Kevään ennuste näyttää jo paljon valoisammalta
Viime kevät päättyi Lightningin osalta karmaisevaan pettymykseen, kun Columbus Blue Jackets passitti Cooperin miehistön tylysti kesälomalle jo avauskierroksella. Kyseinen ottelusarja jätti Lightningiin syvät haavat, jotka ovat näkyneet kuluvan kauden suorittamisessa.
Pelaaminen näytti avauskuukausina väkinäiseltä ja epätyypillisen hitaalta. Terävyyden puuttuminen näkyi erityisesti viime kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi valitun Kutsherovin otteissa. Hätäisimmät olivat syyskaudella jo sitä mieltä, etteivät Lightningin peliesitykset riittäisi nostamaan ryhmää idässä edes playoff-viivan päälle.
Mutta päävalmentaja Cooper apulaisineen tiesi, mihin joukkueen rahkeet parhaimmillaan riittäisivät. Omiinsa sataprosenttisesti luottanut kanadalaisluotsi tiedosti sen, ettei syyskauden dominointi takaa pitkää kevättä.
- Olemme saaneet palkinnon siitä, että pelaajat ovat luottaneet toistensa tekemiseen myös hankalina aikoina. Lisäksi pelaamisemme on koko ajan parantunut, mitä pidemmälle kausi on mennyt. On selvää, että jokaiselle joukkueelle osuu kauden aikana heikkoja hetkiä, mutta ne, jotka pystyvät oppimaan niistä, ovat vahvoja. Tiesimme, että jos vain jaksamme toteuttaa omaa pelisysteemiämme, niin palkinto tulisi jossain vaiheessa, Cooper muotoili.
Myös pelillisenä johtajana paljon vuosien saatossa kasvanut Stamkos on kokemuksen myötä oppinut keskittämään voimavarojaan voittamisen kannalta merkittäviin asioihin.