Supertähdet Nathan MacKinnon ja Cale Makar tulevat olemaan Colorado Avalanchen kasvot niin kauan kun he pelaavat. Mutta nyt Coloradolla on myös reilusti leveyttä, mikä mahdollistaa hieman erilaisen peluuttamisen.

Mikko Rantasen kauppaaminen Carolina Hurricanesiin 24. tammikuuta ei suistanut Coloradoa raiteilta, päinvastoin. Avalanche on sen jälkeen kerännyt jaetusti eniten sarjapisteitä kaikista NHL-joukkueista. Colorado on voittanut 23 viime ottelustaan 16 ja kerännyt niistä 33 sarjapistettä.

Jakson 16. voitto tuli tiistaina Detroit Red Wingsistä lukemin 5-2. Red Wings teki avausmaalin, mutta Avalanche osui sen jälkeen neljästi peräkkäin.

– Loimme hyökkäyspeliä uudestaan ja uudestaan. Ketju toisensa perään toi meille momentumia. Saimme pienen kaulan ja pystyimme nyt paketoimaan homman paremmin, tehot 1+2 kirjauttanut puolustaja Devon Toews sanoi viitaten edelliseen otteluun, jossa Colorado menetti kolmen maalin johtoasemansa ennen kuin hoiti homman voittolaukauksilla.

MacKinnon merkkautti kaksi (1+1) tehopistettä ja 18.24 peliaikaa. Hänen kauden neljästä pienimmästä jääajastaan kaksi on tullut kolmessa viime ottelussa.

COL-DET: MacKinnon kasvattaa Avalanchen etumatkan kolmeen maaliin päätöserässä

– Kun terveystilanteemme parani, kärkiketjun minuutit laskivat hiemanm, ja sitten saimme lisää leveyttä joukkueeseen pelaajasiirtojen takarajalla. MacKinnonille tulee yhä silloin tällöin joku 24 minuutin ottelu, mutta on paljon iltoja, jolloin minuutit jakautuvat paljon tasaisemmin, niin kuin tänään, Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar sanoi.

MacKinnon pelasi ennen Rantasen kauppaamista reilut 23 minuuttia iltaa kohden. Sen jälkeisellä jaksolla hänen peliaikakeskiarvonsa on tullut alas lähes puolitoista minuuttia.

– Se on hyvä juttu. Olen saanut vuosien saatossa kritiikkiä siitä, että peluutan kärkiketjua liian paljon. Mutta tämä on tulokseen perustuvaa toimintaa. Voittojen eteen täytyy tehdä kaikki tarvittava. En välitä, onko kyseessä loka-, marras- tai joulukuu, koska pudotuspeleihin ei päästä huhtikuussa, vaan sinne päästään koko kauden pisteiden perusteella, Bednar muistutti.

Kivirannasta tullut valmentajan luottomies

MacKinnon avusti 2-1 osumassa, joka vei Coloradon lopulliseen johtoon, ja viimeisteli itse 4-1 maalin. Hän venytti samalla kotipisteputkensa jo 22 ottelun mittaiseksi. Samaan on pystynyt tällä kaudella NHL:ssä vain Columbus Blue Jacketsin Zach Werenski. NHL:n pistepörssiä johtava MacKinnon (29+78=107) on ollut liigan tehokkain pelaaja sen jälkeen kun Rantanen kaupattiin pois.

Makar vastasi 1-1 tasoituksesta. Hän on tehoillaan 27+55=82 NHL-puolustajien pistepörssin ylivoimainen ykkönen. Avalanche on saanut kaikista NHL-joukkueista eniten tehopisteitä puolustajiltaan (45+141=186).

Coloradon muut maalit merkittiin Valeri Nitshushkinin ja tyhjiin osuneen Logan O'Connorin nimiin. Veräjänvartija Mackenzie Blackwood torjui 21 laukausta.

Avalanche on vaihtanut kauden aikana kummatkin maalivahtinsa. Rantanen-kaupassa Denveriin tulivat hyökkääjät Martin Necas ja Jack Drury. Puolustusta on vahvistettu Ryan Lindgrenillä ja Erik Johnsonilla. Hyökkäyskalustoon ovat liittyneet lisäksi Jimmy Vesey sekä pelaajasiirtojen takarajan tuntuman isot hankinnat Brock Nelson ja Charlie Coyle.

