PIT Ville Koivunen

Farmiviikko-juttusarjassa niputamme yhteen AHL:ssä, CHL:ssä (OHL, WHL, QMJHL), USHL:ssä ja NCAA:ssa kiekkoilevien NHL:ään varattujen suomalaispelaajien suoritukset menneeltä viikolta.

Kunnia odotti Ville Koivusta farmiliiga AHL:ssä, kun hän palasi hienosti sujuneelta ensimmäiseltä NHL-reissultaan Pittsburgh Penguinsista perjantaina. Koivunen oli valittu AHL:n tulokkaiden tähdistökentälliseen aikaisemmin viikolla. Hän ehti pelaamaan vielä Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin viimeisessä runkosarjan ottelussa ja kasvatti pistesaldoaan yhdellä syöttömerkinnällä.

AHL:n runkosarja pelattiin pakettiin sunnuntaina. Pudotuspelit käynnistyvät tiistaina. Koivusen ensimmäisen AHL-runkosarjan saldoksi muodostui 63 ottelua ja 21+35=56 pistettä. Hän johti AHL:n tulokkaiden pistepörssiä ennen NHL-kutsuaan, mutta tippui NHL-komennuksensa aikana lopulta kolmanneksi.

Jani Nyman oli palannut omalta ensimmäiseltä NHL-reissultaan hieman aikaisemmin. Hän oli saman tien tutuissa hommissa iskemällä kaksi osumaa ensimmäisessä AHL-ottelussaan Coachella Valley Firebirdsin paidassa yli kuukauteen. Nyman keräsi ensimmäisellä kokonaisella AHL-kaudellaan 58 ottelussa tehot 28+16=44. Hän sijoittui AHL:n tulokkaiden maalipörssissä toiseksi.

Nymanin AHL-joukkuekaverista, maalivahti Niklas Kokosta tuli hetkeksi Koivusen "joukkuekaveri". Myös Kokko valittiin AHL:n tulokkaiden tähdistökentälliseen. Koivusen lisäksi Wilkes-Barre/Scrantoniin NHL:stä palasivat Valtteri Puustinen ja Joona Koppanen.

Farmiin tulivat myös NHL-debyytissään piipahtanut Coachella Valleyn Ville Ottavainen, Abbotsford Canucksin Aatu Räty, Charlotte Checkersin Jesse Puljujärvi, Colorado Eaglesin Jere Innala sekä maalivahti Ville Husso, jonka San Diego Gulls ei tosin päässyt pudotuspeleihin. Abbotsfordissa on jälleen vain yksi suomalainen, sillä maalivahti Aku Koskenvuon tryout-sopimus solmittiin ja purettiin Rädyn viimeisimmän NHL-komennuksen aikana.

Maalivahti Leevi Meriläisen Belleville Senators jäi myös pudotuspelien ulkopuolelle, joten hänet kutsuttiin Ottawa Senatorsin playoff-vahvuuteen. Parempaan suuntaan liikkuivat myös hyökkääjä Miko Matikka ja puolustaja Matias Rajaniemi, jotka nostettiin ECHL:stä eli "farmin farmista" AHL:ään. Matikan Tucson Roadrunners nappasi lauantaina viimeisen jaossa olleen playoff-paikan, mutta Rajaniemen Bridgeport Islanders jäi koko AHL:n jumbosijalle.

Viimeisen mahdollisen hetken nollapeli

AHL:n viimeisen reilun viikon ahnein suomalainen pistemies oli Chicago Wolvesin Juha Jääskä, joka merkkautti tehot 1+3. Nyman (2+1) ja Cleveland Monstersin Mikael Pyyhtiä (1+2) saalistivat kolme pistettä mieheen. Verkkoa heiluttivat myös Milwaukee Admiralsin Joakim Kemell (1+1), Rochester Americansin Konsta Helenius, Koppanen, Innala ja Toronto Marliesin puolustaja Topi Niemelä.

Puolustaja Otto Salin pelasi kolme ensimmäistä AHL-otteluaan ja saalisti niistä keskimmäisessä ensimmäisen AHL-tehopisteensä (0+1). Syöttöpisteillä kunnostautuivat Jääskän ohella Texas Starsin Arttu Hyry (0+2), Milwaukeen Jesse Ylönen (0+1) ja Utica Cometsin puolustaja Topias Vilen (0+2).

Koivunen (21+35=56) voitti suomalaisten pistepörssin. Koko AHL:n tilastossa hän päätyi sijalle 23. Sinivalkoisessa pörssissä seuraavina tulivat Hyry (24+25=49), Nyman (28+16=44), Kemell (19+21=40) ja Aatu Räty (17+23=40). Suomalaispuolustajien pörssikärki oli Grand Rapids Griffinsin Antti Tuomisto (3+24=27). Palkintopallin täydensivät Vilen (1+23=24) ja Niemelä (2+20=22).

