottelu 16:43
Ennustus: Pelaa koko kauden Maple Leafsissa
Analyysi: Tästä päätöksestä ei ole epäilystäkään. Matthewsista (190cm, 97kg) tuli NHL:n modernien aikojen ensimmäinen ensimmäisessä ottlussaan neljä maalia tehnyt pelaaja, kun Leafs hävisi Ottawa Senatorsille 5-4 jatkoajalla ratkaistussa ottelussa 12. lokakuuta. Vasenta laitaa pelaavan Zach Hymanin ja oikea laituri William Nylanderin kanssa ketjussa pelaavaa Matthewsia pidetään suurimpana suosikkina NHL:n parhaalle tulokkaalle annettavaan Calder-palkintoon.
- Olen seurannut Austonin uraa jonkin aikaa ja nähnyt hänen pelaavan ja kehittyvän sinä aikana, enkä usko, että hän edes Toronton hullu jääkiekkokaupunki voi syödä häntä elävältä, sanoi NBC Sportsin jääkiekkoanalyytikko Pierre McGuire. - Yksi tärkeimmistä asioista on se, että valmentaja Mike Babcock, toimitusjohtaja Lou Lamoriello ja seuran presidentti Brendan Shanahan ovat Torontossa. He pystyvät eristämään Matthewsin kaikesta ympärilläolevasta.
Patrik Laine, vasen laita, Winnipeg Jets
Ikä: 18
Varausvuosi: 2016 (2.)
2016-17: 7 ottelua, 6-2-8; peliaika per ottelu 19:12
Ennustus: Pelaa koko kauden Jetsissä
Analyysi: Kuten Matthewskin, myös Laine (196cm, 93kg) on ehdottomasti tullut NHL:ään jäädäkseen. Laine on antanut näytteitä siitä, että hänestä on tulossa ainutlaatuinen NHL-pelaaja, vaikka kaudella 2015-16 hän sai tehdä todella rankasti töitä, pelaten yhteensä 109 ottelua Tapparassa ja maajoukkueessa erilaisissa turnauksissa, MM-kisat mukaanlukien. Häntä on siirrelty eri paikkoihin läpi Jetsin kokoonpanon, mutta hän näyttää löytäneen kemiaa sentteri Mark Scheifelen kanssa. Laineesta tuli 18 vuoden ja 183 päivän ikäisenä Jetsin seurahistorian nuorin hattutempun tehnyt pelaaja, kun hän maalasi kolmesti Torontoa vastaan 19. lokakuuta.
Laineen laukaus on epäilemättä NHL-valmis, ja hän on käyttänyt sitä ahkerasti kauden alkuvaiheissa. Laine on tulokashyökkääjien tilaston ykkösenä kokonaispeliajassa (134:24) ja kaikkien tulokaspelaajien tilaston ykkönen ylivoimamaaleissa neljällä.

