Ahonkin kokemissa otteluissa vuonna 2010 Mikko Koivu toimi Wildin kapteenina. Jussi Jokinen ja Tuomo Ruutu puolestaan olivat Hurricanesin maalintekijöitä. Myös Joni Pitkänen, Antti Miettinen ja Niklas Bäckström pääsivät kotiyleisön eteen. Nyt kaukalossa viilettää uusi sukupolvi: Aho, Jesperi Kotkaniemi ja Juuso Välimäki tulevat Helsinkiin Carolinan pelaajina, kun taas Kaapo Kakko, Jani Nyman ja Ville Ottavainen muodostavat Seattlen suomalaiskaartin.
Nykytähdet tietävät, että kahtena iltana Veikkaus Arenaan saapuu taas tuhansia uusia potentiaalisia sebastianahoja, joille NHL:n runkosarjaottelut paikan päällä ovat ainutkertainen elämys.
– Olemme innoissamme, kun saamme tuoda NHL:n fanien ulottuville viikon mittaan avoimien jääharjoitusten ja muiden erityistapahtumien kautta. Euro Hockey Tourin avausturnaus, huippuluokan Liiga-ottelu ja useiden suomalaisten NHL-pelaajien kotiinpaluu pelaamaan paikallisten fanien edessä esittelevät hienolla tavalla lajimme parhaita puolia ja juhlistavat Suomen pitkää jääkiekkohistoriaa, NHL:n kansainvälisten toimintojen johtaja Julie Yufe kertoo.
Huippujääkiekon juhlaviikko käynnistyy jo tänä torstaina, kun Veikkaus Arena isännöi Euro Hockey Tour -kauden käynnistävää NOCCO Hockey Games -turnausta. Leijonat pelaa torstai-iltana avausottelussa Sveitsiä vastaan. Lauantaina Suomi kohtaa Tshekin ja sunnuntaina perinteikkäässä isänpäivän ottelussa vastassa on Ruotsi.
Sen jälkeen ei tarvitse selvitä kuin kahdesta välipäivästä ennen yhtä Liigan kauden tunnepitoisimmista otteluista. HIFK ja Jokerit kamppailevat Helsingin herruudesta Nordiksella keskiviikkoiltana.
– Suomessa eletään tällä hetkellä todella hienoa jääkiekkosyksyä. Liigan kausi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin, kiinnostus on huipputasolla ja mediassakin on puhuttu "superkaudesta". On erityisen hienoa, että tähän syksyyn saadaan vielä NHL Global Series ja kansainvälisiä huippupelaajia Helsinkiin, Liigan toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen toteaa.
Vain vuorokausi paikallisottelun jälkeen on loppuhuipennuksen aika – tai ainakin sen ensimmäisen osan. Hurricanes ja Kraken pelaavat ensimmäisen kahdesta runkosarjaottelustaan Helsingissä torstaina iltaseitsemältä. Toisen ottelun vuoro on lauantai-iltana kahdeksalta.
– NHL:llä on Suomessa suuri seuraajakunta, ja suomalaisilla pelaajilla on jo pitkään ollut merkittävä rooli sarjassa. On hienoa, että suomalaiset jääkiekon ystävät pääsevät jälleen nauttimaan kansainvälisestä huippujääkiekosta paikan päällä. Samalla tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tuoda suomalaisen jääkiekkokulttuurin vahvuutta ja ainutlaatuisuutta esiin myös kansainväliselle yleisölle, Pulkkinen jatkaa.
NHL-joukkueet pelasivat Suomessa viimeksi kaksi vuotta sitten, kun Dallas Stars ja Florida Panthers kohtasivat Tampereella. Panthersin leirissä tapahtuma nostettiin myöhemmin esiin arvokkaana yhteisenä kokemuksena matkalla toiseen peräkkäiseen Stanley Cup -mestaruuteen. Voisiko se toistua nyt Carolinan kohdalla?
Vuonna 2022 Tampereella kohtasivat Colorado Avalanche ja Columbus Blue Jackets. Edelliset ottelut Helsingissä ovat vuodelta 2018, jolloin vastakkain olivat kahdesti peräkkäin Florida ja Winnipeg Jets. Kukaan paikalla ollut tuskin unohtaa Patrik Laineen hattutemppua.
Nyt NHL:n näkyvyys Suomessa on suurempaa kuin silloin – tai ehkä koskaan. Uudet NHL Monday Night Hockey -lähetykset käynnistyvät 30. marraskuuta STAR-kanavalla Nashville Predatorsin ja Ottawa Senatorsin ottelulla. Uuden konseptin yhteensä 11 ottelussa nähdään 16 eri NHL-joukkuetta eurooppalaiselle yleisölle parhaaseen katseluaikaan.
Lisää aiheesta: NHL Monday Night Hockey -ottelut pyörähtävät käyntiin marraskuussa
Yhdessä NHL Saturday- ja NHL Sunday -otteluiden kanssa ne varmistavat NHL:n näkymisen suomalaisille myös Helsingissä pelattavien otteluiden jälkeen.
– Suomi on jääkiekolle keskeinen markkina-alue, jossa on pitkät jääkiekkoperinteet, intohimoiset fanit ja upea historia pelaajista, jotka jättävät yhä jälkensä tähän lajiin, Yufe sanoo.
Jääkiekon superviikko Helsingissä
NOCCO Hockey Games, Veikkaus Arena
Torstai 5. marraskuuta klo 18.30: Sveitsi - Suomi
Lauantai 7. marraskuuta klo 14.30: Ruotsi - Sveitsi
Lauantai 7. marraskuuta klo 18.30: Suomi - Tshekki
Sunnuntai 8. marraskuuta klo 14.30: Tshekki - Sveitsi
Sunnuntai 8. marraskuuta klo 18.30: Suomi - Ruotsi
Helsingin derby, Helsingin jäähalli
Keskiviikko 11. marraskuuta klo 18.30: HIFK - Jokerit
2026 NHL Global Series Finland, Veikkaus Arena
Torstai 12. marraskuuta klo 19: Carolina Hurricanes - Seattle Kraken
Lauantai 14. marraskuuta klo 20: Seattle Kraken - Carolina Hurricanes