Kupari

Jo neljättä kauttaan Los Angeles Kingsissä pelaava Rasmus Kupari ei ole vielä pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa NHL:ssä, mikä on ollut pettymys. Viime kaudella 22-vuotias suomalainen sai alleen peräti 57 NHL-ottelua, mutta tie on vienyt tällä kaudella useamman kerran AHL:ään.

Kupari kuitenkin uskoo, että hän on oikealla tiellä kehityspolullaan. Syyskaudella alle on tullut 19 NHL-ottelua alemmissa kentissä maltillisilla minuuteilla, mutta sentteri on osoittanut menneensä eteenpäin kokonaisvaltaisessa pelaamisessaan. Kupari on tunnettu kiekollisena lahjakkuutena, mutta tänä päivänä hän tuo pöytään myös hyvää kamppailupelaamista ja kahden suunnan peliä.
- Menen ehdottomasti oikeaan suuntaan, ja teen joka päivä töitä kehityksen eteen. Meillä on täällä hyviä esimerkkejä, kuten "Kopy" (Anze Kopitar), joista ottaa mallia, Kupari sanoi Bally Sports Westin haastattelussa.

SJS-LAK: Kupari laukoo längistä sisään päätöserässä

Viime pelit Kupari on pelannut neloskentässä Gabriel Vilardin ja Jaret Anderson-Dolanin kanssa, ja nelikko on esiintynyt mallikkaasti. Tällä kaudella NHL:ssä tehot 2+3=5 tehnyt suomalainen näkee, että hänen suurimmat kehityskohtansa ovat yhä fyysisessä pelissä, jossa etenkin neloskentän pelaajien täytyy loistaa.
- Minun pitää keskittyä kamppailupelaamiseen ja fyysisyyteen, jotta voin ottaa seuraavan askeleen urallani. Hommia pitää painaa joka päivä, Kupari linjasi.
Sen myötä Kupari pystyisi suoriutumaan nykyisestä tehtävästään aiempaa paremmin ja ansaitsemaan lisää minuutteja ja näytön paikkoja kärkikentissä, jonne hänen kiekollisten taitojen pitäisi riittää.
Nyt avainasiana on hoitaa neloskentän pelaajan rooli mahdollisimman hyvin.
- Yritämme tuoda energiaa jäälle. Laittaa jalat liikkeelle ja paineistaa hyvin, hän niputti neloskentän tehtävän.
Viime otteluissa meno on näyttänyt väkevältä. Koko joukkue on päässyt hyvään lentoon, ja tällä hetkellä Kings paineleekin kolmen ottelun voittoputkessa. Ensimmäinen voitto tuli sarjajohtaja Boston Bruinsista.

LAK 3, BOS 2 vl.

  • Se antoi meille itseluottamusta. Vastassa oli todella kova joukkue, ja menimme hankalamman kautta voittoon. Se oli iso voitto meille.