Laine tekee kunniaa Selänteelle

Jesse Puljujärvi, oikea laita, Edmonton Oilers
Ikä: 18
Varausvuosi: 2016 (4.)
2016-17: 5 ottelua, 1-1-2; peliaika per ottelu 11:33
Ennustus: Pelaa koko kauden Oilersissa
Analyysi: Oilersilla on tässä hankala kysymys ratkaistavana. Puljujarvi (191cm, 92kg) on Sergatshevin jälkeen NHL:n toiseksi nuorin pelaaja, eikä vielä voida tietää varmuudella, pystyykö hän kestämään 82-ottelun NHL-ohjelman rasituksia. Edmontonin valmentaja Todd McLellan on kuitenkin painottanut Puljujärven ylhäällä pitämisen tärkeyttä, jotta hänet saadaan sopeutumaan NHL-ympäristöön.
Puljujärven itseluottamus näyttää paranevan ottelu ottelulta, ja häntä pidettiin yhtenä parhaista kokonaisvaltaisista koko kentän pelaajista 2016 NHL Draftissä. Oilersin laukausyritysprosentti (SAT%) on plussan puolella 53.25% Puljujärven ollessa jäällä. Hän pelasi toistaiseksi parhaan pelinsä keskiviikon 4-1 voitossa Washington Capitalsia vastaan, kun hänelle kirjattiin ensimmäinen NHL-syöttöpiste ja hän esitti vahvaa takakarvausta iskemällä kiekon pois Capitalsin tähtipelaajan Aleksandr Ovetshkinin mailasta. Puljujärvi on saanut pelata jonkin verran myös ylivoimissa.
Matthew Tkachuk, vasen laita, Calgary Flames
Ikä: 18
Varausvuosi: 2016 (6.)
2016-17: 6 ottelua, 1-1-2; peliaika per ottelu 12:11
Ennustus: Pelaa koko kauden Flamesissa
Analyysi: Suurimman osan alkukaudesta toista vuottaan pelaavan sentterin Sam Bennettin ja kokeneen oikean laiturin Troy Brouwerin kanssa ketjussa viettänyt Tkachuk (188cm, 93kg) on merkkauttanut tilastoonsa 12 laukausta kohti maalia, viisi taklausta ja kolme kiekonriistoa. Hän on todistanut pystyvänsä pelaamaan korkeimmalla tasolla, ja saanut pelata jonkin verran ylivoimissa. Pystyykö hän pelaamaan koko kauden aggressiivisen tyylinsä säilyttäen on vielä kysymysmerkki. Sillä tyylillä pelatessaan hän on ollut tehokkaimmillaan.
Flames pitää todella paljon siitä, mitä Tkachukin kaltainen pelaaja tuo joukkueeseen. Hän on kovapintainen, hän tuo energiaa peliin ja hän taklaa mielellään. Hän oli tärkeä pelaaja viime kaudella OHL:n Londonissa, voittaen Memorial Cupin joukkuekavereittensa Mitchell Marnerin (Maple Leafs) ja Christian Dvorakin (Coyotes) kanssa. Jotkut uskovat, että yhden lisäkauden viettäminen ja paikan vakiinnuttaminen yhtenä OHL:n eturivin pelaajista voisi olla parempi tie Tkachukin kehityksen kannalta. Mutta Flamesilla ei ole toista hyvää, nuorta pelaajaa organisaatiossaan, joka voi pelata kolmen kärkiketjun roolissa samanlaisella peräänantamattomuudella ja taidolla.

Tkachukin ensimmäinen NHL-maali

Mihail Sergatshev, puolustaja, Montreal Canadiens
Age: 18
