Suurin tekijä oli kuitenkin Pekka Rinne. Hän oli aivan maaginen viimeinen lukko Nashvillen maalissa. Eikä ole mitään syytä siihen, miksi Rinne ei voisi jatkaa samaa virettä. Jos niin käy, St. Louisin tehtävä on liian vaikea.
Voitimme vuoden 2015 pudotuspeleissä Chicagon kanssa Nashvillen. Silloinkin Nashville oli hyvä, mutta nyt he olivat jotenkin vielä nopeampia.
Olen kehunut useaan otteeseen Chicagon hyvää ydinryhmää. Hyvä se on vieläkin, mutta jotenkin pelaajat näyttivät kauhean väsyneiltä. Esimerkiksi Toews ja Duncan Keith olivat kaukana parhaasta tasostaan. En tiedä sitten, että oliko siellä pientä vammaa mukana.
Muistan, että Chicagossa satsattiin todella paljon runkosarjan voittoon. Oliko se taistelu sitten vienyt puhtia? Toisaalta eivät Chicagon jätkät tästä enää nuorennu. Voi olla, että Chicagon dynastian aika on ohi.
Chicagossa haukuttiin kaikki lyttyyn tippumisen jälkeen. Siellä on totuttu menestykseen, eikä tippuminen avauskierroksella ole missään nimessä hyväksyttävää. Jos sarja päättyy 4-0, syy ei ole ainoastaan yhdessä asiassa.
Washington Capitalsin ja Toronto Maple Leafsin sarja oli erittäin mielenkiintoinen. Siinä sattui ja tapahtui, vauhtia riitti. Torontolla on hyvä valmennus, ja he pääsivät iskemään Washingtonin iholle. Olin ihan varma, että sarja menee seitsemänteen peliin.
Tuukka Rask antoi Bostonin maalissa kaikkensa Ottawaa vastaan. Bostonilla oli kuitenkin ihan liikaa loukkaantumisia, mikä alkoi näkyä sarjan edetessä. Bostonin peli oli vähän yli-innokasta, ja Ottawalla oli paljon läpiajoja.
Luulin, että Montreal Canadiens voittaa New York Rangersin, mutta Henrik Lundqvist oli loistava maalissa. Luulin jo, että Lundqvist on eläkekamaa itseni tapaan! Hän oli kyllä parempi kuin Carey Price.
Olin Columbuksessa katsomassa Blue Jacketsin nelospelin Pittsburgh Penguinsia vastaan. Kävin samalla moikkaamassa Jarmo Kekäläistä ja Scott Hartnellia.
Mielestäni Columbus pelasi erittäin hyvin Pittsburghia vastaan, mutta he hävisivät maalivahtipeliin. Osasin vähän odottaa sitä, kun tutkailin Sergei Bobrovskin pudotuspelitilastoja ennen sarjan alkua. Maalivahtipeli on muutenkin niin ratkaisevaa pudotuspelisarjoissa. Jos se osasto ei ole kunnossa, ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa.