Los Angeles Kings v Edmonton Oilers

Kasperi Kapasen paluu tositoimiin on yllättänyt kaikki. Edmonton Oilers sai suomalaisen takaisin kokoonpanoon viime viikolla, eikä joutunut odottelemaan tehoja pitkään.

Kapanen on ottanut paikkansa Leon Draisaitlin ja Vasili Podkolzinin ketjukaverina. Kolmessa yhdessä pelatussa ottelussa kolmikko on nakuttanut viidellä viittä vastaan yhteistehot 5+7=12.

- Kemia on todellakin tuntunut hyvältä. Minä ja Podkolzin olemme luistelevia pelaajia, ja yritämme päästä karvaamaan ja pitää kiekkoa sekä saada sen pelattua Leonille mahdollisimman paljon, jotta hän pääsisi tekemään taikojaan, Kapanen kertoi maanantaina.

EDM-NSH: Kapanen ohittaa Saroksen ja vie Oilersin neljän maalin johtoon

Oilers on voittanut kolmesta ottelusta Kapasen paluun jälkeen kaksi. Suomalainen itse on kirjauttanut samalla jaksolla neljä tehopistettä, mukaan lukien yhden maalin. Tasaviisikoin Oilers on voittanut maalit Kapasen ollessa kentällä lukemin 5-2.

- Yllätyin itse jo siitä, miten hyvältä on tuntunut. Teimme toki poissaoloni aikana paljon hommia kaukalon ulkopuolella. Pitkän loukkaantumisen jälkeen menee aina hetki, mutta tuntuu siltä, että en ole jäänyt yhtään takamatkalle. Pidän omasta pelaamisestani ja ketjumme pelaamisesta. Toistaiseksi on näyttänyt hyvältä, Kapanen sanoi.

Kapanen pelasi lokakuussa kuudessa ottelussa ennen loukkaantumistaan. Paluun lähestyessä hän joutui uudelleen sivuun loukkaannuttuaan harjoituksissa.

Aiheeseen liittyvä sisältö