Toisen kerran peräkkäin Stars oli Avalanchea parempi jatkoerässä. Näin Stars nappasi toisen voittonsa ja käänsi sarjan asetelmat päälaelleen. Colorado oli voittanut sarja-avauksen Dallasin kotiareenalla, mutta keskiviikon tuloksen myötä kotietu on taas Starsin käsissä.
Avalanche oli pitkään niskan päällä, mutta vain niukasti. Valeri Nitshushkin oli tehnyt ottelun ensimmäisen maalin ensimmäisen erän puolivälissä tasavajaalla, ja osuma säilyi ainoana yli 40 minuutin ajan.
Colorado tarjoili Dallasille pari mahdollisuutta tasoitukseen kolmannen erän alkupuoliskolla ottamalla rangaistuksia, joista jälkimmäinen myös kostautui. Mikael Granlund kirjautti syöttöpisteen tasoitukseen, jonka viimeisteli komealla ohjauksella Jamie Benn.
Varsinaisen peliajan lopussa roolit vaihtuivat ja Avalanche sai kaksi peräkkäistä ylivoimaa lyhyen ajan sisällä. Jälkimmäinen oli peräti 2+2 minuutin rangaistus, jonka aikana Artturi Lehkonen pääsi huippupaikkaan, mutta Starsin alivoima kesti Esa Lindellin johdolla.
Palkinto taistelusta tuli jatkoerän kuudennella minuutilla, kun Tyler Seguin täräytti vieraille ratkaisun. Mikko Rantanen toimi voittomaalin toisena syöttäjänä käynnistäessään vastahyökkäyksen. Mason Marchment voitti kamppailutilanteen hyökkäyspäässä ja petasi maalia kohti rynnistäneelle Seguinille loistavan vetopaikan.
Gabriel Landeskog palasi Avalanchen kokoonpanoon lähes kolmen vuoden jälkeen. Vaikeasta loukkaantumisesta kuntoutunut kapteeni pelasi kolmosketjussa, jonka toisella laidalla viiletti Joel Kiviranta.
Los Angeles Kings - Edmonton Oilers 6-2, voitot 2-0