Winnipeg Jets otti maanantaina pienen askeleen kohti pudotuspelejä kotivoitolla Seattle Krakenista.
Läntisen konferenssin viimeisestä villistä kortista tällä hetkellä taistelevalla Jetsillä ei ole varaa kompurointiin, mutta ainakin maanantain koitos selvitettiin kunnialla. Kotiyleisö sai juhlia 6-2 voittoa, mistä kiitos kuuluu erityisesti tehokkaalle ylivoimalle.
– Kolme maalia, joista ensimmäisen saaminen oli tärkeä juttu. Yritimme olla ahkerampia laukomaan sekä hyökätä maalille hanakammin ja nopeammin. Onnistuimme siinä mielestäni loistavasti, Jetsin päävalmentaja Scott Arniel sanoi.
Arniel korosti ensimmäisen maalin merkitystä, koska kyse oli tasoituksesta. Seattle oli mennyt johtoon yhdeksän minuutin kohdalla Jordan Eberlen ja Matty Beniersin kyhäämällä osumalla.
Vain kaksi minuuttia myöhemmin Kraken kuitenkin otti ensimmäisen rangaistuksensa, jonka hinta oli kallis. Konkarihyökkääjä Jonathan Toews vastasi 1-1 tasoituksesta erikoisella tavalla. Josh Morrisseyn laukaus päätyi verkkoon ohjauksen, pleksin ja Toewsin kautta verkkoon.
– Meillä oli vähän tuuria matkassa. Joskus olemme kuitenkin saaneet otteluissa paljon tilanteita, mutta jääneet silti ilman maalia. Nyt saimme palkinnon sitkeydestä, Jetsin ykkössentteri Mark Scheifele sanoi.
Jetsin toisen osuman teki Gabriel Vilardi, kun toinen erä oli puolivälissä. Sama ylivoimaviisikko oli jälleen pahanteossa. Toews laukoi, ja kiekko pomppi mukavasti Vilardille. Kyle Connor laukoi isäntien kolmannen ylivoimamaalin suoraan Scheifelen syötöstä ja vei Jetsin 3-1 johtoon ajassa 32.09.
– Kyle on aivan uskomaton. Hän menee aina oikeisiin paikkoihin ja tekee niin monia asioita oikein. Olen onnekas, kun saan pelata hänen kanssaan, Scheifele vuodatti ylistäessään Connorin maalintekotaitoja.



















