Brett Hull OT winner 1999

KIEKKOHISTORIASSA TÄNÄÄN: 19.6.
1999: Dallas Stars toi Stanley Cupin ensimmäistä kertaa Texasiin kaadettuaan Buffalo Sabresin Marine Midland Arenassa pelatun kuudennen loppuottelun kolmannessa jatkoerässä lukemin 2-1.

Brett Hull teki kiistellyn voittomaalin, kun kolmatta jatkoerää oli pelattu 14.51. Hullin jalka oli maalivahdin alueella, kun hän survoi paluukiekon Sabresin maalia vartioineen Dominik Hasekin taakse. Maali kuitenkin hyväksyttiin, koska kiekon katsottiin olleen Hullin hallussa.
Hull iski NHL-urallaan runkosarjassa ja pudotuspeleissä yhteensä 844 maalia, mutta hänen omasta mielestään juuri tuo kyseinen osuma oli hänen uransa tärkein.
- Nostan sen kärkeen. Olin Dallasissa se palapelin puuttuva palanen, jonka tulo auttoi joukkuetta voittamaan mestaruuden. Ja sain vielä ratkaista koko homman jatkoajalla. Juuri sellaisesta maalistahan me kaikki kakaroina unelmoimme. Oli huikea tunne, kun pystyin tekemään sen oikeasti, Hull kertoi vuonna 2012.
Kyseessä oli Starsin seurahistorian ensimmäinen mestaruus. Aiemmin Minnesota North Starsina tunnettu seura eteni finaaleihin vuosina 1981 ja 1991 ennen muuttoa Dallasiin vuonna 1993.
MUITA MERKKIPAALUJA
2006: Carolina Hurricanes voitti seurahistoriansa ensimmäisen Stanley Cupin kukistamalla Edmonton Oilersin Raleighin RBC Centerissä pelatussa seitsemännessä loppuottelussa 3-1. Carolinan maalivahti Cam Wardista (22 torjuntaa) tuli NHL-historian neljäs tulokas, joka on palkittu pudotuspelien arvokkaimmalle pelaajalle annettavalla Conn Smythe Trophylla. Puolustaja Frantisek Kaberlen toisessa erässä ajassa 4.18 laukoma ylivoimaosuma jäi ottelun ja mestaruuden ratkaisseeksi voittomaaliksi. Hurricanesin kapteeni Rod Brind'Amour ehti pelata NHL-urallaan 1 187 runkosarjaottelua ennen kuin voitti ensimmäisen mestaruutensa.
2013: Puolustaja Brent Seabrook laukoi kiekon maskin takaa lämärillä Boston Bruinsin maalivahti Tuukka Raskin taakse jatkoerässä ajassa 9.51 ja ratkaisi Chicago Blackhawksille 6-5 voiton Bostonin TD Gardenissa pelatussa neljännessä cup-finaalissa. Seabrookista tuli NHL-historian viides puolustaja, joka on tehnyt kaksi jatkoaikamaalia saman pudotuspelikevään aikana. Chicago tasoitti finaalisarjan voitot 2-2:een.