GettyImages-2273288768

Los Angeles Kingsiä ei nähdä tänäkään vuonna pudotuspelien toisella kierroksella. Neljällä edelliskaudella Edmonton Oilers oli lähettänyt kalifornialaiset kesälomille ensimmäisellä kierroksella, ja nyt oli Colorado Avalanchen vuoro lakaista Kings laulukuoroon. Avalanche paineli jatkoon suoraan neljässä ottelussa.

Ratkaisevaksi jäänyt neljäs ottelu pelattiin sunnuntaina Los Angelesin Crypto.com Arenassa. Avalanchen tähtihyökkääjä Nathan MacKinnon iski ylivoimalla vieraiden avausmaalin reilun 13 minuutin pelin jälkeen, eikä Kings enää pystynyt nousemaan rinnalle. Neljäs kohtaaminen kääntyi sarjan otteluista selkeimmällä erolla Avalanchelle, joka varmisti jatkopaikan voittolukemin 5-1.

Kooste: LAK-COL 1-5

Kingsin hyökkääjä Trevor Moore harmitteli, että peli pääsi repsahtamaan.

– Kolme ensimmäistä ottelua olisivat voineet kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Meillä oli toisessa ja kolmannessa ottelussa aito mahdollisuus ottaa voitto, mutta emme onnistuneet siinä. Kaikki kunnia Avalanchelle. He ovat olleet tällä kaudella liigan paras joukkue, Moore summasi.

Kings taisteli runkosarjassa pudotuspelipaikasta aivan kalkkiviivoille saakka ja onnistui lopulta repäisemään neljän pisteen eron St. Louis Bluesiin, joka jäi viivan alle. Los Angelesin pudotuspelitaival tiedettiin kuitenkin alusta alkaen haastavaksi, kun vastaan asettui runkosarjan voittanut Avalanche.

Los Angelesin jatkopaikka olisi vaatinut äärimmäisen kovan ylisuorituksen, sillä Colorado on tänä keväänä ennakkosuosikki kaikissa ottelusarjoissa aina Stanley Cup -finaaleihin saakka.

Kings onnistui hiekoittamaan Avalanchen hyökkäyspeliä

Vaikka sarja päättyi lopulta Avalanchen selvään voittoon, ei Kings ollut niin heikko kuin neljään otteluun jäänyt pudotuspelisarja antaisi ymmärtää. Neljättä ottelua lukuun ottamatta kaikki kamppailut ratkesivat käytännössä yhden maalin erolla Coloradolle.

Avalanche loi maaliodottamaa sarjan aikana ottelua kohden keskimäärin 2,43 maalin edestä, mutta Kingsin vastaava lukema 1,82 ei ollut juuri heikompi, kun kontekstiksi laitetaan loppukaudesta puolustuspelinsä mainioon iskuun saanut vastustaja.

Kings tuli ottelusarjaan hyvin, ja sillä oli kaikki eväät tehdä yksi tai jopa kaksi ryöstöä Denverissä kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Molemmat päättyivät Avalanchen 2-1 voittoon, jälkimmäinen vasta jatkoerissä. Toista ottelua Kings johti vielä neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, mutta Avalanchen kapteeni Gabriel Landeskog iski pelin tasoihin ajassa 56.25.

COL-LAK: Landeskog tasaa puntit kolmannessa erässä

Kings tarjosi itselleen mahdollisuuden voittoihin pitämällä Avalanchen supertähti Nathan MacKinnonin maaleitta kolmessa ensimmäisessä ottelussa ja onnistui hiekoittamaan vastustajan hyökkäyspeliä riittävän hyvin. Tulosta ei kuitenkaan tullut riittävästi hyökkäyssuuntaan, mikä kallisti ottelusarjan Avalanchelle, jolla on riittävästi tuloksentekokykyä myös kärjen takana.

– Tiesimme kyllä, mitä odottaa, kun he tulivat vastaan, mutta emme me peloissamme olleet. Olimme innoissamme, että meillä on mahdollisuus järjestää yllätys, ja uskoimme, että pystymme siihen. Pelasimme mielestäni hyvän sarjan, vaikka he olivatkin eittämättä parempia, Kingsin kokenut puolustaja Drew Doughty sanoi.

Kohti Kopitarin jälkeistä aikaa

Ikuiseksi mysteeriksi jää, millaisen lisäarvon hyökkääjä Kevin Fiala olisi voinut tuoda Kingsille pudotuspeleihin. Hän loukkaantui Milanon olympiaturnauksessa eikä ole kyennyt pelaamaan sen jälkeen. Toistaiseksi on näkemättä, miten Fialan ja olympialaisten jälkeen Los Angelesiin hankitun Artemi Panarinin yhteispeli toimii esimerkiksi ylivoimalla.