Varausvuosi: 2016 (9.)
2016-17: 3 ottelua, 0-0-0; peliaika per ottelu 10:25
Ennustus: Lähetetään takaisin OHL:n Windsoriin
Analyysi: Sergatshev pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa Alexei Emelinin parina Buffalo Sabresiä vastaan, kun Canadiens voitti 4-1 KeyBank Centerissä 13. lokakuuta. Sergatshev (188cm, 100kg) oli kauden alussa NHL:n nuorin pelaaja, ja häntä ajetaan kokoonpanoon hitaasti kuten oli odotettukin. Hän on pelannut yhden vuoden Pohjois-Amerikassa OHL:n Windsorissa, mutta yläraja hänen kehitykselleen on erittäin korkealla. Suurin huolenaihe juuri nyt on hänen saamansa peliaika. Sergatshevin taidoilla, peliälyllä ja laukauksella varustetun pelaajan on saatava pelata vähintaan 15 minuuttia per ottelu. Voiko hän saada pelata noita minuutteja jatkuvasti Montrealissa?
Sergatshev voisi jäädä NHL-kokoonpanoon yhdeksi sen kahdeksasta puolustajasta, mutta Canadiensin on oltava kärsivällinen. Toimitusjohtaja Marc Bergevin on aina uskonut vakaasti puolustuksen syvyyteen. Sergatshev ei ole pelkästään hankkimassa arvokasta kokemusta, vaan hän on myös kehittämässä peliään joukkuetoverinsa Andrei Markovin ja apulaisvalmentaja J.J. Daigneaultin avulla. Ehkä vielä yksi kausi OHL:ssä auttaisi saamaan vielä lisää itseluottamusta hänen kehittyessään ja toisi hänelle lisää voimaa.
Jakob Chychrun, puolustaja, Arizona Coyotes
Ikä: 18
Varausvuosi: 2016 (16.)
2016-17: 6 ottelua, 1-2-3; peliaika per ottelu 15:44
Ennustus: Pelaa koko kauden Coyotesissa
Analyysi: OHL:n Sarniassa kaksi kautta viettänyt Chychrun (191cm, 90kg) tuo laadukasta syvyyttä puolustuslinjoille. Ei ole mitään syytä uskoa, etteikö hän voi pelata Arizonan kolmantena leftin puolelta ampuvana puolustajana Oliver Ekman-Larssonin ja Alex Goligoskin takana. Chychrun sai pelata isoja minuutteja harjoituspeleissä Michael Stonen ja Kevin Connautonin ollessa syrjässä loukkaantumisten takia, ja hänestä on tullut tärkeä osa Kojoottien alivoimaryhmää. Chychrun on todistanut, että hänellä on sukutaustaa (isä Jeff Chychrun on entinen NHL-puolustaja) ja peliälyä pelatakseen tasaisen varmaa NHL-kiekkoa, jos mahdollisuus annetaan.
- Hänellä on tarpeeksi taitoa ja fyysisesti hän on jo täysikasvuinen mies, sanoi Coyotesin toimitusjohtaja John Chayka. - Sen kaiken me tiesimme jo etukäteen. Hän on ollut tärkeä osa joukkuettamme tähän saakka. Hän parantaa edelleen jokaisessa pelissä ja hänen esityksiään arvioidaan sen perusteella.
- Tiesin pystyväni tähän; minun oli vain tultava ja todistettava se, sanoi Chycrun. - Tunnen, että olen pelannut hyvin tähän saakka, mutta tässä liigassa niin on tehtävä joka ikinen päivä, ja se on minun päämääräni.

