Edmonton Oilersin supertähden Connor McDavidin pelikunto on mysteeri. Joukkueen päävalmentaja Kris Knoblauch sanoi tiistain aamujäiden jälkeen, että päätös McDavidin pelaamisesta ensi yön ottelussa tehdään pelin alla.
Oilers ja Anaheim Ducks kohtaavat pudotuspelisarjan viitosottelussa. Ottelu alkaa keskiviikkoaamuna kello 5.00 Suomen aikaa. Sarja on katkolla Ducksille, joka johtaa taistoa voitoin 3-1.
McDavid ei osallistunut pelipäivän aamujäille. Harjoituksista puuttui myös Jason Dickinson, jonka pelaamisesta tehdään päätös niin ikään ottelun alla.
NHL:n pistepörssin 138 pinnallaan voittanut McDavid kärsii todennäköisesti nilkkavammasta, jonka hän sai ottelusarjan toisessa kohtaamisessa. Vamma on saattanut rajoittaa kanadalaisen pelaamista, sillä hän ei ole ollut totutun dominoiva näissä pudotuspeleissä. Sentteri on kerännyt neljässä ottelussa yhtä monta tehopistettä (1+3), mutta sitä voidaan pitää maltillisena suorituksena hänen kohdallaan.
Kyseessä on kuitenkin Oilersin tärkein yksittäinen pelaaja ja suuri johtaja – oli hän sataprosenttisessa kunnossa tai ei. Knoblauch painottikin, että muiden pelaajien on noustava aiempaa vahvemmin esiin, jos kapteeni McDavid ei ole pelikuntoinen.






















