GettyImages-2064211129

Ukko-Pekka Luukkosesta on kasvamassa huippumaalivahti NHL:ään. Otanta on tietenkin vielä isossa kuvassa pieni, mutta Buffalo Sabresin veräjää vartioiva suomalainen on ollut liigan paras maalivahti tämän vuoden puolella.

Ja ennen kaikkea hänellä on joukkuekavereidensa luottamus.

– Me puolustajat voimme aina luottaa häneen. Hän on hyvä pelaamaan kiekkoa ja hyvä periaatteessa kaikessa. Hänellä on mainiot tilastot, ja siihen on syynsä, Buffalon puolustaja Jacob Bryson ylisti.

Sabres kukisti lauantaina Edmonton Oilersin kotonaan voittolaukauksilla 3-2. Hyviä esityksiään jatkanut Luukkonen venyi kiekon eteen 30 kertaa ja pysäytti voittolaukauskilpailussa Oilersin kolmesta yrityksestä kaksi. Yksi yrittäjistä oli Edmontonin supertähti Connor McDavid, mutta hänkään ei saanut kiekkoa suomalaisen taakse. McDavid oli ennen lauantaita päässyt pisteille edellisessä 13 ottelussaan (2+27=29), mutta Luukkonen katkaisi tuon hurjan putken.

– McDavid on uskomaton pelaaja. On tavallaan onni, että hän on niin hyvä, joten näin etukäteen kohokohtia siitä, mitä hän aikoo tehdä rankkarikisassa. Häntä vastaan on tavallaan hauska pelata. Hän on niin taitava ja nopea. Oli hienoa kohdata hänet ensimmäistä kertaa ja oli kiva voittaa, lauantaina 25 vuotta täyttänyt Luukkonen hehkutti.

Luukkonen on nyt pelannut tammikuun alusta lähtien 22 ottelua ja kirjauttanut niissä päästettyjen maalien ottelukohtaisen keskiarvon 1,90, torjuntaprosentin 93,2 ja kolme nollapeliä. Hän on noissa kaikissa kategorioissa kalenterivuoden ykkönen (vähintään 10 ottelua pelanneet NHL-maalivahdit).

– Luukkonen on pelannut mahtavasti suunnilleen 30 viime ottelun ajan, tai oikeastaan koko kauden. Hän on pelannut uskomattomasti ja ollut tuki ja turva takanamme, Bryson kiitteli.

Buffalo voitti kahdesti samana iltana

Ottelu ei alkanut Luukkosen ja Sabresin osalta vahvasti, sillä Ryan McLeod vei Oilersin johtoon vain 29 sekunnin pelin jälkeen. Warren Foegele kasvatti öljymiesten etumatkaa alivoimalla avauserän puolivälin jälkeen.

– Alku ei ollut sitä, mitä halusimme. Siihen vaikutti varmaan (perjantain) pelaajasiirtojen takaraja, eikä tilanne ollut joukkueelle täydellinen. Otimme sitten tavallaan uuden alun, kun pääsimme vauhtiin ensimmäisen erän jälkeen, Luukkonen kertoi.

Buffalon Tage Thompson kavensi ylivoimalla ennen ensimmäistä erätaukoa. Bryson laukoi tasoituksen kolmannen erän jälkipuoliskolla.

BUF-EDM: Thompson kauhoo kiekon sisään

Sabres luuli jo voittaneensa ottelun aivan jatkoajan lopussa. Joukkueet ehtivät jo pukuhuoneisiin ennen kuin videotarkistus kertoi ratkaisuosuman syntyneen paitsiotilanteesta.

– Pelaajillamme ei ollut mitään ongelmia saada keskittymistä takaisin otteluun. Halusimme mennä voittamaan pelin uudestaan, Sabresin päävalmentaja Don Granato kertoi.

– Se oli varmaan oikea tuomio. Nuo ovat säännöt, ja noista tilanteista pitää vain selvittää tiensä äkkiä yli. Loppujen lopuksi saimme kaksi sarjapistettä ja vain sillä on merkitystä, Luukkonen säesti.

Myös Bryson tarjosi kuvauksen tapahtumiin.

– Tuo oli varmaan hulluinta, mitä olen nähnyt ottelussa. Juoksin pukukoppiin, ja puolet jätkistä oli jo riisuutumassa. Olen iloinen, että onnistuimme vääntämään voiton noiden tapahtumien jälkeen.

