DAL-ANA: Hodges torjui Ducksin hätävaraveskarina

NHL:n runkosarjan viimeisellä kierroksella nähtiin erittäin harvinainen tapaus, kun Anaheim Ducksin molemmat maalivahdit loukkaantuivat Dallas Starsia vastaan pelatussa vierasottelussa. Tällaisia tilanteita varten NHL-joukkueet ovat järjestäneet valmiuteen hätävaramaalivahdin, joka hyppää tarpeen tullen jommankumman joukkueen maalille, jos molemmat varsinaiset maalivahdit loukkaantuvat.

Näin kävi Ducksille, kun ensin kentältä poistui ylävartalovamman saanut ykkösmaalivahti John Gibson ja toisella erätauolla vielä Anthony Stolarz alavartalovamman vuoksi. Loukkaantumiset tarjosivat ikimuistoisen tilaisuuden Englannin Shropshiressä syntyneelle Tom Hodgesille, joka kutsuttiin Anaheimin maalille.
Vuodesta 2019 saakka Dallasin hätävaramaalivahtina toiminut Hodges ei varsinaisesti odottanut joutuvansa torjuntatöihin. Koskaan aiemmin niin ei ollut käynyt, mutta nyt hän joutui hölkkäämään katsomosta autolleen hakemaan varusteita menopelinsä takakontista.
- Olin puhelun saadessani hermostuneempi kuin koskaan aiemmin elämässäni, Hodges hymyili.
- En ole eläessäni pelannut yhtä ison yleisön edessä. Tämä oli uskomaton kokemus, jonka tulen muistamaan loppuikäni, hän tunnelmoi pelin jälkeen.
Henkivakuutuksia työkseen myyvä Hodges liittyi perjantain ottelun myötä harvalukuiseen joukkoon. Hänestä tuli kahdeksas Iso-Britannian saarilla syntynyt maalivahti, joka pelasi NHL-ottelussa. Edellinen englantilaiskassari oli Plymouthissa syntynyt Danny Taylor, joka pelasi kaudella 2017-18 yhden ottelun Ottawa Senatorsin maalilla.
Hodges oli nuorena innokas jääkiekkoilija, mutta ura loppui käytännössä ennen kuin ehti alkaakaan, kun hän menetti 12-vuotiaana näön vasemmasta silmästään. Jo 11-vuotiaana Dallasiin muuttaneen Hodgesin NHL-unelma murskaantui, mutta hän jatkoi jääkiekon harrastamista vielä vamman jälkeenkin.

Englantilaiskassari hyppäsi Anaheimin maalille kolmanteen erään. Hän torjui muun muassa Starsin suomalaistähti Roope Hintzin vedon, mutta Jason Robertson onnistui tekemään ottelun voittomaalin Hodgesin taakse. Lopulta Dallas voitti ottelun lukemin 4-2, kun Vladislav Namestnikov viimeisteli Starsin neljännen osuman tyhjään rysään.
Vaikka Hodges pelasi vierasjoukkueen maalilla, antoi dallasilaisyleisö hänelle suosionosoituksia läpi kamppailun päätöserän.
- Arvostan sitä kovasti. Varmasti kaikki tiesivät, että olin hermostunut, mutta kannustus faneilta oli iso asia. Kiitän heitä kaikkia siitä. Ennen kävin Starsin kanssa jäillä muutaman kerran kuukaudessa. Kaikkia pelaajia en ollut koskaan aiemmin tavannut, mutta kaikki vaikuttivat todella mukavilta, Hodges myhäili.
Hän sai kannustavia huutoja kotiyleisöltä, ja Ducksin pukukopissa hän oli juhlittu sankari, kun ottelu päättyi. Siitä todisteena on alla oleva twiitti.