Vatan_1130

Suomalaisten NHL-fanien räntäsateiseen torstai-iltaan saatiin mukavasti säpinää, kun New Jersey Devils ilmoitti hankkineensa puolustaja Sami Vatasen Anaheim Ducksista.
Devils lähetti Anaheimiin vaihdossa keskushyökkääjä Adam Henriquen, hyökkääjä Joe Blandisin ja kolmannen kierroksen varausvuoron ensi kesän NHL Draftiin. Ducks antoi Devilsille Vatasen lisäksi kaupanpäällisinä ehdollisen varausvuoron vuoden 2019 NHL Draftin kolmannelle kierrokselle.

Kyseessä on molempien osapuolten kannalta puhtaasti "jääkiekkotreidi" eikä mikään palkkakaton puristuksessa keksitty kikkailu. Sentterien loukkaantumissumasta kärsivä Ducks saa Henriquesta välitöntä apua keskikaistalle ja Devils puolestaan Vatasesta isoja minuutteja tahkoavan kiekollisen puolustajan, jollaista Devilsin GM Ray Shero on jo pitkään havitellut joukkueen riveihin.
Lisää aiheesta: [Ducks kauppasi Sami Vatasen Devilsiin]
- Samista saamme oikealta laukovan kärkiparien puolustajan, jonka voi laittaa jäälle kaikissa pelitilanteissa. Tämän siirron ansiosta saamme myös vakautta puolustuksemme sopimustilanteeseen ainakin seuraaviksi kahdeksi kaudeksi. On tietenkin selvää, että kun hankkii Vatasen tasoisen puolustajan, niin joutuu antamaan hyviä pelaajia vaihdossa. Niin kävi nytkin, kun menetimme Adamin ja Joen, Shero totesi lausunnossaan pelaajakaupan julkistamisen yhteydessä.
- Adam on ollut joukkueemme avainpelaajia lähes vuosikymmenen ajan eli varausvuodestaan lähtien. Organisaatiomme ja fanimme ovat hänelle kiitollisia kaikesta siitä, mitä hän teki hyväksemme kaukalossa ja sen ulkopuolella. Joe puolestaan saa hyvän mahdollisuuden näyttää taitonsa Anaheimin laadukkaassa organisaatiossa, joten olemme iloisia hänen puolestaan, hän jatkoi.

henrique

Devilsin (14-6-4) kausi on lähtenyt käyntiin erittäin hyvin, ja joukkue on tällä hetkellä 32 sarjapisteellään Itäisen konferenssin viidentenä neljä pistettä johtavan Tampa Bay Lightningin takana - yhden ottelun vähemmän pelanneena. New Jerseyn alakerta on kuitenkin kaivannut vahvistusta jo kauan.
Huhuttiin, että Shero havitteli kesällä vapailla markkinoilla ollutta Kevin Shattenkirkiä Devilsiin, mutta New York Rangers veti pidemmän korren. Nyt Shero sai vihdoinkin hyvin kiekkoa liikuttelevan ja oikealta ampuvan puolustajan, joka tekee pirupaitojen alakerrasta varmasti vahvemman.
Olkapääleikkauksessa kesällä käynyt Vatanen, 26, joutui jättämään kauden ensimmäiset yhdeksän ottelua väliin eikä päässyt Ducksissa pelaamissaan 15 ottelussa vielä tuttuun "Vatmanin" vauhtiin. Jyväskyläläisen pistetilillä on alkukaudelta vasta maali ja kolme syöttöpistettä, ja plus-miinuslukema on kuusi pykälää pakkasen puolella.
Siirto tuli Vatasen kannalta kreivin aikaan, sillä hänen vesilleen alkoi olla ankkalammella tunkua. Niin ikään oikealta ampuva hyökkäävä puolustaja Brandon Montour on nostanut rajusti osakkeitaan Anaheimissa. Ducksilla on lisäksi kasvamassa vielä muutama erinomainen puolustajalupaus, kuten Marcus Pettersson, Jacob Larsson ja Josh Mahura.

