dal_robertson_heiskanen_sider

Koko ensimmäisen kierroksen ajan sivussa olleet Jason Robertson ja Miro Heiskanen ovat palaamassa Dallas Starsin kokoonpanoon jossain kohtaa pudotuspelien toisen kierroksen aikana.

- Uskon, että heidät molemmat nähdään pelaamassa toisella kierroksella. En tiedä, onko kyse ensimmäisestä, kolmannesta vai viidennestä ottelusta, Starsin päävalmentaja Pete DeBoer sanoi Starsin kaadettua Colorado Avalanchen seitsemännessä ottelussa lauantaina.

- Molempien tilaa katsotaan nyt päivä kerrallaan, mutta vielä on joitakin esteitä ylitettävänä. Riippuu, milloin sarja alkaa, paljonko aikaa on tämän hetken ja ensimmäisen ottelun välillä. Tiedämme lisää, kun pääsemme lähemmäs.

Stars kohtaa toisella kierroksella voittajan sunnuntaina pelattavasta seiskapelistä Winnipeg Jetsin ja St. Louis Bluesin välillä.

Heiskanen kärsii polvivammasta. Hän ei ole pelannut tammikuun lopun jälkeen. Alkuperäinen toipumisarvio oli 3-4 kuukautta. Heiskasen peliaikakeskiarvo oli runkosarjassa kaikista NHL-puolustajista viidenneksi suurin. Hyökkääjä Robertson kärsii alavartalovammasta, joka tuli runkosarjan viimeisessä ottelussa. Hän oli Dallasin paras maalintekijä runkosarjassa.