Fiala ja Panarin ovat ensi kaudella Adrian Kempen ohella Kingsin tärkeimpiä runkopalasia, sillä kokoonpano harvenee yhdellä merkittävällä pelaajalla. Parikymmentä vuotta joukkueen perusbetonina toiminut kapteeni Anze Kopitar päätti NHL-uransa tähän kauteen.

COL-LAK: Panarin laukoo Kingsille avausmaalin ylivoimalla päätöserässä

Karvaaseen pettymykseen päättyneen pudotuspelikevään viimeisen ottelun jälkeen yleisö olisi voinut jossain toisessa tilanteessa osoittaa mieltään, mutta tällä kertaa Kingsin kotiareenalla oli kyse kunnioituksesta slovenialaiskapteenin 20-vuotista uraa kohtaan. Kotiyleisö osoitti ottelun jälkeen Kopitarille suosiotaan seisten.

Kaikki joukkuekaverit kehuivat kapteeniaan vuolaasti siitä, millainen johtaja, pelaaja ja ihminen hän on vuosien varrella ollut. Tulevalla kaudella joukkueesta on löydyttävä uusi johtaja.

– Hän on ollut täällä koko urani ajan, joten haluan kiittää häntä kaikesta, mitä hän on tehnyt, Kingsin varakapteeni Kempe sanoi.

LAK-COL, 4. ottelu: Kopitar saa kunniaa, viimeinen ottelu NHL-väreissä on ohi

– Syksystä tulee erilainen, kun hän ei ole enää kanssamme, mutta minun sekä muiden täytyy nousta esiin ja tehdä niitä asioita, joita hän on täällä tehnyt, ruotsalaishyökkääjä jatkoi liikuttuneena.

Kopitaria lukuun ottamatta Kingsin nykyinen runko on kiinnitetty myös ensi kaudeksi. Panarin solmi seuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen heti kun kauppa hänen edellisen seuransa New York Rangersin kanssa oli toteutunut helmikuun alussa.

Kingsin on toki askarreltava sopimus 23-vuotiaalle puolustaja Brandt Clarkelle, joka nousi tällä kaudella puolustajista ykkösvaihtoehdoksi ylivoiman viivamieheksi. Ajoittain Kings on pelannut ylivoimaansa myös viidellä hyökkääjällä. Clarken tulokassopimus päättyy tähän kauteen, joten hänestä tulee rajoitetusti vapaa pelaaja heinäkuun alussa.

Myös Kingsin suomalaishyökkääjien Joel Armian ja Samuel Heleniuksen sopimukset kattavat ensi kauden. Pohjaketjuissa kovuutta tarjoileva Helenius solmi joulukuussa kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka alkaa syksyllä. Armian viime vuoden heinäkuussa tekemä sopimus oli myös kaksivuotinen.

Molemmat edustavat joukkueen työmiesosastoa. Armia on paiskinut hommia alivoimalla, ja hän teki runkosarjassa myös neljä alivoimamaalia. Porilaislaituri keräsi 67 runkosarjaotteluun tehot 13+12=25, mutta jäi kolmessa pelaamassaan pudotuspelissä pisteittä. Hän seurasi sunnuntain ottelun katsomon puolelta.

LAK-VAN: Armia yllättää Tolopilon ja vie Kingsin johtoon

Pienellä peliajalla läpi kauden operoinut Helenius teki yhdeksän (5+4) pistettä 53 runkosarjaottelussa, mutta playoffeissa pistetili ei karttunut. Järkälemäinen sentteri taklasi runkosarjassa keskimäärin 20,42 kertaa 60 peliminuuttia kohden, mikä oli kirkkaasti joukkueen kovin noteeraus. Pudotuspeleissä hän laittoi vielä paremmaksi (23,02).

Kingsillä on sopimus myös hyökkääjä Aatu Jämsenin kanssa. Hän on pelannut kaksi kautta AHL:ää Ontario Reignissä ja tehnyt tällä kaudella 16+12=28 pistettä 59 ottelussa. Täksi kaudeksi Jämsenin joukkuekaveriksi Ontarioon liittyi myös puolustaja Otto Salin, joka kirjautti 43 ottelussa tehot 3+2.

Kings varasi viime vuoden NHL Draftissa viidennellä kierroksella (152. vuoro) maalivahti Petteri Rimpisen, jolla ei ole vielä sopimusta. Hänen pelinsä jatkuvat näillä näkymin syksyllä Liigassa Kiekko-Espoon riveissä.

Aiheeseen liittyvä sisältö