NHL:n pudotuspelit jatkuivat tiistaina kolmella ottelulla. Selkä seinää vasten pelanneet Boston Bruins ja Edmonton Oilers pitivät kautensa elossa, kun Bruins kaatoi Buffalo Sabresin vieraissa ja Oilers Anaheim Ducksin kotonaan. Minnesota Wild kävi puolestaan hakemassa voiton Dallas Starsin kotiareenalta ja pääsee yrittämään sarjan katkaisua seuraavassa koitoksessa.
Buffalo Sabres – Boston Bruins 1-2 je., voitot 3-2
Sabresilla oli mahdollisuus ottaa ensimmäinen pudotuspelisarjan voitto sitten kevään 2007, jolloin joukkue eteni konferenssifinaaleihin. Ottelu alkoikin Buffalon kannalta mainiosti, sillä kapteeni Rasmus Dahlin vei isännät johtoon ylivoimalla jo neljännellä peliminuutilla.
Buffalon alku ei ollut kuitenkaan yhtä tyrmäävä kuin edellisessä ottelussa, sillä Dahlinin maali jäi joukkueen ainoaksi. Bostonin tasoitusosuma syntyi toisessa erässä, kun Elias Lindholm pääsi kiinni omasta laukauksestaan syntyneeseen irtokiekkoon ja niittasi sen kääntölaukauksella ohi Sabres-maalivahti Alex Lyonin.
Ruotsalaispelaajien maalien myötä ottelu eteni jatkoeriin tasatilanteessa 1-1. Ratkaisu syntyi ensimmäisen jatkoerän puolivälissä, kun Bruinsin David Pastrnak iski kiekon verkkoon. Hampus Lindholm katkaisi vastustajan syötön puolustussiniviivalla ja lähetti Pastrnakin nokikkain Lyonin kanssa. Tshekkitähti veivasi veräjänvartijan kahville ja tuikkasi laatan pussiin.
Lyon ja Bruinsin maalivahti Jeremy Swayman olivat molemmat mainiolla pelipäällä. Lyon venyi kiekon tielle 27 ja Swayman 25 kertaa. Sabresin vaihtoaitiossa luukkua availi Ukko-Pekka Luukkonen, Bruinsilla puolestaan Joonas Korpisalo.
Henri Jokiharju palasi tiistaina katsomosta Bruinsin kokoonpanoon ja korvasi Jordan Harrisin. Suomalaispuolustaja pelasi kevään ensimmäisessä pudotuspelissään 17.27 ilman tehopisteitä.
Sabres menetti loistavasti playoffeihin sisään tulleen ruotsalaishyökkääjänsä Noah Östlundin avauserässä tämän loukkaannuttua kulmakamppailussa Bostonin Casey Mittelstadtin kanssa. Östlund kärsi ylävartalovammasta runkosarjan lopulla ja palasi Bruins-sarjan kolmanteen otteluun.
Sabres ja Bruins kohtaavat kuudennen kerran perjantaina Bostonissa.






















