Kaikki näytti sunnuntaina Minnesota Wildin kanalta kahden erän jälkeen varsin hyvältä, kun joukkue vieraili Little Caesars Arenalla Detroitissa. Wild naulasi toisessa erässä neljä maalia, joiden myötä vieraat johtivat ottelua kahden erän jälkeen lukemin 4-1.
Samat lukemat olivat taululla vielä 13 minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, mutta tulokaspuolustaja Axel Sandin Pellikka aloitti maalillaan Red Wingsin kirin ajassa 47.18. Reilu seitsemän minuuttia myöhemmin ottelu oli tasan, kun hyökkääjät J.T. Compher ja Patrick Kane iskivät punasiiville kaksi maalia.
Tasoitusmaalin tehnyt Kane komennettiin kuitenkin kampituksesta kahden minuutin istunnolle, kun ottelua oli jäljellä enää alle neljä minuuttia. Tämän ylivoiman lopulla hyökkääjä Kirill Kaprizov teki vieraille voittomaaliksi jääneen viidennen osuman, jonka myötä kaksi maalia toisessa erässä iskenyt hyökkääjä sai myös hattutempun täyteen. Loppulukemat kirjattiin vieraille 5-4.
Hattutemppu oli Kaprizoville uran kuudes. Hän on tehnyt NHL-otteluissa vähintään kaksi maalia 41 kertaa, millä hän jakaa Wildin ennätystä Marian Gaborikin kanssa. Kolmannen erän lopulla syntynyt osuma oli Kaprizoville uran 34. voittomaali, minkä myötä hän on tehnyt kolmanneksi eniten voittomaaleja Wildin historiassa. Hän ohitti sunnuntain Mikko Koivun, joka teki urallaan 33 voittomaalia Minnesotalle.
- Meillä oli jo aiemmin ylivoiman aikana hyviä maalipaikkoja, joten tuntui hyvältä, kun kiekko meni viimein sisään. Erityisesti niin myöhäisessä vaiheessa ottelua, Kaprizov iloitsi.




















