Finland

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue saavutti maailmanmestaruuden varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa Yhdysvaltoja vastaan pelatussa MM-loppuottelussa. Suomi voitti Vancouverissa pelatun ottelun maalein 3-2. Voittomaalin teki Kaapo Kakko, joka iski irtokiekon verkkoon puolitoista minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

  • Aika tyhjä olo. Pojat olivat upeita. Ne (Yhdysvallat) tulivat 2-2 tasoihin, mutta taisteltiin ja tehtiin voittomaali. Ei minusta olisi ollut yksin mihinkään. Meillä oli hieno valmennustiimi, Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas tuumi Ylen haastattelussa.
    Ahokkaalle maailmanmestaruus on toinen kapeasta kaukalosta saavutettu maailmanmestaruus. Vuonna 2016 hän luotsasi Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen MM-kultaan Yhdysvalloissa. Tuosta joukkueesta Eeli Tolvanen, Urho Vaakanainen, Henri Jokiharju, Sami Moilanen ja Ukko-Pekka Luukkonen olivat mukana nyt kolme vuotta myöhemmin, kun Ahokas saavutti kultaa alle 20-vuotiaiden päävalmentajana.

Team USA vs Team Finland for the WJC gold medal

Ahokas otti Nuoret Leijonat komentoonsa kesken vuodenvaihteen 2016-17 kisojen ja pelasti Suomen sarjapaikan karsinnoissa. Vuosi sitten Suomen turnausurakka päättyi pettymykseen puolivälierissä.
- Pettymyksen jälkeen käytiin aika syvällä. Nyt saatiin tulos, Ahokas kertoi.
Suomelle maailmanmestaruus on viides alle 20-vuotiaissa. Edelliset mestaruudet ovat vuosilta 1987, 1998, 2014 ja 2016. Lisäksi Suomella on neljä hopeaa ja kuusi pronssia.
- Kyllä se on hieno tunne, kun jätkien kanssa tehtiin yhdessä. Aika vauhdikas peli oli. Meidän jänne kesti, kun painettiin se vika maali tuohon loppuun, puolustaja Henri Jokiharju tunnelmoi.

FINS

Suomi ei sortunut, vaikka menetti johdon
Suomi kesti toisen erän alkupuolella kaksi kahden minuutin jäähyistä seurannutta miesalivoimaa, mutta käytti tylysti oman ylivoimansa. Evan Barrett otti kaksiminuuttisen erän puolivälissä, ja Jesse Ylönen vei ylivoimalla Suomen 1-0 johtoon. Oskari Laaksonen ja Valtteri Puustinen pohjustivat Ylösen maalin.
Kolmannen erän alkupuolella Otto Latvala tuplasi Suomen johdon Aleksi Heponiemen ja Rasmus Kuparin syötöstä. Mutta 2-0 johto kesti vain minuutin, kun Alexander Chmelevski laukoi irtokiekosta kavennuksen 1-2:een.
Suomen ote herpaantui takaiskun myötä, eikä johto kestänyt enää kahta minuuttiakaan. Chmelevski tarjoili, ja Josh Norris tasoitti pelin ajassa 48.47. Noah Cates nappasi kakkossyötön tähänkin Yhdysvaltain maaliin.
Nuoret Leijonat otti kahdesta nopeasta takaiskusta huolimatta pelin vielä haltuunsa ja haastoi röyhkeästi vastustajansa. Ratkaisijaksi nousi ensi NHL-kesän varaustilaisuuden kärkikaksikkoon povattu Kakko. Henri Jokiharju toimitti kiekon maalille, ja Kakko iski ratkaisun. Jokiharjun lisäksi myös Anton Lundell merkittiin maaliin syöttäjäksi.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
- Tuo maali kertoo, kuinka vahvoja jätkiä olemme. Emme laita päätä pensaaseen, vaikka otimme iskua, Jokiharju jutteli.
Suomen ykköshyökkääjäksi odotettu Eeli Tolvanen jäi Kanadassa maaleitta, mutta saalisti neljä syöttöpistettä. Hänen lavastaan lähti esimerkiksi syöttö Suomen 1-1 tasoitukseen puolivälierien Kanada-ottelun loppuhetkillä.
- Aikamoinen trilleri saatiin aikaan. Kakko nousi esiin nuorena poikana ja ratkaisi. Meillä oli tosi yhtenäinen joukkue. Kaikki nautti olla täällä. Pelasimme joukkueena, Tolvanen luetteli.
Tolvanen liittyi kesken MM-leirin mukaan Nashville Predatorsin organisaatiosta.
- Ekana päivänä kun tulin, oli tietynlainen spesiaalifiilis. En tuntenut monia jätkiä, mutta kahden päivän päästä olimme kuin veljiä, Tolvanen alleviivasi joukkuehengen merkitystä.
Ennen loppuottelua pelatussa pronssiottelussa Venäjä kukisti Sveitsin maalein 5-2 ja hautasi Sveitsin toiveet historiansa toisesta nuorten MM-mitalista. Venäjän tehomies oli Kirill Slepets, joka viimeisteli kolme täysosumaa. Hän teki ottelun avausmaalin, 4-2 maalin ja 5-2 maalin.