Chychrun 101516

Pavel Zacha, sentteri, New Jersey Devils
Ikä: 19
Varausvuosi: 2015 (6.)
2016-17: 6 ottelua, 0-3-3; peliaika per ottelu 14:20
Ennustus: Pelaa koko kauden Devilsissä
Analyysi: Zacha (191cm, 97kg) on löytänyt toimivan kemian ja ansainnut valmennusryhmän luottamuksen pelaamalla vasenta laitaa pelaavan Taylor Hallin ja oikealla pelaavan Kyle Palmierin keskellä. Hän on voittanut 44.8% aloituksistaan, ja 55% hyökkäyspään aloituksista. Zachalle on kirjattu kahdeksan taklausta, kuusi blokattua laukausta, ja seitsemän laukausta kohti vastustajan maalia.
Sebastian Aho, vasen laita, Carolina Hurricanes
Ikä: 19
Varausvuosi: 2015 (35.)
2016-17: 6 ottelua, 0-5-5; peliaika per ottelu 14:36
Ennustus: Pelaa koko kauden Hurricanesissa
Analyysi: Carolina voi halutessaan lähettää tämän taitavan pelintekijän Oulun Kärppiin tai AHL:n Charlotteen, mutta kaikesta päätelleen Aho (180cm, 78kg) jää Hurricanesiin. Hän on pelannut ykkössentteri Jordan Staalin ja ruotsalaissentteri Elias Lindholmin kanssa, ja onnistunut luomaan hyökkäystilanteita ja maalipaikkoja joka ottelussa.
Travis Konecny, sentteri, Philadelphia Flyers
Ikä: 19
Varausvuosi: 2015 (24.)
2016-17: 8 ottelua, 1-6-7; peliaika per ottelu 15:26
Ennustus: Pelaa koko kauden Flyersissa
Analyysi: Philadelphian toimitusjohtaja Ron Hextall on jo ilmoittanut julkisesti haluavansa pitää Konecnyn (178cm, 79kg) ja puolustaja Ivan Provorovin kokoonpanossa koko kauden, joten me luotamme hänen sanaansa. Provorovin odotettiin ottavan paikkansa ansaitusti. Konecnyn paikka oli pieni kysymysmerkki harjoitusleirin alussa, mutta hän oli Flyersin paras pistemies harjoituspeleissä kuudella pisteellään ja hän on näyttänyt sisua ja hellittämätöntä tarmoa runkosarjan alussa. Tästä tulee ensimmäinen kausi, jolla Flyersilla on kaksi 19-vuotiasta tulokasta kokoonpanossa sitten kauden 2000-01 (Justin Williams, Maxime Ouellet).
- Minulle on sanottu, ettei tämä ole yhdeksän ottelun koeaika, mutta suhtaudun itse siihen, kuin se olisi, sanoi Konecny. - Minun on tehtävä kovasti töitä joka ikinen päivä ja pidettävä huolta siitä, että teen asiat kunnolla. En aio ottaa rennosti ja ajatella, että tämä pelipaikka on minun.
Anthony Beauvillier, sentteri, New York Islanders
Ikä: 19
Varausvuosi: 2015 (28.)
2016-17: 7 ottelua, 1-4-5; peliaika per ottelu 10:39
Ennustus: Pelaa koko kauden Islandersissa
Analyysi: Beauvillier pystyy pelaamaan sekä keskellä, että vasemmassa laidassa, ja jo pelkästään tämä monipuolisuus on hänelle hyödyksi, sillä Islandersin keskikenttä on vahva. Valmentaja Jack Capuano pitää hänen sitkeydestään, tarmostaan, nopeudestaan, kamppailunhalustaan laidoilla ja hänen kyvystään viedä taklaustilanteet loppuun. Beauvillierille (180cm, 78kg) on kirjattu 12 taklausta ja Islandersin laukausyritystilasto on plussan puolella (SAT% 52.03), kun hän on jäällä.
Dylan Strome, sentteri, Arizona Coyotes
Ikä: 19
Varausvuosi: 2015 (3.)
2016-17: 3 ottelua, 0-1-1; peliaika per ottelu 12:45
Ennustus: Pelaa koko kauden Coyotesissa
Analyysi: Chayka kertoi NHL.comille, että Stromen (191cm, 88kg) lähettäminen takaisin OHL:n Erieen pelaamaan jo neljäs kausi A-junnuissa ja tekemään sadan pisteen kauden jo kolmannen kerran peräkkäin ei ollut joukkueenjohdon suunnitelmissa tässä vaiheessa pelaajan kehitystä. Chayka uskoo Stromen tuovan lisäarvoa Coyotesin joukkueelle, vaikka hän on pelannu vain kolme Arizonan tämän kauden seitsemästä ottelusta. Strome on tehnyt keskimäärin 120 pistettä kaudessa viimeisten kahden kauden aikana Ottersissa.
- Mielestäni Dylanin suhteen vallitsee väärinkäsitys sanottaessa, että me emme ole tyytäväisiä hänen kehitykseensä, tai, että me emme ole pitäneet näkemästämme tähän mennessä, sanoi Chayka. - Pidän hänen kehitystään äärimmäisen positiivisena. Se ei ole tapahtunut pelkästään jäällä ja peleissä, mutta myös kaukalon ulkopuolella ja harjoituksissa, joissa hän oli aikaisemmin, rehellisesti sanottuna, vain kaveri, joka oli pärjännyt koko elämänsä ajan pelkästään taidoillaan ja lahjakkuudellaan. Nyt hänestä on yhtäkkiä tullut yksi kovimmin harjoittelevista pelaajista. Se on tarpeellinen rakennusosa NHL-pelaajan kokonaisuudessa. Olen erittäin innoissani siitä, mitä hänellä on ja mitä hän voi tuoda joukkueellemme.

Mathew Barzal 10-5

Mathew Barzal, sentteri, New York Islanders
Ikä: 19
Varausvuosi: 2015 (16.)
2016-17: 2 ottelua, 0-0-0; peliaika per ottelu 9:45
Ennustus: Lähetetään takaisin WHL:n Seattleen
Analyysi: Tämä rightin puolelta ampuva sentteri on näyttänyt lupaavia otteita, mutta ei ole tilaisuuden saatuaan pystynyt tekemään samanlaista vaikutusta kuin Beauvillier on tehnyt. Ehkä Barzalille (183cm, 79kg) on parhainta viettää neljäs ja viimeinen kausi Seattlessa, jossa hän saa paljon peliaikaa monenlaisissa tilanteissa. Osa-aikainen pelaaminen alemmissa ketjuissa rajoitetulla peliajalla voi haitata hänen kehitystään.