Calgary Wranglersin maalivahti Waltteri Ingnatjew jätti kauden ensimmäisen nollapelinsä kirjaimellisesti viimeiselle hetkelle. Hän torjui se koko AHL:n runkosarjan viimeisessä ottelussa sunnuntaina. Suomalaisveskareista runkosarjan loppumetreillä tositoimessa nähtiin myös Charlotten Kaapo Kähkönen, Wilkes-Barre/Scrantonin Joel Blomqvist, Kokko, ja Meriläinen. Kähkönen voitti viimeisestä yhdeksästä ottelustaan seitsemän. Blomqvist torjui kahdessa viimeisessä ottelussaan 76 laukausta, mutta hävisi molemmat.

Kokko sijoittui AHL-maalivahtien tilastoissa kahdeksanneksi päästettyjen maalien keskiarvossa (2,26) ja yhdeksänneksi torjuntaprosentissa (91,3). Meriläisen vastaavat sijoitukset olivat 10:s (2,37) ja 11:s (91,3).

Bellevillen, San Diegon ja Bridgeportin lisäksi pudotuspelien ulkopuolelle jäivät Hartford Wolf Pack, Utica, Iowa Wild, Manitoba, Bakersfield Condors ja Henderson Silver Knights.

Suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle pääsevät runkosarjan ykkösjoukkue Laval Rocket, kaksi edellistä Calder Cup -mestaruutta voittanut Hershey Bears, Charlotte, Rochester, Syracuse Crunch, Milwaukee, Texas, Grand Rapids ja Colorado. Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit ovat Providence Bruins - Springfield, Wilkes-Barre/Scranton - Lehigh Valley, Toronto - Cleveland, Chicago - Rockford IceHogs, Abbotsford - Tucson, Ontario - San Jose Barracuda ja Coachella Valley - Calgary.

Yliopistokausi päättyi suomalaisjuhliin

Ontarion junioriliigassa Kasper Halttusen ja Jesse Nurmen London Knights on selvittänyt jo kaksi playoff-kierrosta puhtaasti yhteisvoitoin 8-0. Muuten on suomalaisittain jännittävää. Tuomas Urosen ja Emil Pieniniemen Kingston Frontenacs on toisen kierroksen sarjassaan 3-3-tasatilanteessa Emil Hemmingin Barrie Coltsia vastaan. OHL:n vuoden valmentajaksi valitun Jussi Ahokkaan Kitchener Rangers on samaisessa 3-3-tilanteessa Windsor Spitfiresia vastaan.

Halttunen on kerännyt kahdeksassa ottelussa tehot 4+5=9. Nurmen saldo on 0+4. Torstaina hattutempun tehneellä Urosella on kasassa kymmenestä ottelusta 5+7=12 pistettä. Pieniniemen saalis on 2+6=8. Hemming on merkkauttanut 11 ottelussa 7+4=11 pistettä.

Puolustajien Veeti Väisäsen ja Niilopekka Muhosen Medicine Hat Tigers on edennyt WHL-junioriliigan pudotuspelien kolmannelle kierrokselle vakuuttavasti yhteisvoitoin 8-1. Julius Miettisen Everett Silvertips on toisen kierroksen sarjassaan 3-3-tasatilanteessa Portland Winterhawksia vastaan. Markus Loposen Victoria Royals on 2-3-tappiotilanteessa Spokane Chiefsia vastaan.

Väisänen on saalistanut yhdeksässä ottelussa kolme ja Muhonen kaksi pistettä. Miettisellä on kasassa 12 ottelusta tehot 6+3=9. Loponen on kerännyt kymmenessä ottelussa viisi pistettä.

Heikki Ruohonen saalisti USHL-junioriliigan runkosarjassa 49 ottelussa 16+22=38 pistettä. Dubuque Fighting Saintsin suomalaishyökkääjä on ehtinyt kirjauttaa yhden syöttömerkinnän juuri alkaneiden pudotuspelien kahdessa ensimmäisessä ottelussa.

Yhdysvaltojen yliopistosarja päättyi reilu viikko sitten lauantaina länsimichiganilaisten ja suomalaisten juhliin. Puolustaja Joona Väisäsen ja hyökkääjä Iiro Hakkaraisen Western Michigan Broncos löi Frozen Four -lopputurnauksen finaalissa Boston University Terriersin 6-2. Miesten jääkiekkomestaruus oli Western Michiganille opinahjon historian ensimmäinen.

Pittsburghin NHL-talliin kuuluva Väisänen merkkautti loppuottelussa yhden syöttöpisteen. Varaamattoman Hakkaraisen saalis oli 1+1. Kumpikin suomalainen pelasi ensimmäistä kauttaan yliopistokiekkoa.

Aiheeseen liittyvä sisältö