4nPreviewES

Kauan odotettu 4 Nations Face-Off -huipputurnaus polkaistaan käyntiin keskiviikkona, kun Kanada ja Ruotsi avaavat neljän maan välienselvittelyn Montrealissa. Kanadalaiset lähtevät turnaukseen hienoisena ennakkosuosikkina, mutta todellisuudessa jokaisella osallistuvalla maajoukkueella on mahdollisuus viedä turnaus nimiinsä.

Kaikki parhaat NHL-pelaajat on nähty edellisen kerran kansainvälisessä maajoukkueturnauksessa syksyllä 2016, kun Kanada juhli voittoa Torontossa järjestetyssä World Cupissa. Parhaiden välistä turnausta on odotettu sekä pelaajien että kannattajien keskuudessa kuin kuuta nousevaa. Nyt alkava turnaus toimii myös loistavana lämmittelynä ensi vuoden olympiaturnaukselle.

– Uudesta turnauksesta on helppo innostua. Jääkiekon ystävät haluavat nähdä juuri tällaista, eli parhaiden pelaajien kohtaamisia. Arvelen, että intensiteetti tulee olemaan lähellä World Cupin vastaavaa, Kanadan joukkueen kapteenina toimiva Sidney Crosby sanoi tammikuussa.

Tiivis turnausformaatti tekee jokaisesta ottelusta merkityksellisen, eikä yhdelläkään joukkueella ole varaa jäädä käynnistelemään moottoreitaan pitkäksi aikaa. Paikka loppuotteluun on tarjolla vain alkulohkon kahdelle parhaalle maalle, joten jännitettävää riittää heti ensimmäisestä ottelusta alkaen.

Kanadan ja Yhdysvaltojen ryhmissä huimaa tähtiloistoa

Paperilla turnauksen ennakkosuosikit ovat Kanada ja Yhdysvallat, joiden kokoonpanot ovat täynnä maailman kirkkaimpia tähtipelaajia. Kanadan ykköstykkeihin lukeutuvat kapteeni Sidney Crosby ja kolme kertaa NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Connor McDavid. Yhdysvaltojen ryhmään maalintekovoimaa tuo esimerkiksi liigan kolminkertainen maalikuningas Auston Matthews.

TOR-CBJ: Matthews kaventaa Nylanderin tarjoilusta päätöserässä

Kanada on ollut vahva tekijä aiemmissa parhaiden pelaajien turnauksissa (Kanada-cup ja World Cup), sillä yhteensä kahdeksasta turnauksesta peräti kuusi on päättynyt kanadalaisjuhliin. 4 Nations Face-Offin altavastaajat Ruotsi ja Suomi ovat kuitenkin osoittaneet pystyvänsä voittamaan suurturnauksia, NHL-pelaajilla tai ilman.

EDM-SEA: McDavid tuikkaa oman kutinsa paluukiekon pömpeliin toisessa erässä

Tre Kronorin kirkkaimmat tähdet ovat New Jersey Devilsin Jesper Bratt ja Detroit Red Wingsin Lucas Raymond, jotka mahtuvat molemmat liigan pistepörssissä 20 parhaan joukkoon.

Suomen osalta katseet kiinnittyvät uuden sukupolven tähtipelaajiin, jotka eivät ole vielä saaneet mahdollisuutta pelata yhdessä tämänkaltaisessa turnauksessa. Carolina Hurricanesin Mikko Rantanen ja Sebastian Aho muodostavat yhdessä kaksikon, jolta odotetaan tehoja ja johtajuutta. Hiljattain Carolinaan kaupattu Rantasen mukaan Suomen menestys ei jää kiinni joukkueen kokoonpanosta.

CAR-UTA: Aho pääsee väliin Vejmelkan purkuyritykseen

– Suomen joukkueella on paljon hyviä pelaajia joka ketjuun. Ei ole mitään väliä, kenen kanssa pelaan. Saadaan varmasti homma toimimaan. Pelataan niillä ketjuilla, jotka valmennus päättää, Rantanen kertoi tammikuun lopussa.

Paikalliskamppailut tuovat turnaukseen oman mausteensa

Turnauksen jokainen ottelu on jääkiekon ystäville odotettu herkkupala, mutta lauantaina 15. helmikuuta pelattavat “paikalliskamppailut” on merkitty kalenteriin paksulla punakynällä. Suomi ja Ruotsi ovat pelanneet viimeisten vuosikymmenien aikana useita klassikkovääntöjä, ja odotukset ovat korkealla myös Montrealissa pelattavan ottelun suhteen.

Buffalo Sabresin ykkösmaalivahti Ukko-Pekka Luukkonen tekee aikuisten maajoukkuedebyyttinsä neljän maan turnauksessa, mutta kokemusta Ruotsin kaatamisesta löytyy alle 18-vuotiaiden MM-kisoista.

– Jokaisen vuoden suurin ottelu on aina se, jossa Suomi ja Ruotsi kohtaavat, missä tahansa turnauksessa. Haluamme aina kohdata heidät. Tiedämme, että kaikki kotona katsovat, ja sellaisesta unelmoi lapsena. Siitä tulee uskomatonta, Luukkonen intoili.

Ruotsi kärsi turnauksen alla pahan takaiskun, kun Devilsin maalivahti Jacob Markström joutui jäämään sivuun loukkaantumisen takia. Tre Kronorin kokoonpanosta löytyy kuitenkin runsaasti maalintekovoimaa, joten Leijonien viisikkopuolustuksen on syytä olla hereillä, kun kiekko putoaa jäähän Montrealin Bell Centressä. Ruotsalaispelaajat tietävät hyvin sen, että Leijonille ei ole asiaa hävitä.

NYR-VGK: Zibanejad tasoittaa ylivoimalla kolmannessa erässä

– Olemme sidoksissa maantieteellisesti, ja kilpailusuhde on kova. Suomelle häviämistä vihataan, niin se vain on, Oilersin puolustaja Mattias Ekholm tiivisti.

Leijonat tottuneet menestymään tiukoissa paikoissa

Suomi on kokoaan suurempi kiekkomaa monessa mielessä, ja maamme arvokisahistoria vahvistaa väitteen. Leijonat ovat nousseet viime vuosina kultakantaan useassa eri turnauksessa, mikä luo hyvän pohjan myös 4 Nations Face-Offille.

Leijonat on ollut lähes aina parhaiden pelaajien turnauksissa altavastaaja, ja sama tilanne toistuu nyt Montrealissa ja Bostonissa. Suomen pelaajamateriaali kalpenee jääkiekon mahtimaiden rinnalla varsinkin puolustuksen osalta, mutta uhrautuva joukkuepelaaminen on aina ollut Suomen vahvuus.

Se on varmaa, että neljän maan turnaus tarjoaa jääkiekon ystäville seitsemän vauhdikasta ottelua, joissa kaikissa riittää panosta. 4 Nations Face-Offin voittaja on selvillä torstaina 20. helmikuuta, kun alkusarjan kaksi parasta ottavat yhteen Bostonin TD Gardenissa.

Suomessa turnausta voi seurata Neloselta ja Ruutu-suoratoistopalvelusta.

Aiheeseen liittyvä sisältö