Sebastian Aho jätettiin tehopisteittä ensimmäistä kertaa tällä kaudella, mutta se tuskin haittaa suomalaistähteä, sillä hänen joukkueensa Carolina Hurricanes palasi voittojen tielle. Hurricanes löi torstaina kotonaan New York Islandersin 6-2 ja päätti kahden ottelun orastavan tappioputkensa.

Carolina on nyt voittanut kauden kymmenestä ottelustaan seitsemän ja pitää 14 sarjapisteellään kolmatta sijaa Metropolitan-divisioonassa.

Aho, 28, ylsi pisteille kauden yhdeksässä ensimmäisessä ottelussa ja keräsi niissä tehot 4+7=11. Hän jakaa joukkueensa sisäisen pistepörssin kärkipaikkaa yhdessä Seth Jarvisin kanssa. Jarvis jäi Ahon tavoin kiikaritehoille torstain Islanders-ottelussa.

Jos Aho olisi saalistanut pisteen, olisi hänestä tullut NHL:n historian yhdeksäs pelaaja, joka on yltänyt vähintään kahdesti kymmenen ottelun pisteputkeen kauden alussa. Tuohon kerhoon kuuluvat muiden muassa Wayne Gretzky, Mario Lemieux ja Ron Francis.

Hurricanesin leirissä voidaan kuitenkin olla tyytyväisiä siihen, että joukkueesta löytyi torstaina syvyyttä. Maalintekijöitä oli kuusi, ja ainoat kahden tehopisteen miehet olivat Logan Stankoven (1+1) ja Andrei Svetshnikov (1+1).

– Tämä oli hyvä suoritus koko joukkueelta. Meillä oli joitakin todella vahvoja yksilösuorituksia, jotka johtivat maaleihin. Pelasimme vahvasti etenkin kolmannessa erässä, sanoi Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind’Amour.

CAR-NYI: Reilly kiepauttaa alivoimarysän ja tuplaa Carolinan johdon

Tulokkaat nousivat hienosti esiin

Hurricanes vei ensimmäisen ja kolmannen erän nimiinsä lukemin 3-1. Kotijoukkue karkasi 3-0 johtoon jo ensimmäisen reilun kymmenminuuttisen aikana, kun Bradly Nadeau, Mike Reillly ja Jordan Martinook rokottivat vuorotellen Islandersin maalivahti David Rittichiä.

Carolinan tulokashyökkääjä Nadeau iski NHL-uransa ensimmäisen maalin. Vasta 20-vuotias lupaus pelasi kuudennen ottelunsa taalajäillä.

– Se on uskomaton tunne. Tällaisesta unelmoi lapsena, ja tänään onnistuin tekemään maalin NHL:ssä, hehkutti Nadeau, joka on Hurricanesin ykköskierroksen varaus vuoden 2023 NHL Draftista.

Nadeau pelasi nelosvitjassa Mark Jankowskin ja Jesperi Kotkaniemen kanssa. Ketjukavereiden vahva työnteko toi tulokkaalle laukaisupaikan.

– “KK” ja “Jank” paineistivat vahvasti päädyssä, minkä myötä kiekko ajautui minulle. Lauoin vain nopeasti, ja kiekko upposi sisään, Nadeau kertasi osumaansa.

Toinen vahvasti esiintynyt tulokas oli Carolinan maalivahti Brandon Bussi, joka pelasi kauden sekä koko NHL-uransa neljännen ottelun ja nappasi kolmannen voittonsa. Bussi pysäytti kiekon 26 kertaa.

Kyseessä oli 27-vuotiaan yhdysvaltalaisveskarin ensiesiintyminen kotiyleisön edessä, mikä teki voitosta erityisen makean.

– Olen tehnyt todella paljon töitä päästäkseni tähän pisteeseen. NHL:ään pääseminen ei ole kuitenkaan ollut mikään itsestäänselvyys. Koskaan ei tiedä, miten asiat menevät, mutta olen päässyt peli peliltä vauhtiin paremmin mukaan, Bussi iloitsi.

Bussi merkkautti samalla NHL-uransa ensimmäisen syöttöpisteen, sillä hän oli alustamassa Jackson Blaken 4-1 maalia kolmannessa erässä. Hurricanesin ja sen edeltäjän Hartford Whalersin historiasta löytyy Bussin lisäksi vain yksi maalivahti, joka on avannut pistetilinsä ensimmäisten neljän ottelun aikana. Hän oli Kay Whitmore vuonna 1989.

Myös Islandersin kohtaaminen oli Bussille erityinen tapaus, sillä hän kohtasi kotiseutunsa joukkueen. Tulokasveskari varttui New Yorkissa Sound Beachilla Long Islandin vieressä.

– Monet ystäväni ja tuttuni ovat Islandersin faneja. Pelasin myös itse Islandersin junioriseurassa jonkin aikaa. Se on hieno organisaatio, mutta on vielä hienompaa voittaa heidät, Bussi sanoi.

Hurricanesin muista tulokkaista esiin nousi myös puolustaja Aleksandr Nikishin, joka alusti Svetshnikovin tekemän 5-2 maalin päätöskympillä. Venäläispakin plus-miinuslukema jäi kolme pykälää positiivisen puolelle. Hänen koko kauden saldonsa on komea +11, jolla hän jakaa koko liigan plus-miinustilaston kärkipaikan Colorado Avalanchen Cale Makarin ja Winnipeg Jetsin Josh Morrisseyn kanssa.

Nikishin on tehnyt tällä kaudella tehot 1+4, minkä myötä hän on seuran historiassa vasta kolmas puolustaja, joka on kerännyt vähintään viisi pinnaa ensimmäisten kymmenen NHL-ottelunsa aikana. Aiemmin siinä ovat onnistuneet ainoastaan Jamie McBain ja Jake Bean.

Illan viimeisestä maalista vastasi Stankoven, joka latoi 6-2 osuman vain 11 sekuntia ennen loppusummeria. Islandersin maalit viimeistelivät Simon Holmström ja tähtitulokas Matthew Schaefer.

CAR-NYI: Schaefer kaventaa ylivoimalla ensimmäisessä erässä

Jarvis loukkaantui

Voitosta huolimatta Carolinan iltaan mahtui myös huonoja uutisia, sillä joukkueen ykköstykkeihin lukeutuva Jarvis joutui jättämään kaukalon loukkaantumisen takia. Laituri jätti askin kolmannessa erässä blokattuaan Kyle Palmierin laukauksen.

– Rehellisesti sanottuna, se ei näyttänyt hyvältä, Brind’Amour viittasi Jarvisin vammaan, joka kohdistui vasempaan jalkaan.

Päävalmentaja ei kuitenkaan vielä osannut sanoa varmuudella mitään Jarvisin tilanteesta.

– Tiedämme lisää huomenna, mutta hän ei voi hyvin tällä hetkellä, Brind’Amour päätti.

Aiheeseen liittyvä sisältö