Edmontonin Leon Draisaitl sai voittolaukauskilpailussa kiekon Luukkosen taakse. Alex Tuch vei sitten Buffalon uudestaan edelle ja Luukkonen sinetöi voiton torjumalla Ryan Nugent-Hopkinsin yrityksen. Samalla katkesi Sabresin kolmen ottelun mittainen tappioputki.

– Käytin vain kokoani hyväksi. En tiennyt, mitä hän aikoi tehdä, mutta yleensä he ampuvat tuossa tilanteessa kilpikäden puolelle alas. Niin hän tekikin, Luukkonen kertasi kamppailun ratkaisua.

Luukkonen auttoi joukkuettaan myös alivoimalla. Buffalo onnistui pysäyttämään Edmontonin pelätyn ylivoiman kaikilla kolmella kerralla.

GettyImages-2064210998

– Ei tuota voi kutsua kuin tunteiden vuoristoradaksi. Meni jonkun aikaa ennen kuin aloimme pelata hyvin. Meillä oli myös henkistä painolastia muutamalta viime päivältä (pelaajasiirtojen takaraja). Tuo kaikki teki tästä hieman tunteikkaampaa, Granato kommentoi.

Sekä Luukkonen että Granato mainitsivat siirtotakarajan. Sabres teki tällä viikolla neljä pelaajakauppaa ja luopui kapteeni Kyle Okpososta, puolustaja Erik Johnsonista sekä keskushyökkääjä Casey Mittelstadtista, joka oli kauppahetkellä joukkueen paras pistemies.

GM Kevyn Adams näki, että Buffalolla oli varaa luopua Mittelstadtista, koska seura on keskikaistalla sitoutunut pitkäksi aikaa Thompsoniin ja Dylan Cozensiin. Ja tietenkin paluuposti oli sitä, mitä Sabres oli kaivannut: 22-vuotias puolustaja Bowen Byram. Adams halusi nuoren ja lahjakkaan pakin, jolla on jo tilillään Stanley Cup -mestaruus.

– Tässä liigassa on todella vaikea löytää tuollaisia kärkipakkiparin lahjakkuuksia kuin Bo Byram on tuossa iässä. Yleensä heidät pitää varata itse, Adams totesi.

Byram luisteli kotidebyytissään ykköspakkiparissa Rasmus Dahlinin rinnalla. Kakkosparin muodostivat Henri Jokiharju ja Owen Power.

Kuiva jakso jatkuu ja jatkuu

Syy siihen, että Buffalo oli tällä viikolla enemmän myyjän roolissa, on selvä. Sabres on seitsemän pisteen päässä Itäisen konferenssin viimeisestä playoff-paikasta. Vaikka piste-ero ei ehkä kuulosta mielettömältä, niin Buffalon pitäisi lisäksi ohittaa neljä joukkuetta.

Eivätkä pelaajasiirrot jääneet tähän. Lisää on luvassa.

– Olemme pettyneitä tilanteeseemme. Meidän täytyy parantaa. Tuo iso kauppa (Byram) tehtiin parantaaksemme joukkuetta nyt ja myös tulevaisuutta ajatellen. Sitä kohti teemme töitä kesällä, Adams sanoi.

Buffalo pitää hallussaan NHL:n pisintä putkea – siis negatiivisessa mielessä. Sabres on nähty pudotuspeleissä viimeksi keväällä 2011. Tuon kuivan jakson katkaiseminen ei taida olla realistista tällä kaudella, mutta ehkä Luukkonen voi auttaa sen katkaisemisessa ensi vuonna. Buffalossa tosin pidetään varmasti jatkossa mölyt mahassa, sillä joukkuetta hehkutettiin kovasti tähän kauteen lähdettäessä ja tulos oli jälleen pettymys.

Eikä Luukkonenkaan varmaan päästä mopoaan keulimaan. Hänellä on tilillään kuitenkin vasta 86 NHL-ottelua. Vaikka nyt näyttää hyvältä, hänelle ei ole millään muotoa luvattu Buffalon ykkösmaalivahdin virkaa pitkälle tulevaisuuteen. Sabresilla on tallissaan myös erittäin lahjakkaana pidetty Devon Levi.

Toinenkin ykkösveskarin paikka voi olla tarjolla, sillä NHL-pelaajat ovat palaamassa ensi vuonna kansainvälisiin turnauksiin. Juuse Saros on varmasti lähes kaikkien mielestä Suomen tämän hetken ykkösvaihtoehto tolppien väliin, mutta UPL on hänelle kelpo haastaja.

Aiheeseen liittyvä sisältö