Hurricanes oli ottavana osapuolena ottelusarjan kolmessa ensimmäisessä kamppailussa, mutta maanantaina kaukalossa nähtiin sisuuntunut hurrikaaniryhmä. Aho pääsi hyvälle maalintekopaikalle jo avauskympin aikana, mutta Floridan maalivahti Sergei Bobrovski veti tuolloin pidemmän korren. Vierasjoukkue Carolina vei avauserän laukaukset nimiinsä lukemin 11-7, mutta maaleja ei ensimmäisellä 20-minuuttisella vielä nähty.
Molemmille joukkueille tarjottiin neljännessä kohtaamisessa runsaasti ylivoimatilaisuuksia, mutta erikoistilannemaalit loistivat tällä kertaa poissaolollaan. Ottelun käännekohta nähtiin toisen erän puolivälissä, kun Stankoven polkaisi puolittaiseen läpiajoon kaukalon vasemmalta laidalta. Loistavana maalintekijänä tunnettu nuori kanadalaishyökkääjä luotti omaan laukaukseensa ja kiskaisi kiekon komeasti ranteella Bobrovskin kilpikäden puolelle yläpesään.
Mikko Rantaseen pelaajakaupassa vaihdettu Stankoven on tehnyt näissä pudotuspeleissä yhteensä viisi maalia, ja maanantain osuma oli niistä tähän mennessä merkittävin. Hurricanes on edelleen vaarallisilla vesillä, mutta neljännen ottelu voitto toi edes pientä toivoa joukkueen pelaamiseen.
– Emme nostaneet tänään jalkaa kaasulta missään vaiheessa. Florida on taitava joukkue, mutta pidimme heidät poissa parhaalta maalintekosektorilta, Stankoven pohti.
Kotiyleisönsä edessä pelannut Panthers sai päätöserässä kaksi mahdollisuutta tasoittaa ylivoimalla, mutta tällä kertaa floridalaisten ruuti oli märkää. Edellisissä kolmessa ottelussa 16 maalia tehnyt pantterilauma jäi ilman osumia toisen kerran tämän kevään pudotuspeleissä.
Panthersin päävalmentaja Paul Mauricen mukaan yksi tappio ei aiheuta vielä paniikkia hallitsevan mestarin pukukopissa.
– Tämä on meille loistava mahdollisuus oppia uusia asioita. Haluan antaa kunniaa Hurricanesille, joka pelasi omaa vahvaa peliään. Olemme oppineet virheistämme aiemminkin, joten en ole huolissani, hän kommentoi tappion jälkeen.
Hurricanes laittoi pikkumustan verkkoon vielä kahdesti ennen loppusummeria, kun Panthers haki tasoitusta ilman maalivahtia. Aholle tyhjään nuottaan syntynyt täysosuma oli kevään viides ja koko NHL-uran 31. playoff-maali.