Vata_1130

Vaikka Ducksin GM Bob Murray vakuuttelikin NHL.comin torstaisessa puhelinhaastattelussa, että kyseessä oli nimenomaan puhdas jääkiekkotreidi, jossa kaksi joukkuetta sai täydennettyä omia puutteitaan, niin raha-asioitakin sivuttiin.
- Puolustuksessamme on paljon syvyyttä. Ei ole koskaan helppoa luopua Samin tasoisesta pelaajasta, mutta tiesin, että meillä olisi jossain vaiheessa liikaa puolustajia ja ennen kaikkea liikaa rahaa kiinni puolustuksessa. Nuorten puolustajiemme nousu mahdollisti tämän kaupan.
Murray paljasti, että hän ja Shero olivat keskustelleet pelaajakaupan mahdollisuudesta jo ennen viime kesän varaustilaisuutta. He tiesivät jo tuolloin, että Devilsillä olisi jossain vaiheessa ylitarjontaa hyökkääjistä ja Ducksilla ruuhkaa alakerrassa.
Murraylta myös udeltiin, valikoituiko Vatanen kaupan "pelinappulaksi" sen vuoksi, ettei tämä ole päässyt leikkauksensa jälkeen vielä täyteen vauhtiin.
- Vatanen on ollut ruosteessa. Puolustuksemme on pelannut ihan kohtuullisesti tällä kaudella, mutta suoritustaso on myös ailahdellut. Jotkut ovat pelanneet hyvin ja jotkut huonommin. Sami on ollut ruosteessa, mutta niin ovat olleet myös Hampus (Lindholm) ja Cam (Fowler), Ducksin GM pyöritteli.
Murray tunnusti, että Vatasesta luopuminen oli vaikeaa. Anaheimin GM arvostaa suomalaistaistelijaa, vaikka hänet kaupattiinkin nyt muuanne.
- Vatanen on erittäin kilpailuhenkinen nuorimies, joka oli vuosien mittaan valmis ottamaan yhä enemmän vastuuta. Hän pelaa tehokkaasti kaukalon molemmissa päissä ja on parhaimmillaan silloin, kun pelissä on kovat panokset. Hänen kaltaisestaan pelaajasta ei ole todellakaan helppoa luopua, Murray kertoi NHL.comille.
Vaikka Vatanen ei olekaan ollut leikkauksesta toivuttuaan - vielä - entisellä tasollaan, hän on silti osoittanut pystyvänsä pelaamaan yhä isoja minuutteja. Hän oli tällä kaudella ottelukohtaisessa peliaikakeskiarvossa (21.06) Ducks-pelaajien kolmonen eli samalla sijalla kuin neljällä viime kaudellakin. Devils saa siis takalinjoilleen varsinaisen suomalaisen työhevosen, jolla on runkosarjasta 280 ottelun (33+93=126) kokemus sekä lisäksi vyöllään 40 playoff-ottelua (5+17=22).
Devilsin miehistössä Vatanen sijoitetaan jompaankumpaan puolustuksen kärkipareista oikealle puolelle. On jopa erittäin todennäköistä, että hän pääsee erinomaista tulokaskautta pelaavan puolustajakomeetta Will Butcherin (2+16=18) pakkipariksi ja ykkösparissa luutivat Andy Greene ja Steven Santini. Vatasen saapumisen myötä New Jerseyllä on nyt sellainen pakisto, joka saa tuotua kiekkoa liukkaasti ylös ja tuettua hyökkäyksiä.
Devils lähtee torstaina Coloradoon, jossa Vatanen liittyy uuteen joukkueeseensa ja ottaa tutun pelinumeron 45. Vieraspelireissulla ovat edessä kamppailut Avalanchea vastaan perjantaina ja Arizona Coyotesia vastaan lauantaina.
Vatanen saa treidin myötä uralleen uuden alun uudessa ympäristössä ja nousevassa nuoressa joukkueessa. Eikä mies ole ikäloppu vielä itsekään. Päinvastoin, Vatanen on nyt parhaiden pelivuosiensa kynnyksellä.
Kaupan suurin voittaja saattaa siis olla Sami Vatanen itse.