Florida Panthers oli perjantaina kotonaan lähes pakkovoiton edessä, sillä Toronto Maple Leafs olisi voinut karata vierasvoitolla toisen playoff-kierroksen ottelusarjassa 3-0 johtoon.
Ottelun alku oli kuitenkin Floridan kannalta katastrofaalinen, sillä Matthew Knies ja John Tavares veivät torontolaisvieraat kahden maalin johtoon ennen kuin kuudes peliminuutti oli ehtinyt täyttyä. Avauserää oli ehditty pelata vasta 23 sekuntia, kun Knies iski kiekon verkkoon. Maali oli Maple Leafsin seurahistorian nopein playoff-osuma ottelun alusta lukien sitten vuoden 1962.
Panthers nousi kuitenkin ensimmäisten minuuttien aikana kaivamastaan kuopasta ja voitti ottelusarjan kolmannen kamppailun ensimmäisessä jatkoerässä maalein 5-4. Voittomaalin iski pelaajasiirtojen takarajalla Boston Bruinsista Floridaan siirtynyt Brad Marchand, jonka laukaus pomppi Maple Leafsin puolustaja Morgan Riellyn kautta verkkoon.
– Huomasin, että he ovat väsyneitä ja pysyivät enemmän paikoillaan eivätkä olleet niin aggressiivisia. Yritin löytää väylän, mistä kiekon saisi toimitettua maalille, Marchand kertasi ratkaisumaaliin johtanutta tilannetta.
– Se vaati pompun tällä kertaa, mutta upposi maaliin.