stanley-cup

Stanley Cupin pudotuspeleihin etenee 16 joukkuetta, kuten aina kaudesta 1979-1980 alkaen. Nykyinen formaatti perustuu pitkälti divisioonajakoon ja sisältää myös villejä kortteja.

Jokaisen divisioonan kolme parasta joukkuetta saavat 12 ensimmäistä paikkaa pudotuspeleihin. Loput neljä paikkaa menevät kummassakin konferenssissa kahdelle seuraavalle parhaiten sijoittuneelle joukkueelle runkosarjamenestyksen perusteella ja divisioonasta riippumatta. On siis mahdollista, että konferenssin yhdestä divisioonasta etenee pudotuspeleihin viisi joukkuetta ja toisesta vain kolme.
Ensimmäisellä kierroksella konferenssin divisioonaykkösistä paremman saldon runkosarjassa kirjauttanut joukkue kohtaa villi kortti -joukkueista sen, jonka saldo oli huonompi. Parempi villi kortti -joukkue kohtaa toisen divisioonaykkösen.

Divisioonien kakkoset ja kolmoset kohtaavat toisensa ensimmäisellä kierroksella kaaviossa, jonka ykkösenä on divisioonan voittaja. Ensimmäisen kierroksen ottelusarjojen voittajat kohtaavat toisensa saman kaavion sisällä ja pelaavat paikoista konferenssifinaaliin.
Kahdella ensimmäisellä kierroksella kotietu kuuluu runkosarjassa paremmin sijoittuneelle joukkueelle. Konferenssifinaalissa ja Stanley Cup -finaalissa kotietu menee osallistujien divisioonasijoituksista riippumatta sille joukkueelle, jonka saldo runkosarjassa oli parempi.

Aiheeseen liittyvä sisältö