Kaikki Mikko Rantasen 55 maalia runkosarjasta

NHL:ssä vietetään parhaillaan ansaittuja kesälomaviikkoja pudotuspelien, palkintogaalan ja varaustilaisuuden jälkeen. Heinäkuun aikana palaamme vielä kauden 2022-2023 tunnelmiin muiden muassa suomalaisten pelaajien kauden kohokohtien muodossa. Tänään vuorossa on Mikko Rantanen.

Rantanen vahvisti asemaansa yhtenä NHL:n parhaista hyökkääjistä. Colorado Avalanchen suomalaistähti teki runkosarjassa tehopisteet 55+50=105 ja sijoittui liigan pistepörssissä kahdeksanneksi.

Erinomainen tasalaatuisuus oli tunnusomaista Rantasen esitykselle. Laitahyökkääjän ottelukohtainen pistekeskiarvo oli loistava 1,28, mutta hän ei saanut yhdessäkään ottelussa neljää pinnaa enempää - siinä missä vähintään viiden tehopisteen esityksiä nähtiin NHL-kaudella 20 kertaa.

Muikea lähtö kauteen

Avalanche aloitti Stanley Cup -mestaruutensa puolustamisen 12. lokakuuta. Vastassa kauden ensimmäisessä ottelussa oli Chicago Blackhawks. Tuloskin oli toivottu, sillä pistesaldo avattiin 5-2-voitolla.

Myös Rantasen osalta kauden ensimmäinen ottelu oli mainio. Suomalainen pelasi heti alkuun neljän pisteen illan. Rantanen oli syöttäjänä joukkueensa viidestä osumasta neljässä.

COL-SEA: MacKinnonin kuti menee Rantasesta maaliin

Tyylikäs vierailu Tampereelle

Pari viikkoa sarja-avauksensa jälkeen Avalanche suuntasi poikkeuksellisen pitkälle pelimatkalle. Colorado ja Columbus Blue Jackets vierailivat marraskuun alussa Tampereella NHL Global Seriesin merkeissä.

Rantanen ei jättänyt suomalaisyleisöä kylmäksi, vaan latasi ensimmäisessä ottelussa hattutempun.

  • Hyvältä tuntuu. Perheen ja kavereiden edessä pelaaminen on totta kai iso juttu. Suomi-yleisö oli hyvä. Tosi mukava kokemus oli. Oli hienoa päästä pelaamaan Tampereella. Tosi hieno halli ja hyvät puitteet, niin mikäs tässä, Rantanen kommentoi.

Avalanche voitti Tampereen-ottelut numeroin 6-3 ja 5-1.

SEA-COL: Rantanen tasoittaa pelin avauserässä

Johtajuutta hattutempun muodossa

Joulukuussa Avalanchen ja kotijoukkue St. Louis Bluesin välinen kamppailu oli tasainen, mutta Rantanen päätti hoitaa ratkaisut. Suomalainen teki ottelun avausmaalin, 2-2-tasoitusmaalin sekä 3-2-voittomaalin jatkoajalla. Kauden toinen hattutemppu oli tosiasia.

Coloradolla oli loukkaantumisia, joten poikkeuksellisen vahvoille yksilösuorituksille oli tilausta.

  • Meiltä puuttuu paljon pelaajia, varsinkin kokeneempia pelaajia hyökkäyksestä. Yritän tehdä parhaani ja ehkä vähän enemmänkin tällaisessa tilanteessa. Meiltä vaaditaan paljon otteluiden voittamiseksi, ja tämä oli yksi sellainen ilta, Rantanen kertasi St. Louisissa.

Kutsu tähtien kokoontumiseen

Rantanen sai ansaitun kutsun NHL:n All-Star-tapahtumaan helmikuussa. Suomalaispelaaja juhlisti Floridassa vietettyä tempausta Avalanche-joukkuetoverinsa Cale Makarin kanssa voittamalla Splash Shot -taitokilpailun.

Tähdistöottelun finaalissa Rantasen edustama Central-divisioona taipui Atlantic-divisioonan joukkueelle.

ANA-COL: Rantaselle kaksi maalia ja kaksi syöttöä

Hattutempullinen hattutemppuja

Huhtikuun alussa verkko heilui taas ahkerasti. Rantanen viimeisteli kolme osumaa ja liitti esitykseensä yhden syöttöpisteen, kun Avalanche ryöpytti vieraissa San Jose Sharksia maalein 6-2.

Kamppailussa syntyi myös Rantasen kauden 50. täysosuma. Virstanpylvään saavuttaminen miellytti Coloradon päävalmentaja Jared Bednaria.

  • Se (50 maaliin pääseminen) on ollut varmasti hänellä mielessä pidemmän aikaa, joten olemme kaikki iloisia hänen puolestaan. Hän on tehnyt ahkerasti töitä tullakseen eliittitason maalintekijäksi tässä liigassa, joten on aivan spesiaalia nähdä hänen tekevän 50 maalia, sanoi Bednar.

Satasen kerhoon

Kauden 50. maalista ei ehtinyt kulua kauaa ennen kuin Rantasesta tuli kautta aikain kolmas suomalaispelaaja, joka ylitti sadan tehopisteen rajan yhdessä runkosarjassa.

Hyökkääjä kirjautti tehot 2+2 Coloradon 5-4-voitossa Anaheim Ducksista.

  • Ei tarvitse enää miettiä sadan pisteen rajaa, vaan nyt voi rauhassa keskittyä tärkeimpään eli otteluiden voittamiseen. Halusin yltää sataan pinnaan. Ei olisi ollut kiva päättää kautta 99 tehopisteessä. On suuri kunnia tulla mainituksi samassa lauseessa Jari Kurrin ja Teemu Selänteen kanssa, Rantanen sanoi viitaten aiempiin suomalaisiin sadan pisteen miehiin.

SEA-COL, 3. ottelu: Rantanen osuu kahdesti voitossa

Haastava loppu huimalle kaudelle

Avalanche oli voittanut Central-divisioonan, joten se oli huikea ennakkosuosikki Stanley Cupin pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelusarjassa Seattle Krakenia vastaan. Sarjan kolmas ottelu oli Rantaselle tehopisteiden valossa vahvin (2+1).

Hallinnut mestari joutui kuitenkin kokemaan nälkäisen Krakenin vahvuuden karvaasti. Seattle venytti sarjan täyteen seitsemään kamppailuun ja vei ratkaisuottelun maalein 2-1. Rantaselle ja kumppaneille koitti varhainen kesäloma.

  • Annoimme kaikkemme, mutta lopputulos on pettymys. Loimme paljon maalipaikkoja, mutta joskus se ei vain riitä. Olen silti ylpeä koko joukkueesta, sillä emme antaneet periksi missään vaiheessa, Rantanen totesi päätöskamppailun jälkeen.

Rantanen pelasi yhden kaikkien aikojen suomalaisista NHL-kausista. Tehopisteiden tehtailun lisäksi hän ansioitui yhtenä Avalanchen henkisistä johtajista ja todisti monipuolisuutensa pelaamalla tarpeen tullen keskushyökkääjänäkin. Rantanen, 26, ei ole pudotuspelipettymyksen jälkeen taatusti kylläinen, joten rutkasti kohokohtia on luvassa myös kaudelle 2023-2024.