Teräväisen vahvat otteet saivat jatkoa lauantaina, kun hän iski Minnesota Wildia vastaan tehot 1+2. Samalla hän nousi vuoden 2019 pistepörssissä sijalle 11. Teräväinen on takonut 36 ottelussa 41 tehopistettä, joka on muuten täsmälleen sama määrä kuin Aholla.
Canadiens ja Hurricanes vääntävät tällä hetkellä samoista sijoituksista, joten ottelussa riittää jännitettävää puolin ja toisin. Kaukalossa nähdään sunnuntaina paljon suomalaisväriä, sillä Teräväisen ja Ahon lisäksi jäällä nähdään Artturi Lehkonen, Joel Armia, Jesperi Kotkaniemi ja ehkä myös Antti Niemi.
Chicagossa nähtävissä pudotuspelihenkeä
Blackhawks ja Avalanche saavat pieniä maistiaisia kevään isoista peleistä, kun joukkueet kohtaavat toisensa kahdesti peräkkäisinä päivinä. Sunnuntain ottelu pelataan Chicagossa, ja panokset ovat edelleen valtavat.
Avalanche nousi lauantain voitollaan takaisin lännen viimeiselle villi kortti -paikalle. Nyt eroa Blackhawksiin on kuusi pistettä, joten sunnuntain ottelun panos on huima.
Jared Bednarin ryhmän yllä leijuu paljon kysymyksiä. Sunnuntain ottelun kohdalla valmennusjohto varmasti miettii, että miten joukkueen kapea kokoonpano selviää peräkkäisten päivien peleistä.
Avalanche naarasi lauantain ottelusta isot pisteet ilman Mikko Rantasta ja Gabriel Landeskogia, ja sunnuntaina voittoon vaaditaan jälleen nappisuoritus. Suomalaistähti ei pelaa vielä tässä ottelussa, joten muille hyökkääjille on tarjolla isoja saappaita.