Ensimmäinen on takana - ja vaikka tällä kertaa "ensimmäinen" oli todellisuudessa jo 1029:s - niin jännityksen kyllä tunsi.
Mikko Koivun odotettu ensiesiintyminen Columbus Blue Jacketsin pelaajana nähtiin tiistaina, kun sinitakit väänsivät Florida Panthersin kanssa voittolaukauskilpailuun asti.
Innostunut Koivu mielissään uudesta kodistaan
Monenlaiset käänteet tekivät Mikko Koivun sarja-avauksesta jännittävän

© Jamie Sabau/Getty Images
Teksti
Matias Strozyk
vapaa toimittaja
Columbus on pelannut jo seitsemän ottelua ja porskuttaa tällä hetkellä viiden ottelun pisteputkessa, mutta Koivun kohdalla kauden aloittaminen venyi muita pidempään. Maaliskuussa 38 vuotta täyttävä veteraanisentteri pääsi kuitenkin heti pisteiden makuun syöttäessään yhden Blue Jacketsin maaleista.
- Olihan se erilainen lähtökohta kaikin tavoin. Paljon uutta jokaisella mahdollisella tavalla. Kauden ensimmäinen on aina erilainen, mutta omalla kohdalla vähän kaikki on toisin. Olen kuitenkin positiivisin mielin. Vaikka katsomossa ei ole faneja, niin kyllä sen toisenlaisen jännityksen ja hermostuneisuuden tunsi ennakkoon. Nyt se on takana, mennään kohti seuraavaa, Koivu kertoo.
CBJ-FLA: Koivu löytää rystysyötöllään Stenlundin
Columbus-debyyttiä viivytti ajankohtainen päänvaiva. Juuri kauden käynnistymisen yhteydessä Koivu joutui pariksi viikoksi sivuun koronavirussyistä - ja totuttelemaan uuteen kotiinsa vähän turhankin perusteellisesti.
- Totta kai ne olivat pitkiä päiviä, kun kaikki normaali eläminen ja rutiinit puuttuivat. Maailmantilanne on kuitenkin outo ja siihen on sopeuduttava. Olen tyytyväinen, että se on nyt takanapäin ja pääsen taas keskittymään täysillä omaan työhöni.
Korkea vaatimustaso sopii
Koivun ja maalivahti Joonas Korpisalon muodostama Columbuksen suomalaisten rintama kasvaa piakkoin kaksikosta kolmikoksi, kunhan GM Jarmo Kekäläisen junailema jättikauppa saadaan valmiiksi myös logistiikan osalta.
Patrik Laineen liittyminen sinitakkien vahvuuteen tuo roimasti uutta hyökkäysvoimaa, jonka hankkiminen toki edellytti pistetilaston kärkipäässä viime vuosina viihtyneen Pierre-Luc Dubois'n kauppaamista Winnipeg Jetsiin. Koivu ja Korpisalo saavat seuraa nuoresta maalitykistä heti, kun Manitobasta Ohioon muuttamiseen liittyvät asiat on hoidettu kuntoon.
Columbuksen keskikaistalla kauppa lisää Max Domin vastuuta entisestään ja toisen polven NHL-kiekkoilijan odotetaan kantavan ykkössentterin suorituspaineet. Liigassakin KalPan paidassa nähty Alexandre Texier puolestaan saa paremman näyttöpaikan kärkiketjuissa ja Jets-kaupassa liikahtanut Jack Roslovic löytänee itsensä kolmosvitjan keskeltä.
Koivulle jää tässä yhtälössä nelosketjun rooli. Jackets-debyytissä hänelle kertyi peliminuutteja vajaat neljätoista. Vahvuudet olivat kuitenkin heti esillä, eivätkä ainoastaan syöttöpisteen muodossa.
Lisää aiheesta: [Siirto Blue Jacketsiin tuli Laineelle yllätyksenä ]
- Pidin Koivun otteista. Hän on vahva mailalla, valmis pelaamaan fyysisesti, hän auttaa tappamaan jäähyjä ja voittamaan aloituksia. Tiedän, että ensimmäinen ottelu oli hänelle vaikea, varsinkin uudessa joukkueessa pitkän tauon jälkeen, mutta minusta hän hoiti ruutunsa hyvin, Tortorella kehui.
Koivu hyppäsi kaukaloon kokeneen pelimiehen elkein ja osoitti sopivansa mainiosti Tortorellan työteliäisyyteen sekä kurinalaisuuteen vannovaan pelitapaan. Myös aloitusprosentti 57,1 enteilee hyvää. Koivu saattaakin olla valmennukselle arvokas täsmäase juuri tärkeissä puolustuspään aloitustilanteissa. Päävalmentaja sanoikin hyödyntäneensä Koivua tiistaina ensisijaisesti Aleksander Barkovin ketjun kahlitsemiseen.
