- Täällä pelaaminen on tuntunut todella erilaiselta, nimenomaan jäällä. Tietenkin roolini on täällä suurempi. Pelaan enemmän. Minusta meillä on nyt myös erittäin hyvä ketju, Matty Beniersin ja Jaden Schwartzin kanssa ykkösketjussa pelaava Kakko sanoi ja viittasi samalla kauppaamiseensa New York Rangersista.
Tolvaselle perjantain tehot olivat sikäli historiallisia, että hän saavutti samalla 20 maalin rajapyykin ensimmäisen kerran NHL-urallaan. Kahtena edellisenä talvena hän oli nakuttanut 16 osumaa, nyt koossa on jo 21 maalia.
- Olen ollut iloinen saadessani täällä mahdollisuuden. Parin edellisen kauden aikana olen ollut tavallaan jumissa oman pääni sisällä, pyrkien pääsemään 20 maaliin. Viime kaudella sain 16. maalin, kun jäljellä oli jotain 15 ottelua, ja aloin sen jälkeen yliajattelemaan. Kiva saada tämä nyt hoidettua, Tolvanen sanoi.
- Sain viime kaudella hyvän lähdön kauteen, mutta viimeiset 30-40 ottelua olivat kamalia. Tuntuu paremmalta pelata hyvin koko kauden ajan, jotta kesään lähtiessä viimeiset 40 peliä eivät pyöri mielessä.