Tampassa nähtiin torstaina kahden ääripään kohtaaminen. Vierasjoukkue Utah Hockey Club tuskailee tuloskuntonsa kanssa, kun taas Tampa Bay Lightning tehtailee täysosumia poikkeuksellisen riuskaan tahtiin.
Lightning nuiji Utahin kotihallissaan peräti 8-0. Kun alla oli voitto Pittsburgh Penguinsista maalein 6-1, kahden viime kamppailun maaliero on 14-1. Kaksi perättäistä tappiota kärsineellä Utahilla luvut puolestaan ovat 1-13.
Torstaisessa löylytyksessä Tampa Bayn ahkerimmat pistenikkarit olivat Nikita Kutsherov (1+3) ja Victor Hedman (1+2). Tähtipuolustaja Hedman kokee, että alakerran pitävyys on luonut pohjan maalijuhlille.
– Olemme tehneet tietysti paljon maaleja, mutta menestysresepti on se, että päästimme kahdessa kamppailussa vain yhden maalin, Hedman huomautti.
– Keskitymme hyvään puolustuspelaamiseen. Sen myötä saamme tekopaikkoja ja myös täysosumia. Tänäänkin pelasimme kärsivällisesti, olimme huolellisia kiekon kanssa ja käytimme tilaisuudet hyväksemme, puolustaja kertasi.
Myös Lightningin päävalmentaja Jon Cooper alleviivasi puolustuksen tärkeyttä hyökkäyspelin käynnistäjänä.
– Oman pään pelaamisella on todellakin merkitystä. Se vaikuttaa paljon siihen, miten pelaamme kaukalon toisessa päässä. Viimeksi nähtyjen kaltaisia otteluita ei usein tässä liigassa koeta. Onneakin tarvitaan, mutta teemme oikeita asioita kaukalossa. Kun teemme niin aina uudelleen ja uudelleen, hyviä asioita tapahtuu, Cooper sanoi.
Yksi illan juhlakaluista oli kokenut puolustaja Ryan McDonagh (0+1), jolle runkosarjaottelu oli NHL-uran tuhannes. Samalla hänestä tuli Lightningin historian kolmas pelaaja, joka merkkauttaa tehopisteen tuhannennessa kamppailussaan. Aiemmin tempussa onnistuivat Brian Bellows (1996) ja Martin St. Louis (2013).
– Loistavaa pelaamista alusta loppuun. Kun sitoudumme tekemiseen, voimme saada aivan erityisiä asioita aikaiseksi. Ensimmäisen NHL-ottelunsa aina muistaa, ja samoin tuhannennen. Vielä hienompaa on, kun tuli tärkeä voitto, McDonagh mehusteli.
McDonagh on Tampa Bayssa jo toisella komennuksellaan. Vuosina 2020 ja 2021 hän oli juhlimassa salamapaidassa Stanley Cup -mestaruutta. Konkaripakki palasi Lightningiin täksi kaudeksi käytyään välillä Nashville Predatorsissa.
– Hän on meille todella tärkeä liideri. Hän on kokenut kaveri, joka tekee ahkerasti töitä joka päivä ja tekee uhrauksia sen eteen, että joukkueesta tulee aiempaakin parempi. Hän on huipputyyppi, ja olemme kaikki onnellisia hänen puolestaan, hyökkääjä Brayden Point kertoi.
Torstain koitoksessa Lightning aloitti verkkojen venyttämisen jo toisella peliminuutilla. Maalintekijä oli Jake Guentzel. Myös Hedman onnistui vielä ensimmäisessä erässä.