Raty1223

Aatu Räty sai aikaisen joululahjan, kun nuori suomalainen nostettiin New York Islandersin miehistöön ennen lyhyttä joulutaukoa. Räty debytoi NHL:ssä 23. joulukuuta, ja sentteri onnistui saman tien tekemään maalin, kun Islanders löi Florida Panthersin 5-1.

Vähemmän yllättäen Räty, 20, saa uuden näytön paikan ensi yönä, kun NHL palaa tauolta ja Islanders kohtaa Pittsburgh Penguinsin. Debyytin perusteella Rädyllä on nyt oiva tilaisuus murtautua newyorkilaisjoukkueen vakioryhmään, mutta joukkueen päävalmentaja Lane Lambert ei osannut arvioida, onko sen aika vielä. Lambert on kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka suomalainen on ottanut kehitysaskeleita AHL:ssä Bridgeport Islandersissa.
- Vielä on liian aikaista sanoa, mutta Aatu pelasi hyvin ensimmäisessä ottelussaan. Katsotaan, miten käy. Hän kasvaa koko ajan, ja olen iloinen siitä, kuinka hyvää työtä hänen kanssaan on tehty Bridgeportissa, Lambert kommentoi tiistaina.
Pääluotsin mukaan vakiomiehistöön nouseminen ei ole kuitenkaan mahdottomuus.

NYI-FLA: Rädylle maali ensimmäisessä NHL-ottelussa

  • Nuorten täytyy onnistua pitämään adrenaliinitasot ja tunne korkealla illasta toiseen. Se kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei ole. Siinä onnistuminen on kuitenkin mahdollista.
    Näillä näkymin Räty saa pelata myös toisessa ottelussaan keskushyökkääjänä, mikä ei ole tulokaspelaajalle selviö. Paljon kertoo sekin, että kokenut sentteri Casey Cizikas siirrettiin laitaan, jotta Räty saa pelata keskellä.
    - Se osoittaa, kuinka paljon Aatuun luotetaan. Jää nähtäväksi, miten hän suoriutuu, mutta tähän mennessä hän on näyttänyt hyvältä, kehui Matt Martin, joka pelannee Rädyn rinnalla Penguins-ottelussa.
    Kokenut hyökkääjä Brock Nelson ei ole yllättynyt siitä, että Räty on saanut vastuullisen roolin. Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava Räty on nimittäin tehnyt vaikutuksen joukkuekavereihinsa.
    *** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
    - Hän on hyvä, vahva ja viisas pelaaja, joka osaa hidastaa peliä kiekon kanssa. Hän taistelee vahvasti ja sopii sentterin rooliin. Hän on nuori pelaaja, joka yrittää parhaansa, ja nyt hän yrittää rakentaa hyvän viime pelin päälle. Meille (Rädyn onnistuminen) olisi iso asia, Nelson kiteytti.
    Räty aloittanee Penguins-ottelun neloskentässä Martinin ja Hudson Faschingin välissä. Cizikas puolestaan pelannee oikeassa laidassa kolmoskentässä, jossa toista laitaa viilettää Zach Parise ja keskustasta huolehtii Jean-Gabriel Pageau.