Tortorellan positiiviset sanat ovat tärkeä merkki. Kokenut valmentaja tietää täsmälleen, mitä pelaajiltaan haluaa ja vaatii aina paljon. Sen vaatimustason ympärille on rakentunut Blue Jacketsin identiteetti.
Koivukin oli tästä perillä jo ennen sopimustaan ja ensimmäiset askeleet Columbuksessa ovat osoittaneet puheet tosiksi.
- Äärettömän rehtiä työtä. Vaaditaan paljon, mutta ollaan oikeudenmukaisia. Se on paras tapa hoitaa asiat muutenkin elämässä. Yhtenäinen tekeminen ja yhteiset pelisäännöt pysyvät varmasti selkeinä, jolloin pelaajat saavat keskittyä olennaiseen ja joukkueen kulttuuri on vahva, Koivu painottaa.
- Yritin ottaa selvää ja saada tuntemusta joukkueesta jo ennen kuin tänne tulin ja kyllä ne kaikki piirteet nyt aistii päivittäisessä tekemisessä.
Uusi alku jännittää edelleen
Minnesotassa Koivu tottui kirjaimeen paidanrintamuksessaan. Turkulainen oli Wildin seurahistorian ensimmäinen kapteeni ja hoiti tehtävää 11 kauden ajan.
Blue Jacketsissa moinen tehtävä on toki jo annettu muualle kuin yhden vuoden sopimuksella hankitulle veteraanille, mutta se ei muuta Koivun asemaa pukukopissa.
- Tärkeintä on tuntea olonsa luonnolliseksi ryhmässä. Nykypäivänä joukkueet eivät yleisestikään jakaudu kapteeneihin ja muihin. Jokaisella on roolinsa ja kaikki johtavat kopissa tyylillään. Se selkenee varmasti enemmän, kun pelejä kertyy ja kaikki asettuvat paikoilleen, Koivu arvelee.
Joukkuetovereidenkaan ei tarvitse seurata kirjaimia tietääkseen, mistä voisi hakea neuvoa. Kun vyöllä on yli tuhat NHL-ottelua, niin arvokasta tietoa piisaa jaettavaksi.
- Tuollainen pelaaja, joka on pelannut niin pitkään, saavuttanut niin paljon, toiminut kapteenina vuosia ja on pukukopissa selvä johtaja, on iso apu kaikille muille pelaajille sekä tietysti maanmiehilleen. Meillä on todella nuori joukkue, joten pelaajamme ihailevat häntä. Voimme kysyä kaikenlaista, laitahyökkääjä Cam Atkinson sanoi keskiviikkona harjoitusten jälkeen.
Koivun mukaan avunanto tulee luonnostaan. Se ei ole ihme, kun ansioluettelosta löytyy myös maailmanmestaruutta ja olympialaisia. Siitä huolimatta myös suomalainen on uuden edessä. Hän ei toki totuttele enää NHL:ään, mutta uusi kaupunki ja joukkue ovat olleet "yhden seuran miehenä" tunnetulle pelaajalle harvinaisia asioita.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
- Toisaalta nykyinen tilanne tekee kaikesta uutta muillekin kuin niille, jotka tulevat kaupunkiin uusina, joten olen päässyt joukkueeseen hyvin sisään. Olin etukäteen kuullut paljon pelaajatyypeistä ja henkilökemioista ja ne asiat ovat vain vahvistuneet tässä. On ollut kivaa olla hallilla joukkueen mukana ja nähdä kaikkea uutta, Koivu sanoo.
- Jäällä totta kai ottaa oman aikansa ennen kuin tuntee olonsa täysin luonnolliseksi. Se on kuitenkin osa tätä prosessia ja oma henkilökohtainen haasteensa. Minusta sen pystyy ottamaan ihan positiivisena juttuna. Tämä on tilaisuus kehittyä myös ihmisenä. Ollaan vasta alkutaipaleella.
Jännittävä ensiesiintyminen meni kunnialla ja seuraavan kerran tositoimiin pääsee torstaina. Silloin Panthers on vastassa uudelleen.
- Olihan tuo poikkeuksellinen alku kaudelle, kun menossa on muutenkin uusi vaihe omalla uralla. Nyt niitä pelejä tulee kuitenkin tiiviissä tahdissa, joten uskon kaiken tuntuvan paremmalta peli peliltä.

