Kun on kasassa tuollainen porukka, ei tarvitse peluuttaa MacKinnonia henkihieveriin.

– Meillä ei ollut tänään lainkaan vapaamatkustajia. Kaikki neljä ketjua toimivat hyvin, ja pystyimme jakamaan minuutteja. Saatoimme laittaa MacKinnonia enemmän hyökkäyspään aloituksiin sen sijaan, että hän olisi ollut jokaisessa puolustuspään aloituksessa vastustajan parhaita pelaajia vastaan. Luotamme nyt siihen, että kaikki ketjumme pystyvät puolustamaan vastustajan parhaita pelaajia. Se auttaa tasoittamaan minuutteja, Bednar sanoi.

Lisäleveyttä on tullut myös joukkueen sisältä. Laitahyökkääjä Joel Kiviranta ei heiluttanut verkkoa tiistaina, mutta hänellä on koossa jo 16 osumaa, eli hän on tuplannut entisen yhden kauden maaliennätyksensä. Kiviranta pelaa tällä hetkellä kolmosketjussa Coylen ja Ross Coltonin kanssa.

– Kivirannan peli oli kauden alussa todella korkealla tasolla. Hän tavallaan jatkoi siitä mihin jäi viime kauden jälkipuoliskolla ja pudotuspeleissä. Taso on pysynyt yllä, mikä on tuonut lisää maalipaikkoja ja maaleja. Mutta mielestäni siinä ei ole mitään erityistä. Hän on vain päässyt hyvälle tasolle ja pysynyt siellä. Hän on ollut yksi tasaisimpia pelaajiamme koko kauden ajan, Bednar kehui.

Kalliovuorilla otettu texasilaiset tähtäimeen

Colorado on nyt voittanut 10 kotiottelua peräkkäin, mikä on pisin kotivoittoputki NHL:ssä tällä kaudella.

– Meillä on hyvä olo täällä, ja viimeisen vaihdon oikeus auttaa myös. Vastustajan on vaikea pelata tässä hallissa. Muistan itsekin, ettei tänne ollut hauska tulla. Täällä on kova meteli ja korkea ilmanala, hyökkääjä Jonathan Drouin näki.

Avalanche ei ole vielä matemaattisesti varmistanut pudotuspelipaikkaansa, mutta käytännössä kyllä. Tavoitteita on silti yhä.

– Yritämme ottaa kiinni Dallasin ja pysyä Minnesotan yläpuolella. Voimme saada kotiedun. Mielestäni on tärkeää, että on jotain, mihin pyrkiä, Bednar sanoi.

Colorado on menettänyt 13 viime ottelussaan vain kolme sarjapistettä, mutta tuntuu, että Dallas Stars ei suostu kiinni otettavaksi. Central-divisioonan toiseen sijaan ja samalla pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kotietuun tarttunut Stars on kolme pistettä Avalanchea edellä kaksi ottelua vähemmän pelanneena. Minnesota Wild on sentään jäänyt Coloradosta jo kuuden pisteen päähän.

Mutta on Avalanchella muitakin tavoitteita kuin sarjataulukon seuraaminen.

– Hienosäädämme vielä peliämme ja kokeilemme joitain asioita, jotta näemme, voisivatko ne auttaa meitä pudotuspeleissä, Bednar pyöritteli.

Avalanche saa laittaa hurjan kotivireensä näytille koko maaliskuun lopun ajaksi. Kylään tulevat Los Angeles Kings, St. Louis Blues ja Calgary Flames. Helppoja iltapuhteita on turha odottaa, sillä kaikilla kolmella joukkueella on valtavat panokset pelissä. Bednar haluaa kääntää sen eduksi.

– Melkein jokaisella tulevalla vastustajallamme on jotain pelissä. Se on hyvä haaste meille, ja meidän pitää nauttia siitä.

Aiheeseen liittyvä sisältö