Maple Leafsin valmennusjohto tietää, että Kapasen tuoma lisäarvo jäällä näkyy muualla kuin pelkissä tehopisteissä, mutta suomalaishyökkääjä haluaa varmasti saada itseluottamuksensa takaisin myös maalinteon saralla.
Saako Senators tilkittyä puolustuksensa?
NHL:n sarjataulukon jumbosijalle valuneen Senatorsin kausi on ollut todella vaikea. Joukkueen nuori runko ei ole pystynyt vastaamaan liigan haasteisiin kuin vain ajoittain, ja Ottawassa on käännetty katseita vahvasti kohti tulevaisuutta.
Senators on päästänyt toiseksi eniten maaleja koko sarjassa. Esimerkiksi puolustaja Cody Cecistä puhuttiin muutama vuosi aiemmin Ottawan alakerran tulevaisuutena, mutta tällä kaudella hän on ollut joukkueen oma pakkasukko. Ceci on kerännyt plus-miinuslukemakseen -19, jolla hän jakaa Senatorsin plus-miinustilaston viimeisen sijan Maxime Lajoien kanssa.
Senaattoreiden täytyy saada puolustuksensa tilkittyä, jotta heillä olisi edes jonkinlaisia mahdollisuuksia keskiviikkona Maple Leafsia vastaan pelattavassa vierasottelussa.
Pelaavatko Duchene ja kumppanit omaan pussiin?
Kun NHL:n pelaajasiirtojen takaraja lähestyy, tiettyjen pelaajien pakkaa sekoittavat myös muut seikat kuin pelkkä joukkueen etu. Sarjataulukossa pahnanpohjimmaisina majailevat joukkueet miettivät kuumeisesti, että miten he saisivat parhaiten hyödynnettyä tähtipelaajiensa markkina-arvon tulevaisuutta ajatellen.
Senatorsin kohdalla pudotuspelihaaveet ovat olleet jo pitempään jäissä. Joukkueen kärkipelaajista esimerkiksi Matt Duchene ja Mark Stone ovat olleet jo kauan siirtohuhujen kohteena, ja nyt helmikuussa tilanne varmasti tiivistyy.
Tilanne ei ole varmastikaan helppo joukkueelle tai yksilölle, kun kärkipelaajat pelaavat samalla omasta tulevaisuudestaan, mutta joukkueen etua ei saisi unohtaa. Senators ei kaipaisi enää lisää ongelmia omaan pussiin pelaavista tähtiyksilöistään, joten on mielenkiintoista nähdä tämän saagan suuntaviivat.