Reilu vuosikymmen on pitkä aika.
Paljon on tapahtunut sitten huhtikuun 2013, jolloin Dallas Stars palkkasi Jim Nillin GM:n pestiin. Hän tuuletti texasilaisorganisaatiota välittömästi työpaikan saatuaan. Nill hankki muun muassa puolustaja Sergei Gontsharin Ottawa Senatorsista ja näytti ovea päävalmentaja Glen Gulutzanille, joka oli ennättänyt luotsata Starsia kaksi kautta.
Gulutzan suuntasi Starsin jälkeen Vancouver Canucksin apuvalmentajaksi ja toimi Canucks-pestinsä jälkeen muutaman kauden myös Calgary Flamesin päävalmentajana. Ennen tuoretta pestiään Starsin päävalmentajana hän työskenteli seitsemän kautta Edmonton Oilersin apuvalmentajana.
Starsin päävalmentajan paikka aukesi aiemmin keväällä, kun dallasilaiset jälleen Lännen konferenssifinaaleihin vienyt Peter DeBoer sai potkut. Nill palkkasi tilalle Gulutzanin, tutun miehen 12 vuoden takaa.
Nill sanoo, että Starsissa käytiin läpi paljon eri vaihtoehtoja, ja pöydällä oli niin kokeneempia kuin nuorempiakin päävalmentajanimiä. GM:n mukaan Gulutzanin nimi tuli tasaisin väliajoin esiin.
– Hän on maksanut oppirahansa ja raivannut polkunsa tälle paikalle. Hän on tehnyt asiat oikein. Hän on luultavasti itse ensimmäisten joukossa myöntämässä, että edellinen kerta täällä oli hänelle liian aikainen vaihe uralla. Unelmatyölleen ei kuitenkaan koskaan sano ei, jos tilaisuus osuu kohdalle, Nill sanoi.