fla 6-19

Florida Panthers johti Stanley Cup -finaalisarjaa otteluvoitoin 3-0, mutta sitkeä Edmonton Oilers on kairannut kaksi pakkovoittoa peräjälkeen. Kaksi viimeisintä ottelua lähti Panthersin kannalta heti väärään suuntaan, sillä Oilers teki molemmissa mittelöissä avausmaalin alivoimalla jo ensimmäisten viiden peliminuutin aikana.

Oilers on saanut kaivattua tulosta kärjen takaa, sillä esimerkiksi alivoimamaaleista vastasivat Mattias Janmark ja Connor Brown. Edmontonin 8-1 voittoon päättyneissä neljännen finaalin murskajaisissa Dylan Holloway kirjautti tehopisteet 2+1.

Tätä lääkettä Oilers on kaivannut, mutta vielä sitäkin tärkeämpää on, että joukkueen kapteeni ja sielu Connor McDavid on päässyt ilmiömäiseen liekkiin. Edmontonin supertähti on kerännyt kahteen viime otteluun tehot 3+5=8, kun kausi on uhannut päättyä finaalitappioon.

Panthers onnistui pitämään McDavidin melko hyvin aisoissa sarjan kolmessa ensimmäisessä ottelussa, joissa Oilersin vauhtikone sai tililleen hänelle vaatimattomat kolme syöttöpistettä. McDavid onnistui toki luomaan peliä ja pääsemään maalipaikoille, mutta tulos antoi vielä odotuttaa itseään.

Panthersin päävalmentaja Paul Maurice sanoi keskiviikkona, että liekkeihin leimahtaneen McDavidin suhteen ei ole syytä ryhtyä rukkaamaan pelisuunnitelmia sen suuremmin.

– En tiedä, onko hänen maaliodottamansa noussut kahdessa edellisessä pelissä, mutta kiekot ovat menneet sisään. Sitä voi odottaa, jos hän saa tietyn määrän maalipaikkoja, Maurice tuumi.

– Huippupelaajilla, kuten McDavidilla, tulee hetkiä, jolloin he eivät onnistu, ja silloin kysytään, onko jokin pielessä. Ei välttämättä ole. Edes McDavid ei onnistu koko kautta samaan tahtiin kuin kolmessa viime ottelussa. Muutenhan hän tekisi 700 pistettä kaudessa.

Maurice äityi myös pohtimaan lehdistötilaisuudessa, millaista olisi saada McDavidin silkinpehmeät kädet käyttöön esimerkiksi yksien harjoitusten ajaksi. Hän muisteli päävalmentajauransa alkuaikoja Carolina Hurricanesissa, jolloin entinen kovanaama Darren Langdon olisi halunnut saada samassa joukkueessa pelanneen suomalaishyökkääjä Sami Kapasen luisteluvauhdin.

– Seisoin harjoituksissa Darren Langdonin vieressä, ja Kapanen vilahti ohitsemme. Darren sanoi: "Helkatti, antaisin mitä vain, että pääsisin tuota vauhtia edes kerran." Nauroimme sille, ja kerroin sen myöhemmin Samille. Hän sanoi, että haluaisi tapella kerran kuin Langdon. Meillä kaikilla on erilaiset lahjat, Maurice tarinoi.

Kun McDavid on saanut koneitaan käyntiin, Oilersin ylivoima on saanut samalla lisää kierroksia. Edmontonin vahva ylivoima oli pimennossa kolmessa ensimmäisessä loppuottelussa, mutta kahdessa viime koitoksessa on syntynyt tulosta. Panthersin jäähyntappajat joutuvat jatkossakin paiskimaan lujasti töitä, jotta Oilersin ylivoimamiehet saadaan pidettyä kurissa.

– Meidän pitää pysyä pois jäähyboksista, sillä heidän ylivoimansa on alkanut toimia. Olemme kuitenkin tehneet alivoimalla hyvää työtä ja pidimme heidät pitkään ilman maalia viidellä kolmea vastaan -ylivoimallakin, vaikka siinä tilanteessa heiltä voisi maalia odottaakin, Maurice sanoi.

Ennakko: Oilersin ja Panthersin kuudes finaali

Florida johtaa finaalisarjaa voitoin 3-2, mutta öljymiehet ovat hiipineet panttereiden kantaan. Panthers oli jo kaksin käsin kiinni Stanley Cupissa, mutta voittojensa myötä Oilers on saanut uskoa omaan tekemiseensä.

Mauricen mukaan Panthers lähtee seuraavaan otteluun samaan tapaan kuin aiemminkin. Floridan riveissä on peräänkuulutettu läpi finaalisarjan, että otteluita ja päiviä käsitellään yksi kerrallaan. Pantterilauma ei päävalmentajan mukaan ota tilanteesta paineita, ja tunteet pyritään pitämään kurissa.

– Ehkä luulette minun valehtelevan, mutta emme tunne oloamme epämukavaksi 3-2 tilanteessa. Suurin osa sarjoista on tässä tilanteessa, ja 3-0 on enemmänkin poikkeus. En pysty allekirjoittamaan sitä, että paineet olisivat siirtyneet kovin vahvasti meille, Maurice väitti.

Panthersin kolmas mahdollisuus mestaruuden ratkaisevaan voittoon koittaa juhannusaattona, kun joukkueet iskevät seuraavan kerran yhteen Edmontonin Rogers Placessa. Panthers esiintyi viidennessä finaalissa vahvasti kotihallissaan Amerant Bank Arenassa, vaikka voitto karkasikin lopulta Oilersille. Tasaviisikoin Florida oli pääsääntöisesti kuskin paikalla, etenkin mitä pidemmälle ottelu eteni.

Viidennessä loppuottelussa Panthersin kannalta erinomainen uutinen oli Matthew Tkachukin herääminen hyökkäyspäässä. Tkachuk katkaisi pitkän maalittoman putkensa ja esiintyi kentällä edukseen. Hän ei myöskään suoristanut selkäänsä ottelun viimeisillä sekunneilla, kun kiekko lipui kohti tyhjää Panthersin maalia, vaan syöksyi kiekon perään ja kaivoi sen ulos vielä maaliviivalta.

– Viidennessä ottelussa monet asiat onnistuivat. Penkillä tunnelma oli oikea. Sitten muutamat asiat kääntyivät meitä vastaan, mutta ne eivät olleet pelin teeman mukaisia, Maurice luonnehti.

Aiheeseen liittyvä sisältö